perjantai 18. lokakuuta 2019

Kakkubuffet

*Yhteistyössä Chictastic Baking* Kaikki tekstin kuvat: Valo Films


Häidemme jälkiruokapuoli toteutettiin perinteisesti kakkujen muodossa. Emme kuitenkaan halunneet tyytyä yhteen makuun, vaan meillä oli tarjolla kolmea erimakuista kakkua sekä yksi vegaaninen kakku. Kaikki kakkumme olivat gluteenittomia. Kävimme etukäteen maistelemassa kakkuja, mistä kirjoittelinkin aiemmin.

Sulhasen suosikki: Suklaatäytekakku vadelma-suklaatäytteellä

Morsiamen suosikki: Mango-passionjuustokakku

Kakut eivät olleet meille mikään sydämenasia. Valitsimme kuitenkin maut huolella, ja onnistuimme mielestämme hyvin. Kakut olivat herkullisia! Sen sijaan koristeiksi kelpuutimme Chictastic Bakingin sivuillakin näkyvät peruskoristeen, jotka kyllä nekin olivat omasta mielestäni tosi kauniita. Chictasticilta olisi kyllä saanut vaikka minkälaisia hauskoja ja kauniita koristeita. Kannattaa kurkata Instagramista @chictasticbaking!

Vadelma-valkosuklaamoussekakku

Mango-passionjuustokakku vegaanisena versiona

Valitettavasti hieman aliarvioimme kakkujen menekin, vaikka olimme varanneet useampia kakkuannoksia kuin vieraita oli. Minä sain hieman ohimennen illalla kuulla, että ainakin joku kakuista oli loppunut vähän kesken. Ilmeisesti kaikki vieraat olivat kuitenkin kakkua saaneet. Suosittelenkin ottamaan kakkuja vähän reilummin, jos suunnittelette kakkubuffettia. Meillä kyse ei ollut rahallisesta säästöstä, vaan emme halunneet turhaa ruokahävikkiä.


Chictastic Baking valikoitui kakkutoimittajaksemme runsaan valikoiman, kilpailukykyisten hintojen, kauniiden kakkujen, ystävällisen palvelun sekä erityisruokavalioiden erinomaisen huomioimisen vuoksi. Kaikki nämä asiat täyttyivät loppuun asti. Suosittelen tätä pientä espoolaisyritystä lämpimästi! Saimme Chictastic Bakingiltä pienen alennuksen kakuista blogiyhteistyön merkeissä. Lisäksi he antoivat meille veloituksetta kakkualustat lainaan.


Täytyy muuten sanoa, että kakkuteline, joka joillekin on todella iso metsästyksen kohde, oli minulle aivan samantekevä asia. En hääpäivän jälkeen muistanut ennen kuin katsoin kuvia, millaisilla telineillä kakkumme seisoivat. Kuvissa vähän häiritsevät kyllä ainesosat sisältävät post-it -laput, joita ravintolan henkilökunta ei ollut ilmeisesti uskaltanut napata kakuista irti. No, pieniä murheita...

tiistai 15. lokakuuta 2019

Häidemme ruoka

Palataanpa pienen tauon jälkeen meidän häihimme, joista riittää vielä monta yksityiskohtaa jaettavaksi. Tällä kertaa käsittelyssä on yksi omasta mielestäni tärkeimmistä osasista häissä, nimittäin ruoka. Ruoasta meillä vastasi Keilaniemi Ravintolat, joiden tiloissa juhlatkin vietimme. Nykyään yritys toimii nimellä Vadelma Catering.


Meille oli alunpitäenkin tärkeää, että saimme itse valita, mitä häissämme syödään. Emme siis halunneet valita valmiista menuvaihtoehdoista, vaan halusimme päästä valitsemaan jokaisen ruokalajin itse. Keilaniemessä homma toimi ihan äärettömän hyvin! Saimme heidän valmiita menuehdotelmiaan sekä listan tapas-tyylisistä ruokalajeista, ja näiden pohjalta ryhdyimme kasaamaan omia suosikkejamme.


Yksin emme kuitenkaan menua olisi osanneet kasata, joten oli mahtavaa, että pystyimme järjestämään tapaamisen salin puolesta ja asiakasyhteistyöstä huolehtivan Elisan sekä keittiömestari Markuksen kanssa. Yhdessä kasasimme meille ja budjetillemme sopivan menun, johon Markus osasi antaa erinomaisia ehdotuksia. Yksityiskohtaisimpiinkin kysymyksiimme vastattiin asiallisesti. Yksi kysymyksistäni kuului esimerkiksi näin: Eihän iltapalakana, jota olemme suunnitelleet, ole liian kuivaa, mutta ei myöskään sellaista vetistä, että valuu sormille?

Nämä ihanat pöytäkoristeet ravintolalta
oli tehty meille yllärinä.

Ja sitten itse hääpäivänä. Valokuvaajamme Valo Filmsiltä kehuivat, etteivät ole vähään aikaan nähneet niin kuvauksellista pöytää. Ruoka tosiaan näyttikin jo ihan älyttömän hyvältä ja myös maistui siltä. Moni morsian sanoo, ettei hääpäivänä oikein maistu mikään tai ei muista ruokaa. Minulle maistui ja muistan kyllä, että hyvää se oli. Myös se vähä palaute, mitä vierailta olen saanut, on ollut positiivista. Häiden aikaan ihastuneita huokauksia kuului erityisesti pöydästä, jossa istui pari gluteenitonta vierasta, sillä focacciaa lukuunottamatta kaikki ruoka häissämme oli jo valmiiksi gluteenitonta.



Etukäteen vähän pohdimme sitä, voimmeko jättää varsinaisen pääruoan pois ja mennä vain tuollaisella kevyemmällä tapas-tyyppisellä ja salaattipainotteisella menulla. Meistä kun häissä aina paras osa ovat alkupalat, ja pääruoka on vähän sellainen pakollinen vatsantäyte. Minusta kokonaisuus toimi erinomaisesti! Eri ruokalajeja oli paljon, ja ruokaa oli riittävästi, joten uskon kaikkien saaneen tarpeeksi syödäkseen - jopa pikkuveljeni, joka on vähän nirso kasvisten suhteen.





















Häämenumme näytti siis tältä:
Kuninkaallista vihersalaattia ja balsamico‐vinegrettiä
Red curry ‐paahdettuja kukka‐ ja romanescukaaleja ja suolapaahdettuja pähkinöitä
Eriväritomaatti‐punasipulisalaattia, rucolaa, pinaattia ja paahdettuja kurpitsan siemeniä
Balsamico‐paahdettua paprikaa, marinoitua artisokkaa ja aurinkokuivattua tomaattia
Rakuunalla ja valkosipulilla marinoitua manchegojuustoa ja oliiveja
Kesäperunasalaattia, parsaa, retiisiä, mehustettua puna‐ ja kevätsipulia
Falafeleja ja tzatsikia
Chimichurry‐marinoitua maissikananpoikaa ja rapeaa lehtikaalia
Tomaatti‐mozzarella‐pestosalaatti
Keilaniemen rosmariini‐focacciaa
Sitruunaista hummusta
Yrttilevitettä
Merisuolalla maustettua voita


Ja jos jollakin meinasi illan biletyksen lomassa alkaa vatsa kurnia, oli meillä tarjolla myös iltapalaa. Iltapalaksi oli pitaleipiä, joiden väliin sai joko nyhtökana- tai nyhtökauratäytteen. Minusta iltapala oli myös oikein onnistunut! Sulhanen ei iltapalaa ehtinyt edes syödä, mutta ei kuulemma ollut nälkäkään.


