Hääpäivän aamu

Hääpäivänä meillä oli Helin ja Oonan kanssa kello soimassa klo 8.30. Unta ei riittänyt ihan sinne asti, vaan heräilin puoli kahdeksan jälkeen ja jännitys valtasi sen verran, ettei uni enää tullut. Meikkaajamme Minnan kanssa oltiin sovittu aloitus yhdeksäksi ja kampaaja Nooran oli tarkoitus saapua kymmeneltä. Äitini tuli paikalle hieman ennen yhdeksää, sillä oli ajateltu hänen istuvan ensimmäisenä meikattavaksi, jotta me saamme rauhassa laittaa aamupalaa valmiiksi ja käydä suihkussa. Tämä suunnitelma meni vähän mönkään, sillä äiti ei ollut pystynyt pesemään hiuksiaan, kun heidän edellisyöksi ottamassaan huoneistossa ei ollutkaan shampoota.

Oona istuikin sitten meikkaajantuoliin ensimmäisenä. Noora saapui jo puoli kymmeneltä ja äiti pääsi Nooran käsittelyyn saatuaan hiuksensa kuivaksi. Samalla Heli, minä ja paikalle saapunut Laura laittelimme brunssia esille, kävimme kukin vuorollamme suihkussa ja föönailimme hiuksemme kuivaksi, kuten Noora oli etukäteen ohjeistanut tekemään. Aamiaisella meillä oli leipää eri päällysteillä, parmankinkkua melonin ympärillä, manchego-juustoa, viinirypäleitä ja vaahtokarkkeja. Ja tietysti pienet lasit skumppaakin joimme.

Skumpan kanssa kävi muuten hauska ilmiö. Olin Nooralle valittanut jo koekampauksessa taipumustani päähikoiluun. Hän kommentoikin kesken kampauksen, ettei pääni ollut lainkaan hikinen. Kampauksen jälkeen menin kuitenkin meikkiin ja kasvoni olivat punalaikukkaat. Totesin ääneen, että taisi se pieni kuoharilasillinen, jonka join kampausta tehdessä, aiheuttaa taas kuumotusta. Aa, siitä se johtuu, Noora totesi ja kertoi huomanneensa, että yhtäkkiä aloin ikään kuin hehkua ja pää alkoi hiota.

Kerron sekä kampauksesta että meikistäni vielä erikseen kunnon kuvien kera, mutta jo nyt täytyy todeta, etten olisi voinut parempaa tiimiä kauneudenhoidostamme vastaamaan valita. Sekä Noora että Minna ovat ihania ja tavattoman hauskoja ihmisiä, ja sen lisäksi rautaisia ammattilaisia. Sekä minä, kaasot että äiti olimme kaikki älyttömän tyytyväisiä heidän työhönsä.

Aikataulu oli hyvin suunniteltu, ja meikit ja kampaukset olivat hyvissä ajoin valmiita. Sekä Minna että Noora varmistivat vielä työnsä jäljet ennen lähtöään. Kuviakin yritimme kovasti ottaa, mutta valaistus olohuoneessamme ei ollut erityisen hyvä.

Tässä vaiheessa olikin alkanut pienimuotoinen säätäminen, kun äitini ei ollut saanut puhettaan tulostettua etukäteen ja hän yritti saada meidän tulostintamme toimimaan oman läppärinsä kanssa. (Tulostimemme toimii ainoastaan minun läppärini kautta, joka tuolloin oli Keilaniemessä.) Kun tulostus ei meillä toiminut, äiti ja isä suuntasivat kirjastoon (kiitos taas Espoon kirjasto!) tulostamaan puheen. Heidän tullessaan takaisin, heillä alkoikin olla jo aikamoinen kiire laittamaan valmiiksi kukkajuttuja, jotka olin jättänyt äidin huoleksi.

Myös minua alkoi vähän ahdistaa, sillä olisin vielä pukeutumisen jälkeen, ennen lähtöä halunnut istahtaa rauhassa alas, mutta halusin myös äitini, isäni ja kaksi veljeäni pois kolmiostamme ennen kuin minä ja kaasot aloimme vaihtaa vaatteita ja tehdä lähtöä. Varsinaista kiirettä meille ei tullut, mutta lähtö ei ollut sellainen mukavan rauhallinen kuin olisin toivonut.

Olin tilannut meille jo edellisenä päivänä taksin varttia vaille kolmeksi. Tuossa oli jo aika paljon varoaikaa, kun paikalla piti olla vasta n. 15.20 ja ajoaikaa kuluu meiltä juhlapaikalle ehkä 15 minuuttia. Taksikin oli paikalla vähän ajoissa, joten olimme juhlapaikalla jo ennen kolmea. No, saipahan siinä sitten rauhassa vetää henkeä.

Kaikenkaikkiaan olin koko hääaamun hämmentävän rauhallinen. Kaasotkin kommentoivat, että olin oikein viilipyttymäinen morsian. Eikä se ollut mitään esitystä: ei minua jännittänyt juurikaan, ei ollut viimehetken stressiä eikä varsinkaan katumusajatuksia. :D Kaikki oli hoidettu niin hyvin kuin olimme pystyneet, ja vaikka jotain olisikin jäänyt tekemättä tai miettimättä, ei minulla ollut enää juurikaan mahdollisuutta siihen vaikuttaa.

Jälkikäteen olen todennut, että ehkä muutaman ajatuksen olisi voinut suoda vielä aikataulun läpikäymiseen, jolloin olisimme ehkä huomanneet, mitä emme ole muistaneet ohjeistaa bestmaneille. Mutta mitäs pienistä...