maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kakkuhommia

Kuva: Valoisia kuvia
Kuten olette jo Instassa, oman blogini sekä muiden hääblogipäivässä mukana olleiden bloggareiden blogeista nähneet, saimme nauttia lauantaina ehkä yhdestä maailman kauneimmista kakuista. Ja lisäksi se oli hyvää (gluteenitonta!), mutta erityisesti kakun ulkonäkö oli henkeäsalpaava! Kakunhan meille loihti Kakkuhelmen Pia.

Hain kakun Kakkuhelmen pisteeltä Vallilasta perjantaina ja kuljetin sen pääkallopaikallemme Radisson Blu Plazaan. Ja koska en aja autoa, mutta olen itsenäinen nainen, hoidin kuljetuksen joukkoliikenteen voimalla. Voi luoja, mikä munaus!

En ollut osannut odottaa, että Pia tekee meille niin monumentaalisen luomuksen. Enkä ole koskaan ostanut tuollaista hienoa, koristeltua täytekakkua. Luulin siis, että kakun saa umpinaisessa pahvilaatikossa, jota voi kantaa naruilla tai muilla. No, pieleen meni. Kakullehan ei ole mitään standardilaatikoita, vaan pahvilaatikon pohjan ja kannen väliin viritellään korkeuden mitoittamat pahvikulmat. Ja kakku tuli kantaa kahdella kädellä. Pikkuisen aiheutti hankaluuksia, kun minulla oli vielä iso paketti askartelutarvikkeita mukanani.

Vielä Kakkuhelmestä ulos astuessani pohdin, pitäisikö kuitenkin ottaa taksi. Eihän se paljoa maksaisikaan. Noo, eihän tuota kävelyä ole kuin muutama sata metriä. Ei ole joo, mutta se bussissa oleminen olikin oma ongelmansa, kun kädet oli varattava kakun kantamiselle jostakin tukevasta kiinni pitämisen sijasta.

Kuva: Valoisia kuvia
On täysi ihme, että kakku selvisi lähes täydellisenä hotellille asti. Ihan muutaman viirun se sai laatikon reunoista, mutta ei se onnistunut kakun kauneutta pilaamaan. Olisiko taksi ollut hintansa väärti? No kyllä! Tai olisiko kannattanut kysyä apua eikä vain ajatella, että kyllä tämä tästä? No kyllä! Minun olisi tehnyt mieli pyytää jotakuta kanssamatkustajaa ottaa minusta kuvan kakkua bussissa varjellessani, mutta en olisi kyennyt kaivamaan kännykkää taskusta. :D

Mitä tästä opimme? Älä ikinä kuljeta kondiittorin tekemää kakkua linja-autossa tai muussa julkisessa liikennevälineessä! Ja suosittelen kyllä myös kakun/kakkujen kuljetuksesta maksamista, jos haluaa hääpäivän yhteyteen vähän vähemmän stressiä. Kakkukuljetusten hinnat saattavat kuulostaa hurjilta, mutta kyllä sekin saattaa olla ihan sen arvoista jo pelkän stressittömyyden vuoksi.

Kuva: Valoisia kuvia
Ja täytyy sanoa, että tätä kakkua ihailtuani sekä Kakkuhelmen Instaa (@kakkuhelmi_oy) selattuani olen alkanut haaveilla tällaisesta kunnollisesta kakusta itsetehtyjen buffet-kakkujen sijaan, mutta pitää katsoa, miten budjetin kanssa käy ja mitä mieltä sulhanen on...

8 kommenttia:

  1. Voi Iira! :D Väkisinkin alkoi hymyilyttää tätä tekstiä lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo itseäkin onneksi naurattaa. :D

      Poista
  2. Eikä! Hiukan haastetta peliin, ettei liian helppoa ole :D Selvisit loistavasti, koska minä en ainakaan nähnyt mitään kauneusvirheitä kakussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eihän elämä ole mitään ilman pieniä haasteita. ;)

      Poista
  3. Huhhuh mikä reissu :D mutta kakusta ei kyllä huomannut yhtään mitään, hyvää työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos mitään ei näkynyt päällepäin!

      Poista
  4. Minäkään en huomannut kakussa mitään kolhuja! Hyvin tehty! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan se valokuvauksellinen kokki sitten vielä tasoitellut kolhuja? ;)

      Poista