perjantai 14. kesäkuuta 2019

Alle kuukausi häihin

Alkuperäisen kuvan ottanut
ystäviemme häissä
Juho Einovaara
Olen samaan aikaan kauhuissani ja innoissani: Meidän häihimme on aikaa alle kuukausi! Aloimme tehdä ensimmäisiä oikeita suunnitelmia häidemme suhteen keväällä yli kaksi vuotta sitten. Voisi siis ajatella, että tähän mennessä kaikki on aika hyvällä mallilla. Olo on myös tämän suhteen hyvin kaksijakoinen: Yhtenä hetkenä olen rento ja rauhallinen ja sitä mieltä, että eihän tässä mitään hätää ole ja toisena taas huomaan sykkeeni nousevan ja kiristeleväni alitajuisesti hampaitani pohtiessani tekemättömien hommien listaa. Ja stressaan myös siitä, että alan stressata - eikö olekin luonnollista? :D

No, tehdäänpä listaa vielä tekemättömistä asioista. Olen jakanut itselleni asiat neljään kategoriaan: tehtävää, askarreltavaa, ostettavaa ja tapaamiset.

Tehtävää:
kisapisteiden suunnittelu ja järjestelyt (Ohjelmaideoinnista voit lukea tarkemmin täältä.)
valokuvien valitseminen näytöllä pyörivään kuvasarjaan meistä (Alustavan etsinnän olen tehnyt, nyt pitäisi karsia kuvat.)
vihkiseremonian lukkoon lyöminen (melko valmiiksi jo mietittynä)
hääkakkujen maistelu (sovittu kahden viikon päähän)
häämatkan varaaminen (Melko varmoja jo olemme kohteesta, mutta lopullinen päätös tekemättä ja matka varaamatta.)
soittolistojen viimeistely
istumajärjestyksen tekeminen
tietovisakysymysten keksiminen

Askarreltavaa:
kattovanteiden tekeminen loppuun
paikkakortit
valokuvaustausta/vihkikaari silkkipaperikukista
pöytäkyltit (pöytien nimet)
tietovisailu paperille
menut ja nimi- & allergialaput buffetpöytään ja kakkuihin
tienvarsikyltit
opastekyltit vessaan, tupakkapaikalle tms.?
vieraslahjat
kelluvat gerberat
vessakorikyltti
rekvisiittaa kisapisteille
koristeet/opaste/tervetulotaulu häätilan ulkopuolelle (Juhlapaikkamme ei sisääntulon puolelta hengi hääjuhlan tuntua, joten vieraille olisi hyvä tehdä kauempaakin näkyvästi selväksi, että ovat oikeassa paikassa.)


Ostettavaa:
gerberamaljakot
vessakorikamat
vieraslahjoihin materiaalia
juomatarpeet
        - alkoholit
        - alkoholittomat
        - oheistarpeet drinkkeihin tms. (pitopalvelulta)
lahjat kaasoille ja bestmaneille
korvakorut morsiammelle

Tapaamiset:
valokuvaajat (ensi viikon ti)
kosmetologi (hääviikolla, kävin ensimmäisen kerran tällä viikolla)
koemeikki (parin viikon päästä)
hääpuvun (loppu)sovitus (ensi viikon ti)

Eli ei tämä nyt ihan lyhyt ja mitätön lista ole ja epäilen unohtaneeni tästä varmasti vielä jotakin. Onneksi moni asia on kuitenkin suhteellisen nopeasti hoidettavissa, kunhan sen vain hoitaa. Ongelmallisinta on ollut löytää aikaa, jolloin sulhanen on ollut paikalla ja hääsuunnitteluun motivoitunut, sillä monet näistä jutuista ovat sellaisia, joita en voi yksinäni pähkäillä.

Tämä viikonloppu ei tuo asiaan helpotusta, sillä sulhanen on tällä hetkellä polttareissaan. :/ Olen kuumeisesti yrittänyt urkkia polttareiden tapahtumia T:n kavereiden instagramista, mutta ei heistä juuri kukaan ole mitään päivittänyt ja sulhaseni ei harrasta somea. Sain kuitenkin vähän vinkkiä omissa polttareissani toisen bestmanin vaimolta, joten tiedän suurinpiirtein, missä päin maailmaa ja missä meiningeissä liikutaan.

Onko mielipiteitä meidän viimeisen kuukauden työlistasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti