torstai 20. heinäkuuta 2017

Värikkäät häät: Koristeideointia

Meille ei todennäköisesti tule häihin mitään ihmeempää teemaa. Jos keksisi sopivan teeman, olisi se tietysti hauskaa. Emme kuitenkaan ole keksineet mitään, mikä ei tuntuisi teennäiseltä. Teemaa olenkin (koristeluvastaavana) päättänyt hakea ennemminkin väreistä, kuten niin monilla muillakin pareilla on tapana.

Meidän häidemme väritys tulee kuitenkin poikkeamaan valtavirrasta, ja kirkkaita värejä tullaan käyttämään surutta. Olin ajatellut ohjata teemaa joko oranssiin, keltaiseen tai niiden järkevään yhdistelmään. Eilen kuitenkin selailin Pinterestiä hakusanoilla "colorful wedding". En tiedä, enkö tosiaan ole tuolla yhdistelmällä kuvia hakenut, vai satuinko nyt katselemaan kuvia jotenkin eri silmillä. Alan kuitenkin olla aika myyty ajatukselle, että häidemme väritys tulee olemaan sopiva sekoitus erilaisia kirkkaita värejä.

Sateenvarjot olisivat liian hankala koriste-elementti, mutta tästä saatte
käsitystä mahdollisesta värimaailmasta.
 Vilautin Pinterestin kuvia myös T:lle, joka heti kiinnitti huomionsa riisipaperipalloihin, joita minä olin myös juuri hetkeä aiemmin ihastellut. Ehkäpä alan siis jossain vaiheessa metsästellä sellaisia hääkirppareilta...

Valoja näihin ei kesähäissä välttämättä tarvitse,
Kuvissa vastaan tuli myös hauska idea, jossa kukkamaljakoiden vettä oli värjätty erivärisiksi. Tällöin maljakot saisivat olla tosi yksinkertaiset, mutta itse vesi toisi niihin vaihtelua eikä tarvitsisi esimerkiksi etsiä erivärisiä maljakoita. En ole aivan varma, millä vesi oli värjätty. Itse kokeilin tänään värjätä vettä vesiväreillä. Toinen mahdollisuus voisi olla elintarvikeväri. Minulla ei ole kunnon maljakoita, joten Muumi-juomalasit saivat toimittaa maljakon virkaa. Tulos oli ihan ok, mutta ei vielä täydellinen. Ja kukat tietysti puuttuvat. Jätin vedet lasiin, sillä haluan tarkastella, saostuuko vesiväri lasin pohjalle.

Sävyt vaativat vielä hiomista...
En ole ihan hirveästi uhrannut ajatuksia morsiuskimpulle, osittain siksi, että kimppuni riippuu paljon puvustani. Voi nimittäin olla, että puvustani tulee sen verran näyttävä tai värikäs, että kirjava kimppu olisi liikaa. Jos puvun kanssa passaa, näkyisi häiden värikirjo tietysti myös kimpussa.


Tällaisen värimäärän yhdisteleminen vaatii tietysti maltillisuutta, ettei tulos ole liian sirkusmainen tai järkyttävää värien kakofoniaa. Onneksi värejä on tullut käytettyä niin sisustuksessa (katso kuvia kodistamme) kuin vaatetuksessakin jo vuosien ajan, joten voin sanoa olevani jo jonkinlainen kirkkaiden värien ekspertti. ;)


Mitä ajatuksia tai tunteita herättää?

2 kommenttia:

  1. Yksi tuttuni piti häät viime kesällä teemavärillä sateenkaari. Lopputulos oli ilmeisesti aika näyttävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Itse yritän välttää ehkä suoraa sateenkaariajatusta, mutta eiköhän tulos ole kuitenkin melko samansuuntainen. :)

      Poista