Olen iloinen, että käytimme aikaa menun hiomiseen, vaikka varmasti olisimme saaneet häät aikaiseksi karjalanpaistilla ja perunoillakin. Toivon muidenkin, jotka arvostavat häissä erityisesti alkuruokia ja pääruoka tuottaa päänvaivaa, kokoavan rohkeasti omanlaisensa menun.

Kaikki tekstin kuvat: Valo Films. Kollaasit olen koonnut heidän kuvistaan.

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Love Me Do:n blogimiitti

*Yhteistyössä Love Me Do Autumn Fair*

Kirjoittelinkin tuoreeltaan Love Me Do -messuista yleisesti, joskin varmasti monelta muulta bloggaajalta löydätte yksityiskohtaisemmin kuvauksen siitä, mitä kaikkea messuilta löytyi. Itse häitä jo juhlineena minulle suurin anti messuista tuli blogimiitin kautta, jossa tapasin vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja.


Olen jo sen verran monta kertaa päässyt nauttimaan Love Me Do:n blogimiitistä, että Kiasmalta Kovasen taksin kyytiin nouseminen tuntui perinteiseltä. Matka sujui mukavasti jutustelun merkeissä. Kaapelitehtaalla meidät otti vastaan aurinkoinen blogiemäntämme Sarah.


Tutuksi on tullut myös bloggaajille tarkoitettu oma tila, jossa meitä odotti ihana kattaus nimikoituine paikkoineen. Kattauksen tuotteista vastasi A Paper Tale -yritys, jolta voi tilata häiden paperituotteita joko valmiista malleista valiten tai kustomoituna. Ihastelin erityisesti menun ja paikkakortin kultaisia yksityiskohtia.


Katse kiinnittyi kattauksen lisäksi myös herkullisen näköiseen buffet-pöytään, jossa tarjolla oli jo aiemmalta messukerralta tutun Festa Zannonin loihtima brunssi. Ruoka osoittautui taas erinomaiseksi, ja olisin kelpuuttanut tämän brunssimenun häihin varmaan lähes sellaisenaan. Erityisruokavaliot oli huomioitu taas todella hyvin. Oli myös kiva kuulla yrityksestä itsestään. Festa Zannoni kun on kolmen naisen, äidin ja kahden tyttären, melko tuore perheyritys. Erityisesti se yllätti, ettei yritys ole vielä toiminut kovin montaa vuotta, sillä jo aiemmin, kun Festa messuilla meidät ruokki, sain yrityksestä äärimmäisen ammattimaisen ja kokeneen kuvan.




Brunssin jälkeen suuntasimme kotimaiseen hääpukunäytökseen, josta jo edellisessä tekstissäni mainitsinkin. Tämän jälkeen pääsimme tutustumaan Zanna Fashionin maahantuomiin persoonallisiin kenkiin, ja osallistumaan meille bloggareille tarkoitettuun arvontaan.


Tässä välissä ehdimme piipahtaa blogiluolassamme maistamassa Festa Zannonin tekemää kakkua, joka oli sekä upea että herkullinen. Kehuin jo tuolloin, kuinka samalla kakku voi olla niin mehevän suklainen, mutta kuitenkin marjaisan raikas. Täydellinen yhdistelmä! Ja katsokaa nyt noita koristeita!


Kakun jälkeen pääsin leikkimään mallia. Ihana Camilla Bloom otti kaikista meistä bloggareista kuvat messuilla, ja täytyy sanoa, että kuvat onnistuivat todella hyvin! Camilla myös antoi hyvin ohjeita ollen samalla ystävällinen ja kannustava.

Kuva: Camilla Bloom
Kuva: Camilla Bloom





















Vielä ennen messupäivän päättänyttä Vuoden hääpukusuunnittelija 2019 -kilpailua kävimme nauttimassa päivän toisen kakkuannoksen, jonka meille tarjosi The Art Of Cakes. Ilokseni tarjolla oli sekä suolaista että makeaa, sillä aamun brunssista alkoi olla jo sen verran aikaa, että nälkä alkoi hiukoa. Näissäkin kakuissa löytyi syötävää sekä meille gluteenittomille että joukossa olleille vegaaneille, ja kakut maistuivat oikein hyvin!



Messuilta lähtiessämme saimme taas mukaamme messukassin, josta vastasi Calligraphen. Heiltä löytyy jos minkälaista tuotetta juhlia järjestävälle. Koska itsellä ei enää näille tuotteille ole käyttöä, tulen pistämään myöhemmin pystyyn arvonnan, josta joku onnellinen lukija voittaa häätuotesetin. Lisäksi mukaan messuilta lähtivät tuore Häät-lehti, jossa riittää taas lukemista useammalle kerralle sekä pullo Henkellin kuohuvaa, jolle löytyikin käyttöä jo samana iltana.


Kiitos Love Me Do, yhteistyökumppanit sekä ihanat bloggarikollegat mahtavasta messupäivästä!

Mukana menossa olivat:
Messuemäntä Sarah, Mon Rêve d’Amour
Jasmiina, Häähumussa
Elisa, Bridelisa
Satu, Satumaista
Kiira, It's A Match
Saralina, @officially.engaged

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Love Me Do Autumn Fair 2019

*Yhteistyössä Love Me Do Autumn Fair*


"Taaskos sä olet naimisiin menossa?" totesi tuttuni, johon törmäsin eilen Love Me Do -messuilla. Voihan sitä häämessuilla käydä, vaikka häät olisivat jo takana päin, eikö vain? Ainakin, jos kirjoittaa hääblogia ja saa kunnian osallistua blogimiittiin.

Kun ensimmäistä kertaa olin Love Me Do -messuilla, käyntini oli vähän negatiivinen kokemus osittain ihan omasta fiiliksestä ja tilanteestakin johtuen. Messutkin olivat tuolloin vielä vähän alkutekijöissään, ja paljon on menty tuosta syksystä eteenpäin.

Kattauskilpailu on aina kiva katsastaa läpi,
vaikka harvoin olen sieltä mitään valtavia
neronleimauksia saanut.

Täytyy toki myöntää, ettei palveluntarjoajilla enää minulle ollut juurikaan annettavaa, ja oikeastaan hyvä niin. Jos olisin ollut suunnattoman kiinnostunut monista messupisteistä, heräisi kysymys, ovatko messut tarpeeksi tarkasti hääväelle suunnatut. Messuilta löytyi hyvä kattaus ainakin sormuksia, hääpukuja ja paperituoteideoita etsiville. Sen sijaan esimerkiksi valokuvaajat loistivat poissaolollaan. Ja vähän kysymyksiä herätti, mitä erään matkapuhelinliittymiä myyvän yrityksen piste häämessuilla teki...

Muotinäytöksen eväät olivat kunnossa: Henkell
tarjosi jo perinteiset muotinäytöskuoharit, mutta
uutuutena saimme nauttia Ladycronen hattaroista.

Itse bongailin lähinnä vanhoja tuttuja ja nautin yleisestä häätunnelmasta, johon on ihana palata näin tuoreena rouvanakin. Nautin myös muotinäytöksistä, jossa lähinnä haaveilin siitä, että jos me olisimme pitäneet talvihäät, olisin ehdottomasti valinnut puvukseni kunnolla kimaltelevan bling-bling-unelman, jotka tuntuvat olevan muotia.


Harrastin myös ahkeraa arvostelua. Se pitää Love Me Do:n muotinäytöksistä sanoa, että asut istuvat harmittavan huonosti mallien päälle. Omassa hääpuvussa kun parasta oli nimenomaan se, että vaate istui itselle kuin hansikas, mikä teki sen loisteliaan olon, jollaista en oikeastaan toiste ole kokenut. Ymmärrän, ettei yhtä tai kahta muotinäytöstä varten vaatetta voi täydellisesti ruveta muokkaamaan mallin mittoihin, etenkin kun vaihdot eri asujen välillä tuntuvat olevan aika tiivitä. Silti toivoisin, että vähän parempaan pystyttäisiin.

