Vihkiminen

Eilen postissa saapui odotettu paketti, joka sisälsi muistitikkuja täynnä hääkuviamme. Pääsen siis viimein aloittamaan hääjuhliemme läpikäymistä, sopivasti tasan kuukauden kuluttua häistämme. Hääpäivän aamustahan olenkin jo kirjoittanut. Kaikki tekstin kuvat ovat Valo Filmsin käsialaa.

Espoon hääjuhlamme alkoi perinteisesti vihkimisellä. Me olimme tehneet sen päätöksen, että tapaamme toisemme ensi kertaa "alttarilla". Tämän suhteen meinasi käydä kalpaten, kun sulhanen tuli etsimään jotakin siitä tilasta, jossa minä odottelin vihkimisen alkua. Hän kun luuli meidän olevan toisaalla. Onneksi kaikki kolme kaasoani sattuivat seisomaan minun ja T:n välissä ja samaan aikaan alkoivat levittäytyä näköesteiksi ja huutaa sulhastani poistumaan.

Jännittynyt sulhanen

Meidät vihittiin ulkona, Ravintola Keilaniemen terassilla, julkisen notaarin toimesta. Minä pääsin kävelemään paikalle yläkerrasta portaita pitkin isäni saattamana. Sisääntulomusiikkina soi Forrest Gump -elokuvan tunnusmusiikki, jonka voit kuunnella täältä. Palaan musiikkivalintoihin vielä myöhemmin. T. tuli minua ja isääni vastaan terassin ovelle. Me emme olleet keskustelleet tästä osasta lainkaan ja minua jännitti, kun en tiennyt, miten pitäisi olla. Pussasinkin T:tä jo tavatessamme, vaikka hän ei oikein meinannut antaa minun pussata vielä siinä vaiheessa. :D

Sieltä me saavumme isäni kanssa.

Ennenaikainen suukko

Vihkitilaisuuden aloitti ystäväni J., joka on aiemmin vihkinut ihmisiä. Elättelin joskus toiveita, että hän olisi voinut vihkiä myös meidät, mutta valitettavasti hän on nykyään muissa tehtävissä. J. on ollut merkittävä tekijä myös silloin, kun tapasimme. Olimme lähettäneet J:lle muutamia juttuja, mitä hän voisi puheessaan mainita, mutta pääosan puheesta hän oli kirjoittanut ihan itse. Puhe oli aivan ihana! Oli ihan eri asia, että vihkitilaisuudessa puhui joku, joka oikeasti tunsi meidät, kuin että puheen pitää yhden tapaamisen perusteella pappi tai puhelinsoiton perusteella vihkijä.

J:n puheen jälkeen veljeni lauloi kitaran säestyksellä Ed Sheeranin kappaleen Perfect, mikä oli aivan ihana lisä vihkitilaisuuteen. Tämän jälkeen kaasosiskoni luki korinttilaiskirjeen, jonka halusimme perinteisestä kirkkovihkimisestä lainata tilaisuuteemme.

Lopuksi oli vuorossa itse vihkiminen, joka toteutettiin Sofi Oksasen kirjoittaman vaihtoehtoisen vihkikaavan muodossa, joskin muokkasimme sitä vielä hieman itse. Siviilivihkimisen kaavaahan ei tietysti voi mennä muuttelemaan, mutta ympärille saa rakentaa vähän lihaa luiden ympärille, kaava kun on aika lyhyt. Pujotimme molemmat toisillemme sormukset, minä sain toisen sormuksen kihlan kaveriksi, T:lle pujotin hänen vanhan kihlansa. Ja lopuksi sai tietysti luan kanssa pussata. :)

Lopuksi vihkijä luki vielä apassi-intiaanien rukouksen, joka löytyy esim. täältä. Tämän jälkeen pärähti soimaan Anna Puun Ota minut tällaisena kuin oon, kohdasta jossa lauletaan "Sinä valitsit minut, minut, minut ja minut sinä sait..." ja vieraat taputtivat. Sitten juhlat saivatkin toden teolla alkaa.

Vihkikaaren askartelussa oli hommaa ja siskoni vihannee sen ansiosta
silkkipaperia, mutta täytyy sanoa, että kyllä kannatti!

Pysyin vihkiseremoniassa yllättävän hyvin koossa, minä kun olen aikamoinen itkijä. Kyllä muutamia kyyneliä välillä silmäkulmiin nousi, mutta mitään räkätulvaa tai nyyhkytyskohtausta ei tapahtunut. Olen myös ihan äärimmäisen onnellinen siitä, että meitä ei vihitty tai siunattu kirkossa. Siviilivihkitilaisuus oli meidän näköisemme ja pystyimme sitoutumaan siinä puhuttuihin asioihin. Ei tarvinnut myöskään pelätä, että millainenkohan pappi osuu kohdalle.