lauantai 31. elokuuta 2019

Sulhasen ulkonäkö

Kuva: Valo Films

Morsiamen ulkonäköä on nyt käsitelty useampaan otteeseen, joten on aika kurkistaa tarkemmin, miltä sulhanen häissämme näyttikään, vaikka toki T:n kuva täällä blogin ja Instagramin puolella onkin useaan otteeseen vilkkunut. Sulhasen puvun etsinnästä ja löytymisestä kerroinkin jo ennen häitä.

Kuva: Valo Films

Jos minun pukuni ei ollut aivan perinteisin vaihtoehto, niin eipä ollut sulhasenkaan. Päädyimme tosiaan valkoiseen vuokrapukuun, joka vuokrattiin Gasell GP -liikkeestä Iso-Robalta. Minun pukuni oli raikas ja kesäinen, joten tummat puvut tuntuivat ehkä aavistuksen tunkkaisilta. Sinistä pukua olin itse etukäteen T:lle vähän kaavaillut, mutta tuo valkoinen oli ehdottomasti parempi vaihtoehto.

Kuva: Valo Films

Puvun alle sulhaseni halusi liivin. Olimme molemmat miettineet, että liivi voisi olla se värillinen osa asua ja kaula-asusteeksi kaavailimme rusettia. T. vähän haaveili itse tehdystä puurusetista. Gasell GP:ssä pukua sovitettaessa sulhasta pukenut Petri kuitenkin pyysi saada kokeilla ideaansa, johon kuului vaalea liivi kultaisilla kirjailuilla sekä vihreä dumbo ja samanvärinen taskuliina. Hän totesi, että kun sulhasella pituutta ei ole mitenkään liiaksi, katkaisee rusetti pituutta epäedullisella tavalla. Hän suositteli jotakin pituutta lisäävää. Olimme molemmat alunperin noita dumboja ja plastroneja vastaan, mutta niin vain sellainen löysi tiensä sulhasen kaulaan hääpäivänä, ja hyvältähän se näytti! Myös liivi osui kerralla kohdalleen! Värikäs liivi olisi todennäköisesti ollut vähän kökkö ja tuonut halvan vaikutelman.

Kuva: Valo Films

Pohdimme asusteiden väriä vielä pitkään. Vaihtoehtoina meillä oli vihreä, sininen ja oranssi. T. itse päätyi oranssiin. Tämä on hauskaa siinä mielessä, että hänhän ei ollut nähnyt minun pukuani etukäteen. Jälkikäteen ajateltuna oranssi oli ainoa oikea vaihtoehto.

Tässä verrokiksi sovituksessa ottamani
kuva vihreillä asusteilla.

T. kokeili Gasell GP:ssä aivan sairaan hienoja oransseja kenkiä. Niitä ei kuitenkaan voinut vuokrata, vaan ne olisi pitänyt ostaa. Koska oransseille kengille ei olisi ollut niin paljoa myöhempää käyttöä, päätti sulhaseni olla järkevä ja ostaa monikäyttöisemmät kengät. T. kävi hääviikolla ostamassa ruskeat Vagabondin Harvey-kengät, jotka osoittautuivat tosi mukaviksi jalassa, mikä on T:n kohdalla melko harvinaista.

Kuva: Valo Films

Sulhanen halusi sukkiinsa väriä, mutta valitettavasti sukkavalmistajat eivät tätä ihan ymmärrä. Lisäksi sulhasen pieni jalankoko meinasi tuottaa ongelmia. Lopulta sukat löytyivät kuitenkin ihan omasta takaa, minun vaatekaapistani. Tai oikeastaan vaatesäkistä, jossa oli poistoon meneviä vaatteita. Oranssit sukat pääsivät kuitenkin vielä käyttöön ja vieläpä näin tärkeänä päivänä. :)

Kuva: Valo Films

Kalvosinnapit sulhaselta löytyivät omasta takaa ja ne ovatkin lähituotantoa. Minä nimittäin tein T:lle pari vuotta sitten joululahjaksi kalvosinnapit muttereista. Ihan hyviltähän ne näyttivät!

Kuva: Valo Films

Kokonaisuudessaan sulhasen tyyli hääpäivänä oli todella onnistunut! Kylläpä sainkin naida komean miehen! Suurkiitokset täytyy lähettää vielä kerran Gasell GP:n Petrille, joka kasasi suurimman osan sulhasen ulkonäköasioista tuoden rohkeasti esiin omia ideoitaan meidän alkuperäisten ajatustemme vastaisestikin. Kyllä vain kannatti luottaa ammattilaiseen!

Kuva: Valo Films

Mielestäni meidän ulkonäkömme sopivat myös erinomaisesti yhteen. Seuraavaksi kirjoittelenkin tarkemmin potreteista, joita meistä otettiin.

Kuva: Valo Films

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Morsiamen ulkonäkö: Kengät ja asusteet

Osaa teistä alkaa jo varmaan ärsyttää nämä loputtomat morsiamen ulkonäköä koskevat tekstit. Minusta yksi teksti vain ei olisi riittänyt kertomaan kaikista yksityiskohdista ja upeista tekijöistä. Hääpäivän ulkonäköni teemaksihan muodostui vähän vahingossa suomalainen käsityöosaaminen. :) Tämä on kuitenkin viimeinen. Esittelyvuorossa ovat tällä kertaa hääkenkäni sekä muut asusteet.

Kuva: Valo Films

Aloitetaan kengistä: Kuten maaliskuussa kerroin vuotta ennen häitä ostamani Eccon nahkakengät olivat minun makuuni vähän tylsät. Olin onneksi löytänyt Ronja Rikissan eli Ronja Hautamäen, joka monen muun taiteilun ohella maalaa myös kenkiä. Niinpä lähetin kenkäni Ronjan koristeltavaksi. Kengistä tuli aivan upeat ja tylsyys oli tiessään! Vaikka kenkien yksityiskohtiin moni ei varmaan hääpäivänä ehtinyt kiinnittää huomiota, olivat maalaukset minulle tärkeä elementti. Vähän valkoiset kengät ottivat kaksien hääjuhlien tuoksinassa iskua, mutta pitää yrittää saada likatahroja jollakin irti pilaamatta maalauksia.

Kuva: Valo Films

Hääjuhlan tuoksinassa kengistä ei tullut otettua oikein kunnon kuvia. Jos haluat nähdä, miltä kenkäni näyttivät vastamaalattuina, käy kurkkaamassa Uniikki askel -Facebook-sivu, josta vähän alas rullamalla löytyy kuvia kengistä.

Tässä kuitenkin pari yksityiskohtaa. Kenkien teema sopi mielestäni täydellisesti sekä minun muuhun ulkonäkööni että koko hääjuhliemme koristeisiin.


Valkoiset sandaalit eivät olleet ainoat hääpäivänä käyttämäni kengät. Kerron pian tarkemmin potrettien ottamisesta, ja sieltä selviää, miksi tarvittiin myös kumisaappaita. Onneksi keltaiset Hai-saappaat sopivat väreihin erinomaisesti.  ;)



Jo useissa kuvissa ovatkin vilahdelleet korvakorut, jotka valitsin häihin. Ratkaisin korvakoruasian lopullisesti kaasojen avustuksella vasta häitä edeltävänä iltana. Olimme kaikki sitä mieltä, että nuo perhoskorvikset sopivat paremmin juhlaan ja sulhasenkin oransseihin yksityiskohtiin.

Kuva: Valo Films
Jouduin tekemään hieman salapoliisin työtä, koska en muistanut, kenen tekemät nämä korvakorut olivatkaan. Löysin kuitenkin tiedon tänään vähän muistia ja internetiä kaivelemalla. Löysin korut Mai Niemi Finnish Fairytale shopista ja ne ovat Minkan eli Minna Kytösen tekemät. Kannattaa muuten pyörähtää esim. Helsingin Tuomiokirkon vieressä sijaitsevissa Torikortteleissa ja muutenkin suomalaisia käsitöitä myyvissä liikkeissä, jos hääkorut (tai korut ylipäätään ovat hukassa). Suomi on täynnä taitavia tekijöitä ja kivijalkaliikkeet tuppaavat nykyään vähän unohtumaan nettikauppojen viidakossa.

Kuvan ottanut Pyhäjärven juhlissa Oona-kaaso.

Muita koruja korvisten lisäksi en osannut kaivata, paitsi tietysti sormukset. Sormukseni esittelinkin jo aiemmin. Sekä kihla- että vihkisormukseni teetettiin Tarkkasella ja rakastan niitä edelleen. Nyt reilun kuukauden käytöllä olen jo tottunutkin kahteen sormukseen hyvin. Pitää varmaan vielä käydä liittämässä sormukset yhteen, sillä jonkin verran niitä joutuu aina korjailemaan ja yhdistettyjä sormuksia olisi helpompi käsitellä.

Kuva: Valo Films

Kuva: Valo Films

Häälaukku meni minulla pihistyslistalle, sillä tiesin, etten sitä juurikaan tarvitse. Onneksi minulla sattui olemaan entuudestaan väreihin sopiva pikkulaukku, johon mahtuivat kännykkä ja korjausmeikit.

Kuva: Valo Films

lauantai 24. elokuuta 2019

Morsiamen ulkonäkö: Meikki

*Yhteistyössä GMC-Studio ja Kosmetiikkaviidakko-verkkokauppa*

Kuva: Valo Films

Hääpäivän meikki oli yksi niistä asioista, joka jännitti minua kovasti etukäteen. Syitä oli muutamia: En ollut koskaan ollut ammattilaisen meikattavana, omat meikkaustaidot eivät ole mitkään huikeat ja olen lukenut paljon huonoa koemeikeistä. Käytinkin siis jonkin tovin etsiäkseni sopivantuntuista meikkaajaa. Nettihaulla löytyi joitakin varteenotettavia vaihtoehtoja, joista parhaalta vaikutti GMC-studio, jonka takaa paljastui taitava meikkaaja Minna. Täältä voit lukea tarkemmin valintakriteereistäni.

Kävin koemeikissä kesäkuun lopulla ja jo se oli aivan täydellisen onnistunut! Kerroin Minnalle, että halusin ensisijaisesti luonnollisen, mutta silti juhlavan meikin ja hän onnistui kertalaakista, vaikka esimerkiksi silmämeikkiä ei vielä tehty aivan niin tarkasti kuin varsinaisena juhlapäivänä.

Koemeikki

Myös hääpäivänä Minna sai taiottua minusta upean morsiamen. Erityisen onnellinen olin meikkipohjasta. Minulla on melko hyvä iho ja meikkaan tosi harvoin. Hirvittävä pakkelikerros olisi siis ollut minulle turha eikä olisi näyttänyt minulta. Myös sulhanen uhkasi kieltäytyä naimisiinmenosta, jos ilmaantuisin vihkimiseen kauheassa pakkelikerroksessa. Meikkipohja oli täydellinen! Meikkiä ei oikeastaan edes huomannut, mutta silti näytin huolitellulta.

Taksissa matkalla juhlapaikalle

Silmät osaan meikata mielestäni ihan kivasti itsekin, ja Minna osasi tehdä silmistäni juuri oikealla tavalla korostetut. Lisäksi hän ehdotti koemeikin yhteydessä, että laittaisimme sitten hääpäivänä myös muutamia ripsitupsuja silmien ulkonurkkiin. Tällaista en ollut osannut ajatella. Mitään keinoripsiä en nimittäin ollut edes harkinnut, koska jotenkin sekään ei ole yhtään minua. Liimatut ripsitupsut sen sijaan olivat loistava lisä. Ne antoivat katseeseen juuri sopivasti s
yvyyttä ja voimaa näyttämättä kuitenkaan yliampuvilta. Vähän tupsuja siinä illan mittaan varisi silmistä kyyneleiden ym. vaikutuksesta, mutta pääasiassa ne pysyivät ihan hyvin. Minna kysyi jo koemeikissä, haluaisinko koemielessä ripsitupsut, mutta totesin, että ehkä riittää sitten hääpäivänä. Tajusin kyllä sitten kotimatkalla, että olisi ehdottomasti kannattanut kokeilla ripsiä ihan vain siksi, että voisin olla varma, että silmäni kestäisivät ripsiliimaa. Eihän minulla koskaan ennen sellaista silmissäni olisi ollut ja ne kai kuitenkin joskus allergisoivat. Suosittelen siis ehkä kokeilemaan, jotta välttyy hääpäivänä ikäviltä ylläreiltä. Onneksi minun silmäni ottivat liiman vastaan ihan kivasti.

Kuva: Valo Films

Myös huulet olivat todella onnistuneet! En oikein itse tiennyt, millaiset huulet haluaisin. Olen viime aikoina käyttänyt aika vahvoja värejä huulipunissa, mutta häämeikkiin en räikeää punaa halunnut. Väriä minussa ja häissä oli muutenkin. Minna ratkaisi asian puolestani. Hän käytti ensin huulteni pohjustukseen Kryolanin contour pencil -meikkikynää sävy natural 925. Tämän päälle hän laittoi Joe Blascon huulikiiltoa sävyssä Glaze. Kun näin tuon huulikiillon ensimmäisen kerran, ehdin jo vähän älähtää hämmentyneenä, sillä huulikiilto näytti todella vaaleanpunaiselta. Mutta kun sitä laittoi hyvin, hyvin kevyesti meikkikynällä värjättyjen huulten päälle, olikin yhdistelmä todella kaunis ja ammattimainen. Laura-kaasonikin ihastui yhdistelmään niin, että otti meikkien tiedot talteen.

Kuva: Valo Films

Sain Minnalta blogiyhteistyön merkeissä päivänaikana tarvittavat meikinkorjausvälineet: yllämainitut huulimeikit, Joe Blascon värittömän puuterin sekä tuon Kryolanin meikkikynän mustana rajauksentekoa varten. On muuten hyvä, enkä sano sitä vain mainosmielessä. Kyselin Minnalta vielä jälkikäteen, mitä meikkivoiteita ym. hän käytti tuon taianomaisen meikkipohjan tekoon ja laitoin äsken tuotteet tilaukseen. Ehkä siis viimeistään syyskuun lopussa, kun pääsen häävieraaksi, saatte vertailun vuoksi kuvia, joissa olen meikannut itseni noilla samoilla tuotteilla.


Meikkivoiteena Minna käytti Joe Blascoa. Hän totesi, että moni mieltää Blascon vähän turhan pakkelimaiseksi, mutta näin ei ole, jos malttaa levittää tuotetta ohuelti. Minna myös lisäsi meikkivoiteen sekaan Kryolanin Make Up Blend -tuotetta, jota hän suositteli ihan kaikille meikkivoidetta ohentamaan. Lisäksi se tekee meikistä vettähylkivät, joskin Joe Blascon meikkivoiteet sitä ovat jo muutenkin. Lisäksi Minna oli kuulemma pistänyt meikkivoideseokseen vielä tipan Kryolanin Shimmering Event Foundation -helmiäismeikkivoidetta, joka antaa mukavaa kuultoa meikkiin, erityisesti juhlaan.

Kuva: Valo Films

Nyt kun itse tilailin tuotteita itselleni, hämmennyin siitä, kuinka paljon eri sävyjä Joe Blascon meikkivoiteissa onkaan. Markettituotteista kun ei tunnu oikein löytyvän minun epäsuomalaiselle, vähän kellertävälle iholleni sopivanväristä meikkivoidetta. Ehkä tämä oli ollut yksi syy epävarmuuteeni meikin suhteen. Olisi pitänyt varmaan tajuta, että laadukkaammissa tuotteissa myös vaihtoehtoja on enemmän.... Ostin nyt kahta eri sävyä meikkivoidetta, jotta voin niistä sekoittaa rusketuksen haalenemisen myötä aina oikean sävyn.

Kuva: Valo Films

Kuten ehkä ylläolevasta tekstistä voi päätellä, olin hyvin tyytyväinen meikkiini. Linkit Minnan käyttämiin tuotteisiin vievät Minnan Kosmetiikkaviidakko -verkkokauppaan. Emme sopineet Minnan kanssa alunperin näistä linkeistä, mutta halusin ne laittaa, koska en tiedä, mistä muualta olisi mahdollista saada noin henkilökohtaista ja ammattitaitoista palvelua kosmetiikka-asioissa. Tämän verkkokaupan pitäjä nimittäin tuntee nuo tuotteet läpikotaisin, koska käyttää niitä jatkuvasti itse. Minä en olisi ikinä uskaltanut käyttää kertaheitolla useita kymppejä meikkeihin, jos en voi olla ihan varma, että ne ovat hyviä. Laatikkoni nimittäin pursuilevat hutiostoksia. Lisäksi Minna on ihan huipputyyppi!

lauantai 17. elokuuta 2019

Morsiamen ulkonäkö: Kampaus


Hääpäivän aamua koskevassa tekstissäni sivusinkin jo kampausta. Meikin ja kampauksenhan varasin jo viime elokuussa, koska halusin varmistaa, että saan ne tekijät, joihin olin päätynyt. Kampauksen minulle teki Noora Toiviainen, joka toimii nimellä by.NooraT ja Instagramista löydät ihanan portfolion @nooratoiviainen.


Koekampauksessa tai virallisesti kampauksen suunnittelussa kävin kesäkuun alkupuolella. Tuolloin Noora teki vähän luonnostelua kampauksesta ja keskustelimme, mitä muutoksia tuohon luonnokseen hääpäivänä tehtäisiin. Olin jo hyvin tyytyväinen koekampaukseen ja siihen, miten ja millä asenteella Noora työtään teki. Kuten lähes aina kampaajalla käynnin jälkeen, osaan muodostaa lopullisen mielipiteeni vasta muutamia tunteja myöhemmin. Noora oli kysynyt minulta, haluanko hiusten olevan edessä jakauksella ja lähtevän sivukautta taakse vai lähtevän otsalta suoraan taaksepäin. En osannut ollenkaan päättää, ja lopulta päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Jokin tuossa kokeiluversiossa kuitenkin tökki tuossa etuosassa ja sulhanenkin totesi, että näytän vähän 60-luvun kotivaimolta. Jotain oli siis muutettava.



Totesin, että ehkä sittenkin tuntisin oloni kotoisammaksi jakauksen ja sivulle lähtevien hiusten kanssa. Hääpäivänä Noora teki työtä käskettyä ja lisäsi vähän jotain omia taikavoimiaan ja pääni sivulle muodostui ihana, vähän 50-lukua (?) henkivä aaltomainen hiuskaari. Kampaus oli kaikin puolin ihana! Se oli muhkean runsas ja sopivan aaltoileva, muttei mikään kiharapilvi. Hiukset olivat myös sopivasti ylhäällä, kuten olin toivonut, joten niskani ei hikoillut päivän aikana juuri lainkaan. Noora kuvasi kampausta melko klassiseksi ja sitä se olikin, näyttämättä kuitenkaan kokonaisuuteen sopimattoman vanhanaikaiselta.



Oli tiedossa, että joku kiehkura kampauksestani saattaisi päivän aikaan karata, ja Noora tuuppasikin Laura-kaasolle kasan pinnejä mukaan korjailua varten. Niitä olisi vain pitänyt käyttää ahkerammin. Vaikka Oona-kaaso ainakin kerran kalasti jonkun karanneen kiehkuran pinnillä, karkasi kiehkura uudelleen ja roikkuu ikävästi iltapotrettikuvissa, mikä häiritsee minua enemmän kuin ehkä pitäisi. Vinkkinä siis kaikille tulevaisuuden morsiamille: vaikka potretteihin tuntuisikin olevan vähän kiire lähteä, tarkista vielä kampaus, meikki, puku ym. yksityiskohdat ja pyydä jotakuta muuta katsomaan, että myös takaapäin kaikki on ojennuksessa.

Oona korjailee kampausta.

Siellä se kiehkura häröttelee.

perjantai 16. elokuuta 2019

Morsiamen ulkonäkö: Hääpuku


Olin jo kirjoittanut luonnoksen potrettiemme kuvauksista, sillä se oli vihkimistä seurannut tapahtuma. Päädyin kuitenkin siihen, että esittelen ensin ulkonäköämme ja aloitan itsestäni. Totesin, ettei yksi teksti riitä kuvaamaan kaikkia yksityiskohtia, joten kerron teille ensin hääpuvustani sillä pukuni oli sellainen asia, joka monia etukäteen tuntui kiinnostavan.

Hääpukuni olikin luonnollisesti ulkonäköni näyttävin elementti. Pukuni on Ateljee Aarian ihanan Terhin käsialaa. Minulla oli puvustani jo Terhin kanssa ensimmäistä kertaa tavatessamme melko vahva visio, mutta Terhi toki muokkasi ajatuksiani toteutuskelpoiseksi ja kyseli tarkentavia kysymyksiä asioista, joita en ollut vielä ajatellut.


Puvun tekeminen todenteolla alkoi maaliskuussa, jolloin yritimme etsiä pukuuni sopivia pitsejä. Oikean sävyisiä monivärisiä pitsejä ei kuitenkaan löytynyt, vaikka aikamoinen valikoima Terhillä oli niitä esitellä nettisivuilta. Ompelija ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan kokeili pitsien värjäämistä. Lopulta mekkooni päätyneet pitsit ovatkin siis Terhin ensin pieniksi paloiksi leikkelemiä, eri värisiksi värjäämiä ja oikeanlaisiksi kokonaisuuksiksi sommittelemia ja ompelemia. Työtä siinä on varmasti ollut. Olen todella tyytyväinen pitseihin, jotka koristavat siis pukuni vyötäröä siitä ylös- ja alaspäin leviten etu- ja takapuolella.


Toinen merkittävä yksityiskohta oli oranssi vuori, joka tuli esiin edestä lyhyen, takaa pitkän helman leikkauksen ansiosta. Olin ihan kahden vaiheilla, tulisiko vuorista oranssi vai keltainen. Päädyin kuitenkin oranssiin. Etenkin kun sulhaselle valittiin nuo oranssit yksityiskohdat, olen tosi tyytyväinen valintaan. Keltaista tuskin olisi T:n asusteisiin valittu. Keltainen ei tosin olisi välttämättä vaatinut aivan niin montaa kerrosta kangasta helmaan. Helmassa kun kangasta tosiaan oli useampi kerros, ettei oranssi vuorikangas kuultaisi siitä läpi.





Pukuni oli todella mukava päällä! Vaikka helmakangasta oli monta kerrosta, siitä ei tullut liian painava. Edestä lyhyt helma piti olon myös viileämpänä kuin kokopitkän helman kanssa olisi ollut. En myöskään joutunut vetämään vatsaa sisään eikä ollut missään vaiheessa kireä olo. Silti puku oli todella edullinen minun ei-niin-kuvaukselliselle vartalolleni. Puku istui kuin hansikas, ja sainkin ehkä pientä kipinää herätellä omaa ompeluharrastustani tässä syksyllä. Minä kun en ole vartaloltani sellainen, jolle vaatteita ensisijaisesti tehdään, joten mikään ei koskaan istu ihan täydellisesti, vaan vähän sinne päin. Jos tekisi itse... Teettäisin ammattiompelijalla, mutta siihen ei ihan arkivaatteiden kohdalla taida olla varaa.

Yksi pukuni parhaita ominaisuuksia oli sen käytännöllisyys. Pukeminen ja riisuminen veivät sekunteja yksinkertaisen vetoketjukiinnityksen ansiosta. Myös vessakäynnit onnistuivat ilman sen ihmeempiä virityksiä. Puvun peseminenkin onnistui juhlien välissä vaivattomasti ihan vain ämpärissä kotona. No, pesin vain helman, joka oli tärväytynyt; koko puku ei ämpäriin olisi mahtunut.


Olen äärimmäisen tyytyväinen, että päätin teettää pukuni, vaikkei se halvinta lystiä ollutkaan. Olisin tosin hyvin saattanut ihastua kaupassakin ihan yhtä kalliiseen pukuun ja korjausompelulta tuskin olisi kohdallani vältytty. Voin suositella teettämistä kaikille, vaikkei niin erikoisia mieltymyksiä olisikaan kuin minulla. Minusta tärkeä arvo teetetyn puvun kohdalla on myös suomalaisen pienyrittäjän tukeminen.

Suosittelen myös rohkeuteen hääpukua valittaessa. Toki moni haaveilee kokovalkoisesta prinsessaunelmasta tai klassisen tyylikkäästä puvusta, koska sellaisen käyttöön ei monia muita tilaisuuksia ole. Tämän vuoksi minäkin halusin puvun päävärin olevan kuitenkin valkoinen. Mutta kun teettää puvun, ei tarvitse jäädä senhetkisen muodin orjaksi tai tyytyä rajalliseen määrään vaihtoehtoja. Erityisesti suosittelen puvun teettämistä heille, joiden vartalo poikkeaa vaatevalmistajien keskivertoihmismallista. On uskomaton fiilis, kun vaate kerrankin istuu joka kohdasta.


Ainakin Etelä-Suomessa riittää taitavia, hääpukuihin erikoistuneita ompelijoita, joten valinnanvaikeus oli minullakin tekijää etsiessä suuri. Kannattaa olla ompelijoihin kuitenkin jo hyvissä ajoin yhteydessä, sillä hyvien tekijöiden kalenterit täyttyvät etenkin kesäksi jo varhain. Jos hääpuvun teettäminen kiinnostaa, luethan koostamani ammattilaisten antamat vinkit.

tiistai 13. elokuuta 2019

Vihkiminen


Eilen postissa saapui odotettu paketti, joka sisälsi muistitikkuja täynnä hääkuviamme. Pääsen siis viimein aloittamaan hääjuhliemme läpikäymistä, sopivasti tasan kuukauden kuluttua häistämme. Hääpäivän aamustahan olenkin jo kirjoittanut. Kaikki tekstin kuvat ovat Valo Filmsin käsialaa.

Espoon hääjuhlamme alkoi perinteisesti vihkimisellä. Me olimme tehneet sen päätöksen, että tapaamme toisemme ensi kertaa "alttarilla". Tämän suhteen meinasi käydä kalpaten, kun sulhanen tuli etsimään jotakin siitä tilasta, jossa minä odottelin vihkimisen alkua. Hän kun luuli meidän olevan toisaalla. Onneksi kaikki kolme kaasoani sattuivat seisomaan minun ja T:n välissä ja samaan aikaan alkoivat levittäytyä näköesteiksi ja huutaa sulhastani poistumaan.

Jännittynyt sulhanen

Meidät vihittiin ulkona, Ravintola Keilaniemen terassilla, julkisen notaarin toimesta. Minä pääsin kävelemään paikalle yläkerrasta portaita pitkin isäni saattamana. Sisääntulomusiikkina soi Forrest Gump -elokuvan tunnusmusiikki, jonka voit kuunnella täältä. Palaan musiikkivalintoihin vielä myöhemmin. T. tuli minua ja isääni vastaan terassin ovelle. Me emme olleet keskustelleet tästä osasta lainkaan ja minua jännitti, kun en tiennyt, miten pitäisi olla. Pussasinkin T:tä jo tavatessamme, vaikka hän ei oikein meinannut antaa minun pussata vielä siinä vaiheessa. :D

Sieltä me saavumme isäni kanssa.
Ennenaikainen suukko

Vihkitilaisuuden aloitti ystäväni J., joka on aiemmin vihkinut ihmisiä. Elättelin joskus toiveita, että hän olisi voinut vihkiä myös meidät, mutta valitettavasti hän on nykyään muissa tehtävissä. J. on ollut merkittävä tekijä myös silloin, kun tapasimme. Olimme lähettäneet J:lle muutamia juttuja, mitä hän voisi puheessaan mainita, mutta pääosan puheesta hän oli kirjoittanut ihan itse. Puhe oli aivan ihana! Oli ihan eri asia, että vihkitilaisuudessa puhui joku, joka oikeasti tunsi meidät, kuin että puheen pitää yhden tapaamisen perusteella pappi tai puhelinsoiton perusteella vihkijä.


J:n puheen jälkeen veljeni lauloi kitaran säestyksellä Ed Sheeranin kappaleen Perfect, mikä oli aivan ihana lisä vihkitilaisuuteen. Tämän jälkeen kaasosiskoni luki korinttilaiskirjeen, jonka halusimme perinteisestä kirkkovihkimisestä lainata tilaisuuteemme.



Lopuksi oli vuorossa itse vihkiminen, joka toteutettiin Sofi Oksasen kirjoittaman vaihtoehtoisen vihkikaavan muodossa, joskin muokkasimme sitä vielä hieman itse. Siviilivihkimisen kaavaahan ei tietysti voi mennä muuttelemaan, mutta ympärille saa rakentaa vähän lihaa luiden ympärille, kaava kun on aika lyhyt. Pujotimme molemmat toisillemme sormukset, minä sain toisen sormuksen kihlan kaveriksi, T:lle pujotin hänen vanhan kihlansa. Ja lopuksi sai tietysti luan kanssa pussata. :)



Lopuksi vihkijä luki vielä apassi-intiaanien rukouksen, joka löytyy esim. täältä. Tämän jälkeen pärähti soimaan Anna Puun Ota minut tällaisena kuin oon, kohdasta jossa lauletaan "Sinä valitsit minut, minut, minut ja minut sinä sait..." ja vieraat taputtivat. Sitten juhlat saivatkin toden teolla alkaa.

Vihkikaaren askartelussa oli hommaa ja siskoni vihannee sen ansiosta
silkkipaperia, mutta täytyy sanoa, että kyllä kannatti!

Pysyin vihkiseremoniassa yllättävän hyvin koossa, minä kun olen aikamoinen itkijä. Kyllä muutamia kyyneliä välillä silmäkulmiin nousi, mutta mitään räkätulvaa tai nyyhkytyskohtausta ei tapahtunut. Olen myös ihan äärimmäisen onnellinen siitä, että meitä ei vihitty tai siunattu kirkossa. Siviilivihkitilaisuus oli meidän näköisemme ja pystyimme sitoutumaan siinä puhuttuihin asioihin. Ei tarvinnut myöskään pelätä, että millainenkohan pappi osuu kohdalle.