Näissä kuvien tapauksissa istuvuus ei ole
ongelma.

Tänä vuonna teemana oli se, että morsian on hääpukuun aina oikean kokoinen. Vartalopositiivisuus oli iso ja näkyvä teema. Mutta etenkin plussakoon mallien kohdalla olisin toivonut puvuilta parempaa istuvuutta. Nyt puvut ja mallit eivät päässeet loistamaan ansaitsemallaan tavalla, kun puvut lörpöttivät sieltä sun täältä.

Messupäivä huipentui Vuoden hääpukusuunnittelija 2019 muotinäytökseen, jonka jälkeen päätettiin voittaja. Suureksi ilokseni Vuoden hääpukusuunnittelijaksi 2019 valittiin Terhi Löfman Ateljee Aariasta, joka valmisti myös minun hääpukuni. Iloinen en ole vain siksi, että voin sanoa, että minunpa pukuni teki palkittu suunnittelija ja valitsin hänet ennen voittoa. Syy ilooni on se, että Terhi on ihana ihminen ja äärimmäisen taitava ompelija!

Terhi Löfmanin kilpailumallisto

Yksi kilpailumalliston puvuista tuli olla
plussakoon puku. Mielestäni Terhi onnistui
tässä koko kisan parhaiten.

Ajattelin, että kirjoitan vain lyhyesti messuista ja enemmän hääblogimiitistä, joka luonnollisesti teki käynnistäni erinomaisen. Teksti kuitenkin väistämättä venyi pitkähköksi, jotn kirjoittelen blogimiitistä oman tekstinsä. Minkäs sille voi, kun innostuu...

Seuraavat Love Me Do -messut pidetään Kaapelitehtaalla 18.-19.1.2020. Sitä en tiedä, vieläkö minut siellä nähdään, mutta voin lämpimästi suositella messuja tuleville morsiammille, etenkin suunnittelun alkuvaiheessa.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Viikonloppujen häähuumaa

Pahoittelen blogihiljaisuutta! Pari viime viikkoa ovat olleet töissä aika tiukkoja, ja stressi on vaikuttanut yöuniin. Iltaisin on ollut energiaa lähinnä sohvalla löhöilyyn. En ole siis viime aikoina jaksanut palata omiin häihin, mutta häähumua riittää silti.


Viime viikonloppuna pääsimme juhlimaan ystäväpariskunnan häitä Agroksenmäen holvikellarissa. Väsymys vei minulta valitettavasti parhaan bileterän, mutta ihanaa oli toki silti! Agroksenmäen holvikellariin olin jostain syystä kohdistanut kovemmat odotukset kuin mitkä se täytti, ja tila olikin minun makuuni vähän ankeampi kuin olin kuvien perusteella ajatellut. Ehdottomasti toki monilta osin todella toimiva ja kiva paikka, ja sijainniltaan erinomainen!

Me emme näidenkään häiden jälkeen katuneet päätöstämme olla ottamatta bändiä häihimme. Siitä huolimatta täytyy antaa kiitosta upealle bändille, joka häissä soitti. Bändi on ilmeisesti tuoreehko kokonaisuus, sillä heillä ei vielä ollut nimeä. Solistina kuitenkin toimi Iina Mutikainen, jonka löytää Instagramista nimimerkillä @ainalaulaina . Laulamisesta osaan jotakin sanoa, ja Iina oli siinä aivan huikea! Soittohommissa en ole asiantuntija, mutta myös soittajat vaikuttivat todella taitavilta! Bändillä oli loistava meininki ja toteuttivat hääparin hieman vaativiakin toiveita kunnialla. Vahva suositus!


Vaikka omat häät ovat jo takana päin, en malta jättää väliin mahdollisuutta osallistua syksyn suurimpaan häähumuun. Huomenna Kaapelitehtaalla ovat Love Me Do Autumn Fair -häämessut, joissa osallistun myös hääblogimiittiin. Aika lailla viimeisiä häämessuja nämä alkavat minun osaltani olla, ellen sitten joskus saa kunniaa toimia kaasona ja siinä roolissa pääse messuilemaan. Erityisesti odotan tietysti muiden bloggareiden näkemistä, mutta myös Vuoden hääpukusuunnittelijan valinta kiinnostaa. On myös ihan hauska nähdä, kuinka paljon sitä jaksaa ihastella kaikkea häihin liittyvää näin häiden jälkeen ja tuleeko joitakin asioita katsottua ihan eri näkökulmasta. Näytteilleasettajamäärä on jälleen vaikuttava, joten suosittelen messukäyntiä, jos etenkin on mekko, sormus, juhlapaikka tai esiintyjä hakusessa.

Jos satut minut messuhulinoista tunnistamaan, tule ihmeessä moikkaamaan! :)

torstai 19. syyskuuta 2019

Häiden jännittävin hetki

Minun osaltani häissämme jännittävin hetki ei ollut se, kun odottelin hääjuhlan alkamista tai se kun lähdin isäni kanssa kävelemään kohti vihkipaikkaamme eikä edes se, kun oli aika vastata "tahdon". Häidemme jännittävin hetki koitti minun kohdallani siinä vaiheessa, kun saavuimme takaisin potrettikuvauksista. Vieraamme odottelivat varmaan jo hieman nälkäisinä ruokailun alkamista, mutta he joutuivat odottamaan vielä pienen tovin pöytiin istumisen jälkeen. Minä nimittäin lauloin tässä välissä.


Olen harrastanut laulua jossakin muodossa lähes koko ikäni ja jo hääsuunnittelun alusta saakka haaveilin salaa siitä, että esittäisin häissämme jonkin kappaleen. Pelkäsin kuitenkin tosi paljon sitä, etten liikutuksen vuoksi pystyisi laulamaan, sillä olen vähän itkuherkkä.

Suhteellisen aktiivisesti kuitenkin pohdin, mitä häissämme laulaisin. Joitakin vaihtoehtoja minulla oli, mutta mikään ei oikein tuntunut loksahtavan. Halusin laulaa suomeksi, sillä tiesin sulhasen arvostavan sitä ja itsekin ajattelen, että tunneasiat on hyvä käsitellä äidinkielellä. Lähimmäksi valintaa pääsivät jotkin Anna Puun biisit, mutta jokin kaikessa tuntui tökkivän.


Päädyinkin sitten kirjoittelemaan itse kappaleita. Olen siis aina ollut sellainen pöytälaatikkobiisintekijä, mutta aina ajatellut, etteivät kappaleet kovin hyviä ole. Olin kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen (no, ainakin joka toinen päivä) pariin kappaleeseen, jotka kirjoitin, sävelsin ja soinnutin.

Itse en ole kovin kummoinen säestäjä, mutta siihenkin löytyy onneksi apu ystäväpiiristäni. Saara-ystäväni kanssa olemme esiintyneet jo yläasteella, joten kysyin häneltä, voisiko hän toimia taas säestäjänäni. Saara lupautui hommaan ja lähetin hänelle biiseistä nuotit ja laulunauhat kysyen, mitä hän oli mieltä. Saara oli sitä mieltä, että omilla biiseillä mennään ja pidimme harjoittelusession pari viikkoa ennen häitä. Saara asuu Turussa, joten sen enempää yhteistä aikaa meillä ei ollut.


Hääpäivänä jännitti ihan hurjasti. Ensimmäinen kappale, joka oli vähän iloisempi, meni ihan kohtuullisesti. Toinen, vähän melankolisempi ja tekstiltään henkilökohtaisempi biisi meni aika lailla pöpelikköön, koska minua itketti vähän joka välissä, mutta sellaista se on. Olin kuitenkin tyytyväinen, että päädyin esittämään sulhaselle ja muulle hääväelle juuri nuo omat kappaleet. Sulhasta en kyllä pystynyt oikeastaan laulamisen aikana katsomaan, sillä parin vilkaisun jälkeen aloin herkistyä niin pahasti, että totesin olevan parempi katsoa muita ihmisiä.


