tiistai 27. marraskuuta 2018

Hääkampauksen pohdintaa

Meillä on taas menossa vähän hiljainen kausi häiden suunnittelun suhteen. Kutsuhommia pitäisi jatkaa, mutta se on selkeästi yhteinen juttu, johon pitäisi saada sulhanen motivoitua mukaan. Hänellä taas on aika paljon kaikkea muuta puuhaa tällä hetkellä. Koristelupuoltakin pitäisi edistää, mutta en osaa oikein tarttua mihinkään. Lievä ahdistus... Lisäksi töissä on ollut sen verran kiireistä, että viime viikolla taisin ehtiä pitää taukoa noin kymmenen minuuttia - yhteensä.

Päädyin tänään kuitenkin pohtimaan kampaustani hääpäivänä. Kampaajan varauksesta kirjoittelin elokuussa. Kampaukseni tulee hääpäivänä hoitamaan Noora ByNooraT -yrityksen takaa. Olen luottavainen Nooran kykyihin, eikä kampaus aiheuta minulle kovin suuria ahdistuksia, mutta mietityttää kyllä.

Minä olen jo pitkään kasvattanut hiuksiani pitkiksi ja pitänyt ne nyt tarkoituksellisesti pitkinä tähtäimenäni hääkampaus. En halua, että kampaus jää ainakaan pituudesta kiinni. Hankaluuksia tuottaa todella ohut ja liukas hiuslaatuni, jota on kampaajien taholta kutsuttu mm. lasimaiseksi. Minulta on vielä viime vuosina tuntunut lähtevän kouratolkulla hiuksia, joten pelkään, ettei tästä hiirenhännästä kunnon kampausta saa. Toki jotkut hiuslisäkkeet ovat vaihtoehto, mutta tavallaan haluaisin, että hääpäivänä päässäni olisi vain omia hiuksiani...

No, millaisen kampauksen haluaisin? Jos unohtaisin käytännöllisyyden, jättäisin varmaan hiukseni auki vähän tai vähän enemmän kiharrettuna. Mutta koska en voi unohtaa käytännöllisyyttä, tulen pitämään hiukseni kiinni. Minä kuulun nimittäin niin kutsuttujen päähikoilijoiden klaaniin. Noin 80 prosenttia kehoni tuottamasti hiestä tulee ulos kaulani yläpuolelta. Todella rasittavaa! Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos hääpäiväksemme sattuu vähänkään lämpöisempi ilma taikka intoudun tanssahtelemaan villisti, hikoilee niskani ja pääni auki olevien hiusten johdosta kahta kauheammin ja muodostaa hiuksista limaisen verhon. Tämä ei ole toivomani vaikutelma.

Hiukset kiinni siis. Jottei homma olisi kuitenkaan näin yksinkertainen, että nutturalle vain, olen saanut päähänpinttymän siitä, että haluan hiusten kuitenkin olevan vähän levällään. Sulhaseni tykkää pitkistä hiuksistani etenkin, kun ne ovat auki, minä kun pidän hiuksiani usein etenkin kotona kiinni. Olisi siis kiva, että hiukseni eivät olisi tiukasti kiinni, vaan jotenkin osittain irrallaan. Todennäköisesti tämä toteutetaan kiharoiden avulla hiusteni ohuuden ja vähyyden vuoksi. En löydä ilmaiskuvista täydellistä kuvaa ajatuksistani, mutta jotakin tällä sivulla näkyvien kampausten kaltaista haen...


Olen myös ihastellut hiuskoruja, joten jonkin sellaisen voisin kampaukseeni liittää. Ninkan hiuskoruja olen messuilla käpälöinyt ja heiltä saa vielä tilattua haluamansa, joten se on vahva vaihtoehto, jos hiuskorua lähden hakemaan. Toisaalta taas myös Ateljee Aariassa, jossa teetän pukuni, on hiuskoruja tarjolla, joten aion selvittää myös heidän tarjontansa. Kukatkaan eivät ole hiuksissa mahdottomuus, mutta ne eivät saisi riidellä väriä sisältävän mekkoni kanssa.


Ajatuksenani on marssia Pinterest-kansio avoinna Nooran luo joskus keväällä ja kysyä, onnistuuko mikään toiveistani päässäni olevasta materiaalista. Sitten pitää vielä pohtia, haluanko koekampauksen. Muiden morsiamien kommenttien rohkaisemana olen päätymässä ehkä kuitenkin siihen, että koekampaus voisi olla hyvä tehdä, vaikka olin vähän ajatellut siinä kohdassa säästää.

2 kommenttia:

  1. Mulla taitaa olla myös tuolta samalta sivulta pinnattuja kuvia omassa Pinterestistä hääkampauksen alla, hyvä maku 😉 itsellenikin sopii paremmin sellainen vähän löysempi nuttura kuin täysin sliipattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Selkeesti! :) Mulle itse asiassa sopii ihan kivasti sellainen tiukkakin nuttura, mutta jotenkin se tuntuu liian arkiselta häihin.

      Poista