keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Vuoden uusi hääblogi 2018 -äänestys


Kiitos kaikille blogiani Love Me Do -häätapahtuman sivuilla Vuoden uudeksi hääblogiksi ehdottaneille! Blogini on nyt siis ehdolla Vuoden uudeksi hääblogiksi 2018. Ehdokkaita on paljon, joten ääniänne tarvitaan, jotta "paras" saadaan selville.

Hyviä blogiehdokkaita on sarjassa paljon, joten osa teistä saattaa tarvita syitä siihen, miksi juuri minun blogiani pitäisi äänestää. Voitto ei ole minulle mikään elämän ja kuoleman asia, mutta olisihan se mukavaa saada arvostusta tekemästään työstä. Voit lukea kirjoitukseni siitä, miksi bloggaan. Vähän hetken mielijohteesta aloitetusta blogista on tullut minulle rakas ja tärkeä harrastus, joka pitää pään kasassa välillä väsyttävän arjen keskellä.

Oman blogini eduiksi laskisin sen, että päivitän blogiani tasaisesti eikä huhtikuussa aloitetussa blogissani ole tainnut olla yhtäkään täysin tekstitöntä viikkoa. Pyrin myös kirjoittamaan helposti luettavaa ja oikeakielistä tekstiä, opettaja kun olen... Blogini on rehellinen kuvaus meidän häidemme suunnittelusta, mutta yritän sisällyttää siihen vinkkejä myös muille häitä tai muita juhlia suunnitteleville ihmisille. Erityisen ylpeä olen kokoamastani juhlatilalistauksesta. Toivon, että blogini lukeminen on joskus aiheuttanut myös jokusen hymynkareen tai jopa naurunpyrskähdyksen.

Jos siis koet, että juuri Jotain keltaista -blogi ansaitsisi tulla äänestetyksi Vuoden Uudeksi Hääblogiksi 2018, niin käythän antamassa äänesi täällä (vähän joutuu rullaamaan alaspäin, jotta linkki löytyy; en saa tähän suoraa äänestyslinkkiä). Samalla voit äänestää myös Vuoden Hääblogia 2018 ja Vuoden Kaupallista Hääblogia 2018.

Äänestysten voittajat julkistetaan Love Me Do -häätapahtumassa 21.1. Olen tuolloin paikalla blogimiitissä; toivottavasti tapaan mahdollisimman monia kollegoita siellä!

2 kommenttia:

  1. Nähdään blogimiitissä! :) Kiva saada sut mukaan tällä kertaa!
    Tsemppiä myös äänestykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Kiva tosiaan päästä mukaan! 😊

      Poista