Kun puhuin muutaman sanan ennen laulamista, en maininnut kappaleiden olleen omatekemiäni. Osa vieraista ja sulhanen epäilivät tätä kyllä. Yksi ystäväni oli päivitellyt ääneen, kuinka osuvat kappaleet olinkaan laulettavaksi löytänyt. :D

Tekstin kuvat: Valo Films

tiistai 17. syyskuuta 2019

Häälympialaiset

Halusimme häihimme sellaista ohjelmaa, mitä vieraat voivat tehdä oman kiinnostuksensa ja aikataulunsa mukaan. Jos halusi mieluummin vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa, se oli ihan ok tai jos kaipasi enemmän tekemistä, sitä tarjottiin. Häidemme ohjelmana toimivatkin häälympialaiset, joissa oli kuusi eri lajia.


Yksi lajeista oli tietovisa meistä hääparina. Sen sai tehdä pienessä ryhmässä ja jokainen sai pisteitä ryhmän tietämyksen mukaan. Yritimme keksiä erilaisia kysymyksiä yhteisen elämämme eri vaiheista, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus tietää jotain. Luimme juuri tänään vastauksia, kun teimme häätavarainventaariota, ja siellä oli muutamia aika hauskoja joukossa. :D

Kallein lajeistamme oli Speden speleistä tuttu nopeuspeli, jonka vuokrasimme Discolandista. Hintaa viikonlopun vuokralle kertyi 95€, mikä ei mielestäni ole lainkaan ryöstöä. Ja peli taisi olla aika kovassa käytössä. Tervetulokylttimme toinen puoli toimi tuloslistana, johon jokainen sai kirjoitella parhaita tuloksiaan.


Sulhasen hääaskartelun lempilapsi oli yhdellä pisteellä tarvittu laserleikkurilla pleksistä leikattu kuminauhapyssy. Pyssyllä oli tarkoitus kaataa maalitauluja. Maalitauluissa oli jotain peruspahiksia, mutta lisäksi USA:n presidentti Trump. Huumoriarvoa lisäsi se, että seuraavalla viikolla uutisoitiin perussuomalaisten viikonlopputapahtumasta, jossa oli maalitauluina ollut muiden puolueiden poliitikkojen naamoja. Meilläkin siis ammuttiin poliitikkoa, mutta ehken pidä tätä yhtä tuomittavana...


Loput kolme pistettä olivat myös tarkkuuspainotteisia. Sulhasen frisbeegolf-harrastus näkyi häissämme muutoinkin kuin potreteissa. Yksi pisteistä oli frisbeen heittäminen koriin. Toisella pisteellä heitettiin tikkaa, ja kolmannella oli tarkoitus puisen katapultin avulla polkaista hernepusseja maassa olevaan maalitauluun.

Pisteillä sai kokeilla taitojaan niin monta kertaa kun halusi, mutta paras pistemäärä piti valita viiden ensimmäisen tuloksen joukosta. Kaikilla pisteillä taisi vierailla porukkaa ihan tiheästi. Eniten vieraat tietysti kävivät pisteillä silloin kun me olimme kuvauksissa, joten en päässyt kovin montaa suoritusta ihailemaan. Tämän vuoksi pisteiltä ei myöskään ole kuvia aivan niin paljon kuin olisin itse toivonut.


Itse en myöskään ehtinyt kokeilla kuin tuota Speden spelien nopeuspeliä. Sulhanen sen sijaan kiersi kaikki pisteet tarkoituksellisesti jälkimmäisen valokuvauksemme jälkeen. Mutta häälympialaisten tarkoitus olikin ensi sijaisesti vieraiden viihdyttäminen. Illalla tietysti palkittiin kolme parhaiten menestynyttä osallistujaa.


Tekstin kuvat: Valo Films

lauantai 14. syyskuuta 2019

Persoonalliset paikkakortit

Tämä teksti tulee haisemaan omakehusta, mutta mielestäni se on välillä ihan terveellistä. Lupailinkin jo viimeksi, että esittelen paikkakorttimme, jotka olivat omasta mielestämme huikea menestys. Aivan kaikki vieraamme eivät ole välttämättä samaa mieltä.

Olin jossakin nähnyt idean siitä, että pöytäkartassa on ihmisten naamakuvia, mutta me päädyimme siihen, että pöytäkarttamme on hyvinkin pelkistetty ja tylsä. Pöytäkartta meillä oli nimittäin digitaalisena aulan isossa televisiossa, jossa myöhemmin pyöri valokuvashow hääparista. Siinä luki vain ns. kaveriporukoiden nimet, joskin turkulainen ystäväpariskuntani joutui etsimään paikkaansa muita kauemmin, kun unohdimme lisätä heille tunnisteen pöytään, jossa istui lukiokavereitani.


Mutta sitten itse niihin paikkakortteihin. Meillä paikkakortteina toimivat ihmisten omakuvat. Noita kuvia etsiskelin jokusen tovin, kun selailin kaikki meidän kymmenettuhannet valokuvamme läpi. Samalla valikoin myös pariskuntakuvamme aulan näytöllä näytettäviksi. Suurin osa kuvista löytyi ihan omista valokuvistamme. Muutamia kuvia jouduimme pyytämään puolisoilta, osan varastin Facebookista ja osan saimme bestmaneilta.


Pyrimme tietysti valitsemaan hauskoja kuvia, mikä tarkoitti sitä, että ne saattoivat olla aika vanhoja tai ei-niin-edustavia, useimmiten molempia. Tulostimme kuvat ja liimasimme ne värikkäille kartongeille. Sitten ne leikeltiin tarkasti (sulhanen oli tästä tosi nipo) niin, että henkilö jäi ikään kuin paperinukeksi kuvaan eli taustaa ei näkynyt. Kartonkipalaan jätettiin leikeltäessa suikale, joka taitettiin kuvan alle, jolloin paikkamerkki pysyi itsestään pystyssä eikä erikoisempia pidikkeitä tarvinnut.


Paikkamerkkikuvat aiheuttivat heti juhlien alusta asti juuri sen, mitä olimme toivoneet: Ihmiset kiertelivät ihailemassa muiden kuvia ja naureskelivat toistensa kuville. Varmasti myös yritettiin pohtia, mistä tilanteesta kyseinen kuva on. Tämän vuoksi parhaita kuvia olivat tietysti ne, jotka löytyivät joko meidän tai bestmanien arkistoista, jolloin ihminen ei välttämättä ole itse koskaan edes nähnyt kyseistä kuvaa.


Toki meille vähän kommentoitiin, että olemmepas "kivoja" kuvia löytäneet, mutta uskon, että pääasiassa paikkamerkit olivat myös vieraiden mielestä hauskoja. Me olimme ideaan ihan supertyytyväisiä. Teimme paikkamerkkejä vasta torstaina ennen häitä ja Oona-kaaso oli tuolloin askarteluapuna. Hän sai ehkä jännetupentulehduksen, mutta muuten homma oli yllättävänkin helppo ja nopea.

Tämä paikkamerkkitapa sopi erityisesti meidän kaveri- & perhehäihimme. Jos sukulaisista olisi pitänyt tehdä vastaavat paikkamerkit, olisi varmaan tarvittu aika paljon enemmän aikaa ja apua myös ainakin vanhemmilta.

Kaikki kuvat: Valo Films, 3. kuvassa minun toimestani pientä muokkausta henkilöllisyyden peittämiseksi