perjantai 3. huhtikuuta 2020

Kaksi hääjuhlaa - kannattiko?

Yksi eniten valtavirrasta poikkeavista päätöksistämme oli juhlia häitä kahdessa osassa - ensin ystävien kanssa Espoossa ja viikkoa myöhemmin sukujen kanssa Pyhäjärvellä. Perheemme toista pikkuveljeäni lukuunottamatta osallistuivat molempiin juhliin.

Kuva: ValoFilms

Kahden juhlan järjestäminen vaati tietysti enemmän töitä. Ei ihan kaksinkertaista määrää, koska kutsut tekstiä lukuunottamatta sujuivat samalla kaavalla ja koristeita hyödynsimme molemmissa häissä. Hommaa kuitenkin oli, ja väkisinkin Espoon hääjuhlamme vei suuremman osan huomiostamme, koska siellä tapahtui vihkiminen ja valokuvaus. Sukuhääjuhlamme ei kuitenkaan ollut mikään sivutuote tai pakollinen paha, vaan ihan yhtä lailla se kokonaisuus oli huolella mietitty.

Olen äärimmäisen onnellinen, että päädyimme tähän ratkaisuun. Totta kai oli kurjaa, etteivät sukulaiset päässeet olemaan läsnä vihkimisessämme, mutta totesimme haluavamme sinne ne henkilöt, joiden kanssa arkemmekin pääasiassa jaamme. Onneksi vain harva sukulainen tästä mielensä pahoitti.


Mielestäni saimme molemmista hääjuhlista enemmän irti, kun pystyimme pitämään tunnelman vierasjoukolle sopivana. Kenenkään ei tarvinnut jähmeillä, vaikka toki molemmissa häissä oli paikalla toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Meillä oli aikaa rupatella useampien ihmisten kanssa eikä meidän tarvinnut rajata kutsuvierasmäärää yhtään, kun jaoimme juhlan kahtia.

Toki rahaakin kahteen hääjuhlaan meni, mutta ainakin jos koko sukua ajatellaan, päästiin halvemmalla, kun heidän ei tarvinnut matkata Espooseen ja yöpyä siellä. Koska Pyhäjärven hääjuhla toteutui pitkälti talkoovoimin, saatoimme jopa säästää kustannuksissa. Tarkkaa laskelmaa emme ole tehneet.

Voin siis suositella harkitsemaan tätä ratkaisua, etenkin jos vieraslista meinaa paisua tai juhlien tunnelma arveluttaa. Eihän tämä varmasti valtaväestön ratkaisuksi muodostu tulevaisuudessa, mutta onpahan tämä yksi vaihtoehto.

4 kommenttia:

  1. Tässä pitkän suunnittelun aikana on mietityttänyt juurikin se, että kasaa ja lataa kaiken yhteen päivään. Että miten myös hääjuhlasta voisi nauttia pidempään. Veikkaan, ettei kuitenkaan useampia juhlia tulla pitämään, vaan kaikki kutsutaan yhtenä päivänä. Mutta jotenkin kehittää jotain speciaalia myös perjantaille tai varsinkin sunnuntaille. Yhteistä brunssia vielä porukalla tms. Kun osa kuitenkin matkustaa pitkältä ja hääpäivä menee ihan hujauksessa.

    Teidän tapanne olikin ihan huippu ja jos vaan on mahdollista juhlia noin, niin ehdottomasti ☺️☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se yksi päivä vaan on tosi nopeasti ohi, kuten kaikki sanovat. Eli jos vaan on jotenkin mahdollista juhlimista jatkaa vaikka brunssilla tms. niin ehdottomasti! Itse nautin kuitenkin myös siitä, että sunnuntaina saimme viettää aikaa sulhasen kanssa ihan vain kahdestaan. Miten saisi kaiken? :D

      Poista
  2. Onpa kiva kuulla näistäkin juhlista! Vaikuttaa todella toimivalta konseptilta! Ekaan kaikki teidän näköinen ja tokaan perinteisemmät pihajuhlat, kuulostaa kivalta :) Ja mukava kuulla sinusta jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli meille juuri oikea päätös! Onpa kiva, että joku käy vielä tauon jälkeen täällä lukemassa. :)

      Poista