maanantai 1. tammikuuta 2018

Häät ensi vuonna


On viimein tullut se hetki, jota me hyvissä ajoin häitä suunnittelemaan ryhtyneet, vuonna 2019 avioituvat parit (tai ainakin morsiamet) olemme odottaneet: Voimme viimein sanoa, että menemme ensi vuonna naimisiin! Ja tietysti vuonna 2018 avioituvat pääsevät viettämään omaa häävuottaan.

Itselle tämä on merkityksellinen asia ehkä siksi, etten enää kuulosta ihan niin pöljältä, kun selostan hääsuunnitelmia. "Milloin teillä on häät?" -kysymykseen ei tarvitse miettiä jotakin aikaa tyyliin puolentoista tai vajaan kahden vuoden päästä. Ei tarvitse sanoa, että kesällä 2019, joka kuulostaa olevan valovuoden päässä. Voi vastata, että menemme naimisiin ensi vuonna tai ensi vuoden kesällä. Pienestä se on ihmisen mielenrauha kiinni...

Joissakin blogeissa ja Facebookin hääryhmässä tulee vastaan panikointia siitä, kun juuri mitään ei ole tehty vuoden 2019 häitä varten. Itselläni ei kyllä tällaista paniikkia ole, vaan ennemminkin olen joutunut toppuuttelemaan itseäni: Vielä ei tarvitse vaivata kaasoja, eikä bestmanin kysymisellä ole mikään kiire. On ihan turha tehdä kovin lukkoonlyötyjä koristesuunnitelmia, koska mieli saattaa vielä muuttua. Tila on varattu ja ruoat tulevat sitä kautta; siinä tässä vaiheessa tärkeimmät. Asia, johon minun kyllä pitäisi tarttua, on valokuvaajan etsintä, mutta se tuntuu kovin haastavalta hommalta...

Ihanaa alkanutta häävuotta tänä vuonna häitään juhliville! Ja jäitä hattuun ensi vuonna naimisiin meneville. Meillä on vielä hyvin aikaa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti