On aika hiljaa kiittää

Mielestäni hääblogin kuuluu päättyä häiden jälkeen. Kuinka pian, se tietenkin vaihtelee kirjoittajan mukaan, mutta itse en ainakaan jaksa lukea vuosia häiden jälkeen kirjoitettuja blogeja. Niinpä on tullut aika jättää jäähyväiset myös tälle hääblogille. Joitakin asioita jäi varmasti vielä kertomatta, mutta pääasiassa olen tyytyväinen siihen, miten paljon hääpäiväämme vielä häiden jälkeenkin purin. Kysyä saa edelleen, jos jotain tulee mieleen.

Aloitin tämän blogin päähänpistosta: En ollut ehtinyt vielä hääblogeja paljoa lueskella enkä nimenkään keksimiseen käyttänyt kovin paljoa aikaa. Olen vähän sellaista innostu ja unohda -tyyppiä monien asioiden kohdalla, mistä kertovat keskeneräiset käsityöt, päiväkirjat ja kodin projektit. Hääblogi tuli kuitenkin elämääni jäädäkseen. Muutamia hiljaisia jaksoja ja viime kuukausien innon lopahtamista lukuunottamatta olen kirjoittanut blogiani ahkerasti ja intohimolla.

Olen päässyt osaksi ihanaa hääbloggarijoukkoa. Lähes kaikki bloginsa lopettavat aina kehuvat kilvan tätä porukkaa, enkä minäkään välttämättä yksikseni olisi näin innokkaasti jaksanut kirjoittaa. Mutta se, kun on tavannut kollegoita, päässyt osaksi ihania tapahtumia ja jakanut tätä hääaikaa muiden samanhenkisten kanssa, on aidosti tehnyt bloggaamisesta harrastuksen.

Hääblogien paikka blogimaailmassa on kirjoitusvuosieni aikana vahvistunut ja niiden arvostus kaupallisella kentällä on noussut. Tämä on luonnollisesti hyvä asia, mutta on sillä varjopuolensakin. Toivon, että positiiviset puolet kuitenkin kantavat ja hääblogiyhteisö pysyy sellaisena positiivisena ja toisiaan arvostavana joukkona kuin se nytkin on ollut.

Oma blogini ei ole mikään mestariteos, mutta oman jälkeni minäkin olen hääblogimaailmaan jättänyt. Niin ikään päähänpistosta alkunsa saanut hääblogipäivä, joista ensimmäisen järjestin pääosin itse, on saanut jatkoa ja jatkanut elämäänsä ilman minua. Sydämeni on täyttynyt lämmöllä, kun olen saanut lukea tuon ensimmäisen tapahtumapäivän jääneen muidenkin paikallaolijoiden mieleen hyvänä muistona hääblogiuralta.

Kuva: Valofilms

Olisi ehkä runollista jatkaa tätä blogia vielä reilun viikon verran, jolloin blogin ensimmäisen tekstin julkaisusta olisi kulunut kolme vuotta. Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet kohti uutta.

Sillä en minä bloggaamista lopeta, vaikka tämä blogi saakin nyt päätöksensä. Jo viime kesänä alkoi herätä ajatus kirjoittamisen jatkamisesta häiden jälkeen. Bloggausinto kuitenkin hieman hiipui, kun hääaihe ei enää tuntunut ajankohtaiselta. Meidät kaikki pysäyttänyt korona-aika on kuitenkin lisännyt kirjoitusintoani ja viimeiset pari viikkoa olen työstänyt uutta lifestyle-blogia. Tämä uusi kun ei syntynyt mistään päähänpistosta, vaan nimeä ja etenkin ulkoasua on viilattu sitten ihan urakalla. Jos on tullut päivätyössä digiloikittua, niin niin on muuten blogipuolellakin. :)

Jos siis rouviintuneen elämäni seuraileminen kiinnostaa jatkossa, klikkaa muistiin osoite https://www.eiihantytto.fi. Sen takaa löytyy uusi blogini, joka kantaa nimeä Ei ihan tyttö enää.

Ja ne kiitokset: Ensisijainen kiitos kuuluu kaikille lukijoille! On ollut ihana huomata ja kuulla, että joku näitä tekstejä lukee ja välillä kommentoikin. Kiitokset jo mainituille blogikollegoille! Vertaistukenne on ollut korvaamatonta ja seuranne mahtavaa! Kiitokset myös kaikille yhteistyötahoille, joiden kanssa sekä oman blogin, tapahtumien että omien häiden myötä olen päässyt yhteistyöhön!

Haikein, mutta päättäväisin ottein naputtelen tämän blogini viimeiset sanat. Aivan kuivin silmin ei tämän tekstin kirjoittaminen sujunut, sen verran iso osa elämääni tämä blogi on kuluneiden kolmen vuoden ajan ollut. Hymyillään, kun tavataan!

Kuva: Valofilms

Häämatka, osa 2: Sri Lanka

Kirjoittelin viimeksi häämatkamme ensimmäisestä viikosta Malediiveilla. Nyt on aika siirtyä häämatkamme jälkimmäiseen osuuteen eli kahteen viikkoon Sri Lankalla. Sri Lanka oli meille tuttu kohde jo lähimenneisyydestä, sillä vietimme siellä edeltävän hiihtoloman aikaan kaksi viikkoa. Aivan niin pian ei olisi tarvinnut takaisin palata, mutta Sri Lanka on niin mukavan lähellä Malediiveja, että yhdistäminen oli luontevaa.

Tavoistamme poiketen olimme varanneet Sri Lankalta majoituksen ensimmäiseksi viideksi yöksi, sillä saavuimme maahan hieman ennen uutta vuotta. Emme yleensä tykkää tehdä varauksia etukäteen, koska paikoista ei kuitenkaan aina tiedä. Meille hotellin sijainti on ihan ykkösasia: Olemme herkkiä melulle ja nirsoja rannan suhteen. Tällä kertaa varauksen tekeminen etukäteen ei hirvittänyt, koska päätimme aloittaa lomamme tutusta paikasta, Weligamasta, jossa viime reissullakin asuimme. Edelliskerran hotellimme oli kuitenkin täynnä, joten tällä kertaa majoituimme Aussie Swiss Beach Resortiin. Tiesimme sen sijainnin kuitenkin hyvin, sillä aivan sen vieressä sijaitsee Sudda's Surf school, josta otimme surffitunteja ja vuokrasimme lautoja.

Weligamassa päivät kuluivat löhöten, lueskellen, uiden ja surffaten. Meidän oli tarkoitus vaihtaa jossakin vaiheessa paikkaa, mutta laiskuus ja surffaaminen veivät voiton. Weligaman olosuhteet ovat ideaalit surffaamisen harjoitteluun, meillä oli hyvä, tuttu opettaja ja muutenkin oikein mukavaa. Päädyimme siis lopulta viettämään koko loppuloman Weligamassa.

Kun joulun vietimme Malediiveilla, vaihtui vuosi Sri Lankalla. Kävimme katsastamassa naapurikylä Mirissan rantabileet, jotka olivat tuolloin vasta aluillaan. Palasimme hotellille jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä ja vuosi vaihtui hotellimme kattoterassilla. Myös minun syntymäpäiväni osuivat reissulle, ja niitä juhlimme syömällä viereisen, vähän hienomman hotellin ravintolassa kunnon pihviannokset.

Paluulentomme lähti illalla, joten päätimme hyödyntää viimeisen lomapäivän tekemällä pysähdyksen Gallessa, jota pidetään yhtenä Sri Lankan pakollisista nähtävyyksistä siirtomaa-aikaisen arkkitehtuurinsa vuoksi. Kiertelimme Galle Fortin katuja ja shoppailimme tuliaisia, mikä oli ihan kivaa vaihtelua rantalöllöilylle. Iltapäivällä jatkoimme junalla matkaa kohti Colomboa, josta lento välipysähdyksen kautta kotiin lähti.

Häämatka, osa 1: Malediivit ja Dubai

Otin tuossa tavaraa ulos kamerasta ja törmäsin häämatkakuviimme. Tajusin, etten ole kirjoittanut häämatkastamme blogiin vielä ollenkaan. Se alkaakin nyt olla viimeisiä tekstejä tähän hääblogiin.

Heti häiden jälkeen lähdimme minihäämatkalle vaeltamaan ja varsinaisen häämatkamme teimme vasta jouluna. Passiin kertyi matkalta kolmen maan leimat. Pääasiallisina kohteinamme meillä olivat Malediivit ja Sri Lanka. Lennot kulkivat Dubain kautta, ja mennessä meillä oli yhdentoista tunnin vaihto. Se oli meille oikein sopiva pysähdys kaupungissa, joka ei varsinaisesti ollut matkatoivelistallamme, mutta jonka näkeminen kiinnosti.

Dubaissa matkustimme lentokentältä metrolla Dubai Mallille, jossa vietimme päivän. Kävimme tiirailemassa Burj Khalifaa juurelta käsin ja ihastelimme suihkulähteen musiikkishowta. Hyörimme aikamme valtavassa kauppakeskuksessa. Jonkun mielestä tämä ei varmasti riitä Dubai-kokemukseksi, mutta meille tuo oli juuri sopiva pyrähdys.

Dubaista matka jatkui yhden stopin kautta Malediiveille, jonne saavuimme lauantaina kolme päivää ennen joulua. Lentokentältä meidät haettiin saman tien veneelle, jolla vietimme viikon sukeltaen. Emme viettäneet Malediiveilla yhtään yötä maan kamaralla, vaan asuimme koko reissun ajan Soleil 2 -veneellä.

Paremman sanan puutteessa puhun veneestä, mutta mistään pikkupaatista ei ole kysymys, vaan Soleil 2 oli todella mukava ja tilava asumus viikon ajaksi. Meillä oli oma parvekkeellinen huone, joka oli suurempi kuin keskiverto hotellihuone Suomessa. Yhteiset tilat olivat mukavat. Sukeltamaan menimme pienemmä veneellä, jolla säilytettiin kaikki sukelluskamat.

Ohjelmaa veneellä ei tarvinnut juurikaan keksiä. Aamu alkoi yleensä joskus seiskan, puoli kasin aikaan ensimmäisellä sukelluksella, jonka jälkeen söimme aamupalan ja lepäilimme. Toinen sukellus tapahtui yleensä aamupäivällä ja kolmas iltapäivällä. Parina iltana sukelluksia myöhästettiin siten, että viimeinen sukellus oli illalla, pimeän tultua. Sukelluspiireissä tuttu dive, eat, sleap, repeat -rytmi toistui päivästä toiseen. Sukeltaminen on kummallisen väsyttävää ja nälättävää puuhaa. Nukkumassa olimme lähes joka ilta kymmeneen mennessä.

Saimme kokea viikon aikana toinen toistaan hienompia sukelluskokemuksia. Jo toisena iltana pääsimme istumaan illan pimeydessä merenpohjaan samalla kun ympärillämme pyöri ja kieppui toistakymmentä paholaisrauskua.

Jouluaattona saimme ihanan joululahjan, kun pääsimme ensimmäistä kertaa elämässämme sukeltamaan valashain kanssa, mikä on ollut yksi pitkäaikaisista haaveistamme. Muitakin haita nähtiin vaikka kuinka paljon. Toinen yösukelluksemme tapahtui paikassa, jossa haita uiskenteli tunnin verran kosketusetäisyydellä kymmeniä.

Malediivit yllätti meidät todella positiivisesti sukelluksellaan, vaikka valitettavasti korallit sieltä ovat lähes kokonaan kuolleet lämmenneen veden seurauksena. Myös sukellusfirmamme osoittautui loistavaksi, vaikka ennen reissua Blue K Maledives -yhtiöstä oli hieman haastavaa löytää tietoa.

Vietimme veneellä siis myös joulun. Oli kyllä erikoisin jouluaatto ikinä. Meidät harhautettiin alkuillasta retkelle lähisaareen. Kun palasimme takaisin asuinveneellemme, jokin näytti erikoiselta. Veneen henkilökunta oli koristellut veneen yläkannen upeaksi jouludiskoksi, jossa oli tarjolla valtava valikoima ruokia. He myös esittivät meille paikallisen musiikki- ja tanssinumeron, jossa mekin pääsimme tanssahtelemaan.

Vaikka meidän Malediivien matkaamme ei siis kuulunut luksusresorteja ja niitä kuuluisia majoja laiturinnokassa, en vaihtaisi tuosta reissusta mitään. Lähtisin koska vain uudelleen Soleil 2:n kyytiin! Eikä häämatkamme vielä siihen loppunut, vaan kerron ensi kerralla vielä Sri Lankan osuudesta.

Kun hääblogi ei vaihdu vauvablogiksi

Todella moni lukemani hääblogi on loppunut terveisiin tulevasta perheenlisäyksestä; perstuntumalta sanoisin, että jopa valtaosa. Monet entiset hääbloggaajat ovatkin jouhevasti vaihtaneet hääblogin kirjoittamisen odotusta, vauva-arkea ja perhe-elämää käsitteleväksi blogiksi. Olen ollut jopa hieman yllättynyt, miten yleinen edelleen on tuo naimisiin ja vauva -järjestys. Tai ehkä monet hääbloggarit ovat sellaisia perinteisempien tapojen ihmisiä.

Meillä ei ole vauvahaaveita. Kyse ei ole siitä, ettemmekö pitäisi lapsista. Se olisi hieman haastava yhtälö luokanopettajan ammattini kannalta. Minä itse asiassa pidän lapsista kovastikin ja olen hyväkin lasten kanssa. Olenhan hoitanut pikkuveljiäni kymmenenvuotiaasta teini-ikäiseksi suuren ikäeromme vuoksi. Myöhemmin olen sitten hankkinut ihan kasvatustieteiden osaamisesta todistuksenkin. T. ei ole paljoakaan ollut lasten kanssa tekemisissä, mutta suhtautuu lapsiin koko ajan positiivisemmin.

Nuorempana minulla oli jatkuva vauvakuume. Se nosti päätään jo lukioaikoina, mutta onneksi en mennyt tekemään hätiköityjä ratkaisuja. Tämä huomio siis vain omasta näkökulmastani, muut saavat tehdä itse millaisia ratkaisuja hyvänsä. Vauvakuume hävisi oikeastaan siinä vaiheessa, kun lapsenteko kaiken järjen mukaan olisi ollut ajankohtaista. Vuonna 2014, ollessani 26-vuotias, ostimme asunnon ja valmistuin ammattiini. Olimme seurustelleet tuolloin yli kahdeksan vuotta, joten parisuhdekin oli vahvalla pohjalla.

Kävin pitkään sisäistä kamppailua itseni kanssa: Kyllä minun varmaan kuuluisi haluta lapsia. Ihmettelin, miksen halunnut. Ainoa syy, minkä löysin, oli se, että tykkäsin elämästäni sellaisena kuin se oli. Eikä mieli ole sen jälkeen muuttunut, vaikka tasaisin väliajoin pysähdyn joko jonkun ystävän kysymyksestä, miehen kanssa keskustelusta tai ihan vain omasta pohdinnasta johtuen asiaa miettimään. Enkä enää vaadi itseltäni perusteluja. Mielestäni paras perustelu on se, ettemme halua lapsia. Ainakaan nyt.

Olen 32-vuotias, joten päätös olla hankkimatta lapsia nyt voi tarkoittaa päätöstä olla hankkimatta niitä ikinä. Totta on, että lapsia voi saada paljon vanhempanakin, mutta ei se välttämättä helppoa ole, kuten olemme valitettavasti tuttavapiirin vaikeuksista saaneet huomata. Tämän vuoksi lasten hankkimattajättäminenkin pitää punnita aivan yhtä tarkasti kuin niiden hankkiminen.

Moni vanhempi toteaa, että vanhemmuus ja lapset ovat parasta heidän elämässään. En kuulemma tiedä, mitä menetän, jos en lapsia tee. Ehkä en. Mutta minä tiedän, mitä menettäisin, jos hankkisin lapsia. Enkä puhu vain mahdollisuudesta Netflix-maratoneihin tai viini-illoissa hillumiseen. Menettäisin mahdollisuuden moniin sellaisiin haaveisiin, joita minulla on esimerkiksi maailman näkemiseen liittyen. Enkä kaipaa nyt saarnaa siitä, että lastenkin kanssa voi matkustaa. Ei voi samalla lailla kuin nyt.

Menettäisin myös parisuhteeni sellaisena kuin sen nyt on. En siis tarkoita, että parisuhde välttämättä kariutuisi tai edes huononisi, mutta väistämättä se muuttuisi. Ja harvoin näkee, että vauva- tai taaperoarki tekee parisuhteesta auvoa... Myös työelämään lapsen hankkiminen vaikuttaisi. Minulla ei ole sellaisia urakehitystoiveita, että sen takia pitäisi jättää lapset tekemättä, mutta työni on usein melko väsyttävää kokonaisvaltaisuutensa vuoksi ja olen usein huokaissut kotimatkalla, että onneksi saan loppuillan keskittyä vain itseeni. Jo nyt opettajan työn suurimpia miinuksia on jatkuva riittämättömyyden tunteen kokeminen. Nuo tunteet todennäköisesti lisääntyisivät lapsenteon myötä joko töissä tai kotona.

Voi olla, että mieleni muuttuu jossakin vaiheessa, mutta sitä odotellessa keskityn muihin asioihin. Myös bloginkirjoitus on taas pitkän hiljaiselon jälkeen alkanut kutkutaa uudelleen, kuten tihenevästä kirjoitustahdistani huomaa (kiitos eristäytymisen). Eli vaikka vauvablogia en ole perustamassa, pysykää kuulolla uusista suunnitelmistani.

Juhlatilamme Ravintola Keilalahti

*Sisältää yhteistyölinkkejä: venuu.fi*

Olen kirjoittanut monta tekstiä juhlatilan etsinnästä ja valinnasta. Löydät tekstit tunnisteen "juhlatila" alta. Halusin vielä loppukaneettina kirjoitella omasta juhlatilastamme, joka nykyään toimii nimellä Ravintola Keilalahti. Olen nimittäin äärimmäisen tyytyväinen siihen, että käytin aika helkkarin monta tuntia juhlapaikkojen kahlaamiseen. Tämä teksti tulee olemaan täyttä hehkutusta eikä siihen ole mitään piilotettua markkinointisyytä, vaan taustalla on aito tyytyväisyys.

Ravintola Keilalahti oli meille täydellinen juhlatila. Se oli juuri sopivan kokoinen: kaikki noin kuusikymmentä vierastamme mahtuivat syömään ja seurustelemaan tilavasti. Saimme mahdutettua sisälle useita aktiviteetteja, jotka pyörivät jatkuvasti ja tanssilattiaakin jäi ilman, että välissä tarvitsi mööplätä. Paljon enemmänkin ihmisiä tilaan mahtuisi ilman ahtamista.

Meille oli tietysti bonus, että tila sijaitsi niin lähellä kotiamme, vain noin 10 kilometrin päässä. Pystyimme käymään paikalla fiilistelemässä milloin mitäkin ennen häitä. Pääsemme sinne myös nyt jälkeenpäin helposti fiilistelemään lounaan merkeissä (kunhan ravintolat taas joskus aukeavat). Tila oli myös vieraiden kannalta helpossa paikassa: Paikalle pääse helposti julkisilla eikä taksi esim. keskustaan tullut kovin kalliiksi.

Tila oli ihanan avara ja maisemat merenlahdelle upeat. Kesäisenä päivänä satapaikkainen terassi oli upea ja aika ainutlaatuinen lisä. Tila on vaalea ja moderni ja mahdollistaa monentyyppiset koristelut. Kovin maalaisromanttiseksi se ei toki taivu. Koristeluja pääsee tekemään poikkeuksetta jo perjantaisin, mikä ei ole todellakaan mikään normi ainakaan pääkaupunkiseudun juhlatiloissa. Yksi ainoita miinuksia ovat erittäin kapeat pöydät, joiden vuoksi isommista pöytäkoristesuunnitelmista kannattaa luopua. Hyvin pöytiin silti syömään mahtui.

Keilalahti vuokrataan kokonaispakettina eli tilan vuokrauksen lisäksi paikasta otetaan myös ruoat ja henkilökunta. Juomat saa ja alkoholipitoisten juomien kohdalla pitää kuitenkin tuoda omasta takaa. Alkoholipolitiikka oli meille ja tuntuu olevan monelle muullekin vain bonus. Saimme viedä juomat jo hyvissä ajoin Keilaniemeen säilytykseen, jolloin niitä ei tarvinnut raahata autosta erikseen kotiin ja ne saatiin viilenemään lauantaita varten. Se, ettei pitopalvelun kohdalla ollut valinnanvaraa, ei haitannut meitä pätkääkään, sillä kuten tekstissäni häidemme ruoasta kerroin, olimme ruokaan ja siihen johtaneeseen yhteistyö- ja suunnitteluprosessiin todella tyytyväisiä. Kakut sai tuoda muualta, ja tähän mahdollisuuteen mekin tartuimme, vaikka yhteistyökumppanivaihtoehtojakin oli enemmän kuin yksi.

Yksi parhaista asioista Keilalahden kanssa oli siivous. Siivous kuului automaattisesti tilavuokraan ja se sisälsi kaiken. Tavaroitakaan ei tarvinnut tulla hakemaan kuin vasta maanantaina, joten saimme ihan rauhassa viipyä siihen asti hääkuplassamme ilman velvoitteita. Eikä meidän tarvinnut valtuuttaa ketään muutakaan siivoamaan jälkiämme sunnuntain krapulatunnelmissa.

Voimme siis suositella Ravintola Keilalahtea lämpimästi hääjuhlien viettoon!

Kaksi hääjuhlaa - kannattiko?

Yksi eniten valtavirrasta poikkeavista päätöksistämme oli juhlia häitä kahdessa osassa - ensin ystävien kanssa Espoossa ja viikkoa myöhemmin sukujen kanssa Pyhäjärvellä. Perheemme toista pikkuveljeäni lukuunottamatta osallistuivat molempiin juhliin.

Kuva: ValoFilms

Kahden juhlan järjestäminen vaati tietysti enemmän töitä. Ei ihan kaksinkertaista määrää, koska kutsut tekstiä lukuunottamatta sujuivat samalla kaavalla ja koristeita hyödynsimme molemmissa häissä. Hommaa kuitenkin oli, ja väkisinkin Espoon hääjuhlamme vei suuremman osan huomiostamme, koska siellä tapahtui vihkiminen ja valokuvaus. Sukuhääjuhlamme ei kuitenkaan ollut mikään sivutuote tai pakollinen paha, vaan ihan yhtä lailla se kokonaisuus oli huolella mietitty.

Olen äärimmäisen onnellinen, että päädyimme tähän ratkaisuun. Totta kai oli kurjaa, etteivät sukulaiset päässeet olemaan läsnä vihkimisessämme, mutta totesimme haluavamme sinne ne henkilöt, joiden kanssa arkemmekin pääasiassa jaamme. Onneksi vain harva sukulainen tästä mielensä pahoitti.

Mielestäni saimme molemmista hääjuhlista enemmän irti, kun pystyimme pitämään tunnelman vierasjoukolle sopivana. Kenenkään ei tarvinnut jähmeillä, vaikka toki molemmissa häissä oli paikalla toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Meillä oli aikaa rupatella useampien ihmisten kanssa eikä meidän tarvinnut rajata kutsuvierasmäärää yhtään, kun jaoimme juhlan kahtia.

Toki rahaakin kahteen hääjuhlaan meni, mutta ainakin jos koko sukua ajatellaan, päästiin halvemmalla, kun heidän ei tarvinnut matkata Espooseen ja yöpyä siellä. Koska Pyhäjärven hääjuhla toteutui pitkälti talkoovoimin, saatoimme jopa säästää kustannuksissa. Tarkkaa laskelmaa emme ole tehneet.

Voin siis suositella harkitsemaan tätä ratkaisua, etenkin jos vieraslista meinaa paisua tai juhlien tunnelma arveluttaa. Eihän tämä varmasti valtaväestön ratkaisuksi muodostu tulevaisuudessa, mutta onpahan tämä yksi vaihtoehto.

Sukuhääjuhla Pyhäjärvellä

Palataanpa ajassa taaksepäin viime kesään, jolloin moni asia oli vielä toisin...

Olen kertonut monen tekstin verran Espoossa viettämästämme hääjuhlasta, johon osallistui lähiperheemme lisäksi ystäviä. Viikkoa myöhemmin, heinäkuun loppupuolella juhlistimme naimisiinmenoamme sukujemme kanssa Pyhäjärvellä. Pyhäjärvi valikoitui paikaksi siksi, että se on vanhempieni entinen kotikunta, jossa minäkin olen jokusen vuoden lapsena asunut. Myös sulhaseni vahemmat ovat molemmat Pohjanmaalta kotoisin, joten koimme sijainnin hyväksi sukulaistemme kannalta.

Juhlaa vietimme Pyhäjärven Väentuvalla, joka on paikallisen kyläyhdistyksen omistama tila. Etenkin etelän hintoihin tottuneena tilavuokra tuntui todella edulliselta, kun pääsimme paikalle jo perjantaina koristelemaan, ja poikkeusluvalla yövyimmekin tuvalla, joten meidän ei erikseen tarvinnut ottaa hotellihuonetta edeltäväksi yöksi. Väentupa olisi ollut meille hivenen ahdas tila, jos sää olisi ollut sateinen, mutta onneksi pieni riskinotto kannatti: tuo hääviikonloppu taisi olla se kesän kuumin. Aurinko porotti ja lämpöä riitti, joten siirsimme koko juhlan ulos.

Koristelussa hyödynsimme samoja koristeita kuin Espoon hääjuhlassa. Riisipaperipalloja ripusteltiin sinne, tänne. Harataudella tehdyt perhosrenkaat olivat Espoon häiden purkuhommissa menneet auttamattomasti solmuun eivätkä kuljetukset varmaan helpottaneet asiaa. Iso osa perjantai-illasta menikin siihen, että saimme vanteista edes yhden auki ja esille.

Myös silkkipaperikukista tehty vihkikaaremme pääsi koristamaan keinua. T:n äiti toimi jälleen floristina ja loihti juhlaan jälleen upeita kimppuja mökin kukkapenkin sekä tienvierustojen kukista.

Näihin häihin emme tilanneet kaikenkattavaa pitopalvelua, vaan valmistimme valtaosan ruoasta itse perheidemme avustuksella. Emme olleet ihan uskaltaneet toivoa niin suurta osanottajajoukkoa kuin häihin lopulta väkeä tuli. Tämän vuoksi ruokahuollon lopullinen suunnittelu jäi hitusen viime tinkaan. Tajusimme muutama viikko ennen juhlaa, että ehkä olisi syytä tilata osa ruoasta ulkopuolelta. Onneksi Arjan ruokala ja pitopalvelu pystyi meitä kiireisestä viikonlopusta huolimatta avustamaan ja toimitti meille kolmea eri salaattia sekä täytekakkuja.

Isämme olivat iso apu ruoanlaitossa, sillä molemmat savustivat meille lohta, ja lisäksi T:n isä toi Lappajärveläistä ylämaankarjaa maistettavaksi kaikille. Äitini ja siskoni häärivät apunani keittiössä, kun valmistin salaattien ja lohen lisäksi poroleipäsiä, chimichurrikanaa, tzazikia ja juustokakkua. Lisäksi keittelimme perunoita. Iso apu juhlapäivänä meille oli äitini ystävä Sari, joka hoiti ruokien esillepanoa ja siivoamista.

Isäni kalansavustushommissa

Aloitimme hääjuhlamme nostamalla maljan hääparille. Tämän jälkeen siirryimme hetkeksi sisätiloihin katsomaan Valofilmsin meille tekemää häätraileria. Ihanat tytöt olivat ahkeroineet, jotta saimme jo viikkoa myöhemmin oleviin juhliimme videon näytille.

Muuna ohjelmana häissämme oli jo edelliseltä viikonlopulta tuttuja pihapelejä kuten tarkkuuspolkaisua ja frisbeenheittoa, joita paikalla olleet sukulaislapset tuunasivat vielä mielenkiintoisemmiksi. Alla näette minun ja sulhaseni suorituksen pelissä, johon serkkujemme lapset meidät haastoivat: Toinen polkaisee hernepussin laudalla ja toinen nappaa sen kiinni ämpärillä.

Pääsimme ottamaan häävalssimme uudelleen, kun tanssimme myös näissä häissä. Tällä kertaa meillä ei ollut live-esiintyjää, vaan tanssimme John Denverin Annie's Songin alkuperäisversion tahtiin. Iloksemme myös moni muu intoutui valssaamaan ja haastavasta nurmialustasta huolimatta näimme hienoja suorituksia lavatansseja harrastavilta sukulaisilta.

Yksi jo varhain tehdyistä päätöksistä pyörtyi sukuhäiden ohjelmaa suunniteltaessa. Olimme olleet pitkään sitä mieltä, että kenkäleikkiä meille ei tule, mutta sukujuhlan ohjelmaan se tuntuikin sopivan kuin nenä päähän. Otimme kisaan mukaan molempien vanhemmat. Siskokaasoni Oona oli keksinyt meille tukun hyviä kysymyksiä. Hän toimi myös tuomarina ja kuulemma me voitimme, mutta itse asiassa en ole ihan varma, menikö se nyt laskujen mukaan oikeasti niin.

Kenkä takaisin jalkaa sulhon avustuksella

Kahtena perättäisenä viikonloppuna en raaskinut törsätä kampaajaan ja meikkaajaan, joten ulkonäköpuoli hoitui omakätisesti. Siskoni teki kampaukseni viime hetkillä, samalla kun osa vieraista jo saapui paikalle. Meikit laitoin itse ja olin yllättävän tyytyväinen hieman kiireessä tehtyyn lopputulokseen. Sulhanen esiintyi näissä häissä omassa, mustassa puvussaan, koska vuokrapukua ei viitsitty tänne ottaa mukaan, kun jatkoimme hääjuhlamme jälkeen seikkailua ympäri Suomen vielä parin viikon ajan.

Sukuhääjuhlamme onnistui omasta mielestämme yli odotusten. Oli aivan ihanaa saada pitkästä aikaa niin iso osa suvusta yhteen! Saimme myös paljon kiitoksia juhlasta isäni sukulaisilta, sillä jatkoimme juhlimista seuraavana päivänä tätini syntymäpäivillä naapurikunnassa.

Tämän tekstin kuvista kiitos kuuluu siskolleni, joka käytti kameraamme kiitettävän aktiivisesti!