tiistai 30. heinäkuuta 2019

Takana häät osa 2 ja häämatka osa 1

Pientä hiljaiseloa on ollut, sillä menoa eri puolilla Suomea on riittänyt. Suuntasimme lähes kaksi viikkoa sitten Pohjois-Pohjanmaan suuntaan järjestämään ja viettämään hääjuhlaa sukulaisten kesken. Nuo juhlat on nyt pidetty ja sujuivat myös äärimmäisen hyvin, vaikka hommaa oli kyllä aika lailla.

Häiden jälkeenkään juhliminen ei vielä päättynyt, vaan seuraavana päivänä olivat vielä tätini 70-vuotiskekkerit. Tämän jälkeen suuntasimme yöksi Kalajoelle T:n mummolaan. Sitten pääsimmekin aloittamaan häämatkaksi kutsumamme vaellusreissun Lappiin.

Vietimme muutaman päivän muista ihmisistä irrallaan Lemmenjoen kansallispuistossa. Reissu ei ollut sataprosenttisen onnistunut, mutta lopputulema oli positiivinen. Lapin luonnossa on sitä jotain. Nyt mökkeilemme T:n vanhempien mökillä Etelä-Pohjanmaalla.

Kirjoittelen sekä sukuhääjuhlasta että reissustamme lisää mahdollisimman pian. Pääsen myös toivottavasti pian aloittamaan ensimmäisen hääjuhlamme yksityiskohtaisen perkaamisen, kunhan pääsen käsiksi kaikkiin kuviin. Kirjoitusinto ei siis lainkaan ole hävinnyt tässä häiden jälkeen, vaan hingun päästä ihailemaan kuvia ja palaamaan noihin ihaniin päiviin.

Huomenna suuntaan kotiin Espooseen junalla ja jätän aviomiehen mökkeilemään vielä pariksi päiväksi. Itse jo kutkuttaa päästä omaan kotiin toisten nurkista pyörimästä. Tämä on lisäksi viimeinen kesälomaviikko, ja ensi viikolla on palattava työn pariin. Ihan kylmiltään sitä ei opehommissa voi tehdä, vaan jo tällä viikolla teen jonkin verran valmistavaa työskentelyä. Tämän kesän loma on kyllä hujahtanut ennätysnopeasti. Huomenna ajattelin kirjoitella junassa hääyöstämme, joka venyikin kahdeksi. :) Myös häämatka osa 2 on viimein päätetty ja varattu. Onko arvauksia, mihin lopulta päädyimme?

2 kommenttia:

  1. Odotan mielenkiinnolla juttuasi Keilaniemestä, koska mietimme myös saman tilan varaamista. Postauksiasi on mielenkiintoista lukea. Kiitos blogista! t.Marjut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että blogista on iloa! Voin kyllä lämpimästi suositella Keilaniemeä, jos paikka täyttää kriteerit. Kirjoittelen tarkemmin järjestelyistä mahdollisimman pian. :)

      Poista