
Ammatiltani olen luokanopettaja. Valmistuin reilut pari vuotta sitten Helsingin yliopistosta, mutta en ole vielä vakiintunut yhteen työpaikkaan. Osittain ammatillista vakiintumista häiritsee kaukokaipuu, joka vie milloin minnekin. Tällä hetkellä olemme puolisoni kanssa kiertelemässä Meksikoa ja Väli-Amerikan maita. Kolmen kuukauden reissusta takana on kaksi. Ensi syksynä aloitan ekaluokan opena koulussa, jossa olen työskennellyt aiemmin ja jossa viihdyn hyvin. Voi siis olla, että tiedossa on ammatillista vakiintumista, ja reissut täytyy jatkossa suunnitella koulujen loma-aikojen puitteissa.

Harrastuksiini kuuluu erilainen liikunta, hieman vaihtelevalla aktiivisuudella: Välillä käyn salilla ja erilaisissa jumpissa, välillä treenaamme puolison kanssa ju-jutsua, välillä käyn lenkillä ja uimassa. Välillä liikunta rajoittuu jätskilusikan nosteluun... Harrastuksiini voisikin melkein listata laihduttamisen, sillä valitettavan usein joudun tsemppaamaan ruokailu- ja liikuntatapojen suhteen, kun vaa'an lukemista alkaa muodostua nousevaa käyrää. Koska olisi kiva näyttää hääpuvussa kauniilta, tulee blogissani jonkin verran näkymään myös painonhallintaan liittyviä tekstejä. Skippaa, jos ei kiinnosta. ;)
Harrastan myös vaihtelevasti erilaisia käsitöitä: ompelen, neulon, askartelen. Tämä tulee näkymään varmasti myös häissämme, sillä tykkään tehdä kaikenlaista piperrystä, ja sillä tavoin säästyy varmasti vähän rahaakin. Musiikki on lähellä sydäntäni. Olen oikeastaan aina harrastanut laulamista; nykyään lähinnä omaksi iloksi kotona, välillä karaokessa ja jopa muutamien kavereiden häissä. Alkavan kesän projektina minulla on opetella säestämään kunnolla laulua pianolla. Taito kun on äärimmäisen hyödyllinen myös työni kannalta.
Blogina tämä ei ole ensimmäiseni. Olen pitänyt painonpudotukseen keskittyneitä blogeja pariinkin kertaan, mutta ne vähän tuppaavat jäämään, kun motivaatio hiipuu. Olemme myös puolisoni kanssa kirjoitelleet blogeja pidemmiltä reissuiltamme perheen, ystävien ja tuttujen iloksi. Hääblogissani tulen keskittymään pääasiassa häiden valmisteluun omasta näkökulmastani, mutta saa nähdä, miten yleiseksi tekstit rönsyilevät.
Ja nyt joku ajattelee, että tämä on nyt taas niitä Minun hääni -morsiamia, jotka unohtavat sulhasen kokonaan. Pelko pois! Kirjoittelen oman tekstin meistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti