keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Tietopaketti juhlatiloista

Nyt kun omien häiden juhlatila on pitkällisen selvitysprosessin jälkeen päätetty ja varattu, jaa tietoni mielelläni muille häitään pääkaupunkiseudulla suunnitteleville pareille. Tästä linkistä löydät Google Docsiin tekemäni taulukon, johon olen listannut löytämäni juhlapaikat pääkapunkiseudulta. Huomioi, että olen listannut pääasiassa vain sellaisia paikkoja, jotka täyttivät meidän vaatimuksemme. Tietoja paikoista on vaihtelevasti enkä ole enää tässä vaiheessa, kun oma paikanhakuprosessi on valmis, varmistellut tietoja eli vastuu tietojen tarkastamisesta on lukijalla.

Osaa paikoista kävimme katsomassa ja niistä kirjoitan luonnollisesti hieman enemmän. Olen jakanut tekstit kahteen osaan pääkaupunkiseudun suurimpien kuntien mukaan eli jatkossa saatte tietoa Espoon juhlatiloista omassa tekstissään ja Helsingin ja Vantaan juhlapaikoista yhdistettynä kokonaisuutena. Nämä tekstit julkaisen tulevina päivinä.


Pyrin siihen, etten turhaan toistele samoja asioita, joita juhlatilojen sivuilta jo löytyy muutaman perustiedon lisäksi. Sisällytän tekstiini linkit kaikkien tilojen sivuille, joten käy kurkkaamassa ne minun huomioideni lisäksi. En koe myöskään tarpeelliseksi lisätä useita tilaavieviä kuvia, jos juhlatilan sivuilta löytyy vastaavanlaisia.

Meidän kriteerimme juhlatilalle olivat seuraavat (eli muunlaisia ei listoiltani välttämättä löydy):
- Tilaa on vähintään 70 hengelle, mutta kaikki tilat ovat suurempia. Suurin osa tiloista on mitoitettu 120 hengelle, mutta huomioi, että jos tuo maksimimäärä täyttyy, on tila yleensä jo aika ahdas.
- Paikkaan saa tuoda omat alkoholijuomat.
- Suurin osa paikoista on sellaisia, joihin pitopalvelu hoidetaan itse, mutta muutama pitopalvelun sisältävä tilakin on joukossa.
- Sijainti pääkaupunkiseudulla.
- Tilassa saa tanssia ja juoda alkoholia.
- Emme mene naimisiin kirkossa, joten en ole huomioinut esim. kulkuyhteyksiä kirkolta tms.


Kysellä saa ja kommentit ovat tervetulleita! Huomioi, että kommenteistasi saattaa olla hyötyä muillekin lukijoille, joten älä epäröi antaa mielipidettäsi tai lisätietoa jostakin tilasta.

Kuvituksena sulhon ottamia kuvia juhlatilan katselmuksilta.

2 kommenttia:

  1. Eikä miten hyvää työtä! Olisin antanut puoli valtakuntaa, jos olisin saanut pläräillä vastaavaa listaa Turun seudulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotain on tullut opittua sulhaselta: Excel-taulukot on huippuja! :D

      Poista