maanantai 3. joulukuuta 2018

Koristeideointia ja paikkakorttikokeilua


Olen tänään joutunut parantelemaan lievää vatsapöpöä kotosalla. Aamupäivä meni sohvalla How I Met Your Mother -maratonin parissa, mutta olon tässä iltapäivällä helpotettua jaksoin vähän puuhailla hääjuttujen parissa. Ja nyt otin vähän tiukemman asenteen koristeluasioihin, jotka ovat roikkuneet työlistalla, koska en ole osannut tarttua asiaan.

Juhlatilamme Ravintola Keilaniemen sivuilta löytyy kätevästi sekä tilan pohjapiirros että 3D-virtuaaliesittely, joiden avulla koristeiden suunnittelu on itse asiassa tosi kätevää. Päädyinkin merkkailemaan pohjakarttaan mahdollisia koristepaikkoja ja -ideoita. Olen tosi huono visualisoimaan asioita päässäni, joten tarvitsen jotakin tällaisia apuvälineitä, joiden avulla suunnittelen.

Listaa tehtyäni mietin, mitä koristeista voisin lähteä ihan toteuttamaan. Paikkakortteihin minulla on ollut idea valmiina jo jonkin aikaa, joten päätin, että on aika kokeilla, miltä ideani näyttäisi valmiina. Äsken teinkin muutaman paikkakorttiprototyypin, joita pääsen esittelemään piakkoin kotiutuvalle sulhaselle. Samoin kuin sitä koristepohjakarttaa, jonka en usko säilyvän muuttumattomana...

Paikkakortit ajattelin yhdistää kutsujen teemaan. Kutsupohjakokeiluistani voit lukea täältä ja laser-leikkauksesta täältä. Ideana on kirjoittaa embossaus-tekniikalla nimet valkoisella kortteihin ja maalata vesiväreillä liukuvärjäten sen päältä.


Kuumailmapuhallin on helpottanut tätä hommaa
melkoisesti tulella leikkimiseen verrattuna.


Mielestäni kokeilu oli ihan onnistunut, mutta jokin näissä vielä tökkii... Minulla oli nyt käytössäni hopeahilettä sisältävää kohojauhetta. Yritän varmaan etsiä jostain täysin valkoista. Se saattaisi näyttää paremmalta, koska nyt lopputulos on hieman rakeinen. Nämä kortit ovat myös ehkä aavistuksen liian isoja. Täytyy siis jatkaa kokeiluja.

Mutta onpa kiva taas välillä ihan oikeasti tehdä jotakin konkreettista häiden eteen! Laitoin muuten ensimmäisen Wish-tilauksen menemään häihin liittyen. Tilaan testiksi muutamaa erilaista tekoköynnöstä, sillä näitä tarvittaisiin kaavailemiini koristeluihin paljonkin. Aitona en taida köynnöksiä raaskia ostaa, mutta jos tekoversiot olisivat kelvollisia, voisin jatkaa suunnitelmiani niiden pohjalta.

Mitäs olette mieltä paikkakorttikokeilustani? Onko parannusehdotuksia?

2 kommenttia:

  1. Mulle tuo tekniikka on aivan vieras, mutta ah kun näyttää ihanalta nuo kirkkaat sävyt tämän rannikko-Suomen harmauden keskellä. Minä tykkään! Mietin, että saisiko väristä tasaisemman, jos pohjat maalaisi ensin ja embossaisi maalatulle pohjalle? Tekniikka on minulle siis täysin vieras niin en osaa sanoa, onko tämä ehdotukseni edes mahdollinen todellisuudessa. Samaten pohjat voisi teipata maalausalustaan maalaamisen ja kuivumisen ajaksi, niin pysyisivät paremmin suorina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... En ole ihan varma, toimisiko embossaus tuohon päälle, mutta voisi sitä kyllä kokeilla. Kuumailmapuhaltimen kanssa saattaisi toimia. Kiitos ideoinnista! Sulhanen kyllä keksi tähän jo erinomaisia parannusideoita, jälleen laser-leikkuria hyödyntäen. :D Tällöin voisin vetäistä vain pitkän rivin vesiväriä samalla kertaa ja siitä leikkaisi sitten sopivat palat, mikä auttaisi myös noihin epätasaisiin reunoihin. Onneksi on aikaa täydellistää näitä. ;)

      Poista