perjantai 8. syyskuuta 2017

Ensimmäinen hankinta häihin

Olen hääjärjestelyiden alusta asti ollut sitä mieltä, että ensin päätetään paikka ja sitten mietitään sen koristelu. Mutta kun paikan valinta kestää ja kestää, niin tiukimmankin päätöksen pitää joustaa.

Instagram-tiliäni seuraavat ovatkin nähneet jo kuvan tekemästäni löydöstä. Piipahdin keskiviikkona Tokmannilla (en Etolassa, kuten Instaan kirjoitin :D) ja bongasin sieltä ihanat pienet tuikkukipot, joita löytyi juuri sellaisissa väreissä, joista kuvittelen häidemme värimaailman koostuvan. Jätin kipot kuitenkin tuolloin vielä hyllyyn, mutta olin aika varma, että haluaisin ne.

Eilen näytin kuvaa T:lle ja odotin, että hän pitää kippoja kauheina. Makumme kun ei aina ihan kohtaa... Mutta yllättäen sulhoni olikin sitä mieltä, että tosi kivoja ovat. Ja sain ostoluvan. ;) Tänään sitten töiden jälkeen tein reissun lähimmälle Tokmannille ja ostin 36 tuikkukippoa vajaan kahden vuoden päästä vietettäviin häihimme.


Jo paluumatkalla kotiin (pyöräilin kipot repussani) aloin miettiä, oliko tässä nyt taas mitään järkeä. Meillähän on tarkoitus viettää häitä keskellä kesää, jolloin kynttilöille ei välttämättä ole juurikaan edes tarvetta. Mihin katosi päätökseni olla ostamatta mitään ennen kuin hääpaikka ja muutoinkin tarkemmat suunnitelmat ovat selvinneet?

Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvä kun ostin. Jos en olisi ostanut, olisin kuitenkin katunut asiaa. Samanlaisia kipposia kun tuskin olisi enää myöhemmin löytynyt. Ja totesin, että voihan niihin laittaa vaikka kukkasia. Mutta nyt ymmärrän, miksi Facebookin hääkirppis on täynnä käyttämättömiä tavaroita. "Kyllä nää saa sitten myytyä, jos ei tulekaan käyttöön..." Niinpä niin. Mutta onneksi se näyttää olevan totta.

Mutta ai että on ihanaa, kun nyt on jotakin konkreettista tehty, oli se sitten kuinka pientä hyvänsä! :)

4 kommenttia:

  1. Vau, ihanan värikkäitä! Ja varmasti nämä olivat hyvä ostos, sillä tuikkujen muoto yhdistää ne toisiinsa, vaikka ovatkin eri väriset. Kuten sanoit, ei välttämättä tulisi tällaisia myöhemmin vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen itsekin sitä mieltä, että olivat nämä loppujen lopuksi hyvä ostos! :)

      Poista
  2. Noi on niin ihania! Ja tarvitseeko niissä välttämättä tuikkuja polttaa, jos myöhemmin se mietityttää? Laittaa vaikka jotain koristehiekkaa tai -timantteja sisään, niin on nätti koriste-elementti! Tai laittaa jokaiseen vähän vettä ja kukan ilman vartta kellumaan (tästä tykkäisin itsekin!) :) Tuikkukipoista on moneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kans samaa, että kyllä niille muutakin käyttöä on kuin tuikkukippoina! Joku kukkajuttu kävi mullakin mielessä. :)

      Poista