sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Häiden toivesää

Yksi hääpareja eniten huolestuttavista asioista hääpäivänä on sää. Siihen kun ei huolellisimmallakaan valmistautumisella pysty vaikuttamaan. Toki vesi-, lumi- tai räntäsateeseen, helteeseen, tuuleen ym. voi varautua, ja fiksut parit niin tekevätkin. Mutta sää on sitä mitä luonto päättää, eikä sitä pysty tavallinen kuolevainen muuttamaan.

Sää mietityttää minua juuri tällä hetkellä siksi, että vaikka meillä ei vielä varsinainen hääpäivä olekaan päätettynä, se osunee tähän heinäkuun alkupuolelle. Olenkin siis viimeisen parin viikon aikana tarkkaillut säätä siitä näkökulmasta, miltä parin vuoden päästä mahdollisesti tähän aikaan vuodesta näyttää.

Millainen sitten olisi unelmieni hääsää? En ole tässä asiassa kovinkaan poikkeava valtaväestöstä: Aurinkoa ja lämpöä hääpäivään, kiitos! Minä otan mieluummin vaikka sen pienen helteenkin, kunhan sää olisi kesäinen. Pahinta olisi, jos koko päivän sataisi kaatamalla vettä ja olisi vielä kylmää. Tämän kesän hääpareille heinäkuun alku on ollut ihan suotuisa, ainakin Etelä-Suomessa.

Totesin tuossa kesäkuussa, kun hääpäivän ajankohtaa sulhasen kanssa pohdimme, että pitää varmaan mennä naimisiin Ruisrock-viikonloppuna. Olen Turusta kotoisin, joten Ruisrockissa on tullut pyörittyä useana vuonna. Vaikka muutamana viime vuonna ovat festarit omalta osaltani jääneet väliin, näkyy Ruissi-viikonloppu edelleen vahvasti Facebook-ilmoituksissani. Ja minusta tuntuu, että aina silloin sää hellii. Tämän noteerasi tänä vuonna myös toinen valtakunnallisista iltapäivälehdistä uutisoidessaan "Ruisrockin ihmeestä" = alkukesä on kylmää ja sateista ja sitten tulee Ruissi. :)

Vaikka aiomme itsekin varautua erilaisiin säätiloihin, joita hääpäivä eteemme saattaa tuoda, suhtaudun asiaan positiivisesti. Kyllä sieltä aurinkoa tulee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti