sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Festarihäät nyyttärimeiningillä

Pari kuukautta sitten saimme jännittävimmän hääkutsun ikinä. Kutsu tuli T:n serkulta tämän vanhemmille, mutta meidät oli myös nimeltä kutsuttu. Varsinaista häät-sanaa ei edes juurikaan kutsussa käytetty, vaan puhuttiin naimisiinmenojutusta ym. Tarkoituksena oli järjestää festarit.


Eilen aamupäivällä otimme T:n vanhempien ja siskon kanssa suunnan kohti Jyväskylää ja hääfestareita. Tuomisina meillä oli minun leipomaani kinkkupiirakkaa sekä tulevan anopin käsialaa olevaa fetapiirakkaa ja kakkua. Näissä häissä ruokapuolesta vastasivat nimittäin vieraat. Pöydät notkuivatkin toinen toistaan herkullisempia tuotoksia. Osa oli meidän tapaamme leiponut itse, osa taas tuonut karkkipusseja, juustoja tms.


Häiden ohjelma koostui erilaisista esityksistä, joita oli neljän tunnin mittaisen setin verran. Valitettavasti me jouduimme palaamaan vielä eilenillalla takaisin kotiin, joten ehdimme ihailla vain kahta esitysrypästä. Kun morsian on sirkustaiteilija sekä teatteri-ihminen ja sulhanen musiikkimiehiä, löytyy kaveripiiristä melko osaavaa porukkaa. Esiintyjien ikä taisi näkemämme perusteella vaihdella 3 ja 60 vuoden välillä. Myös sekä morsian että sulhanen esiintyivät juhlassa. Ensimmäisen setin ohjelmassa oli myös Onnenpyörä, johon kolme vierasta pääsi kisailemaan. Onnenpyörässä paljastui, että hääpari on valinnut yhteisen sukunimen sekä tämä uusi sukunimi, joka oli yllätys ilmeisesti kaikille. Mielestäni huikean hauska idea!




















Häät olivat eniten perinteisistä poikkeavat ikinä, ja tunnelma oli rento ja hauska. Tietysti kaveripiirin lahjakkuus esiintyjinä oli omaa luokkaansa, joten ohjelmasta ei juurikaan ollut tarvinnut stressata. Itse en tietenkään tuntenut T:n muutamien sukulaisten lisäksi ketään (tapasin sulhasen ensimmäistä kertaa), joten olo oli vähän ulkopuolinen, mutta oli hauska seurata juhlaa näin hääbloggarin silmin.

Minusta on todella virkistävää, että häitä uskalletaan viettää myös oikeasti pienellä budjetilla. En tiedä häiden budjettia, mutta uskoisin puhuttavan ennemmin muutamasta sadasta kuin tuhannesta eurosta. Pariskunnalla on rahanreikänä melkoinen kodinkunnostusprojekti, joten kaikki vieraat varmasti mielellään osallistuivat häihin, vaikka ruoka- ja juomapuolesta piti vastata itse. Itse en ainakaan kokenut suurena vaivana piirakan tekemistä. Moni kehui herkkuja lautaselle lapatessaan, että on kyllä paras catering, mitä missään häissä on ollut. :)

Tässä vasta T:n pieni alkupala

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskan rennoilta häiltä :) Varmasti oli hienoa päästä osallistumaan johonkin hieman erilaiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan pönötystä pyrittiin välttämään ja hyvin kyllä onnistuttiinkin. :)

      Poista
  2. Kuulostaa aivan mahtavilta häiltä! Ihan mahtavaa, kun toteuttaa jotain täysin perinteestä poikkeavaa ja oman näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös sitä mieltä, että on ihanaa, että joku uskaltaa toimia omalla tyylillään.

      Poista
  3. Varmasti hauska kokemus päästä näin erilaisiin häihin! Tästä taas huomaa, että tapoja järjestää häitä on kyllä yhtä paljon kuin pariskuntiakin :) Ja tuo nyyttäri-catering on siinäkin mielessä hyvä idea, että kaikki melko varmasti leipovat juuri oman bravuurinsa juhliin eli kaikki ruoka on suurella todennäköisyydellä todella hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä kaikki ruoka oli tosi hyvää ja myös erityisruokavalioruoat (gluteenittomat ja vegaanit), kun niitä usein tekevät ihmiset olivat tehneet bravuureitaan.

      Poista
  4. Ei vitsit miten hauska idea :D Tämä on just nykypäivänä parasta, että jokainen saa järjestää juuri sellaiset juhlat kun itse haluaa! Oliko heillä kuitenkin myös vihkiminen vai oliko kyseessä pelkkä hääjuhla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihkiminen oli hoidettu jo etukäteen eli nyt vain juhlittiin.

      Poista