lauantai 30. kesäkuuta 2018

Uusi hääsivusto viritteillä

Sain eilen yhteydenoton Hääjuhliisi.fi -sivuston ylläpidolta. Sivustolle haettiin blogeja listattavaksi. Lisäsin oman blogini odottamaan listalle pääsyä, ja samalla tutustuin sivujen runkoon. Sivustoa ollaan lanseeramassa tässä heinä-elokuun aikana, joten vielä sivuilta ei paljoa löydy. Halusin kuitenkin heti tulla kertomaan ensifiilikseni, koska ne ovat tosi hyvät!

Sivusto ilmoittaa tarkoituksekseen koota yhteen kaikki hääalan toimijat ympäri Suomen. Kunnianhimoinen tavoite, jossa toivon sivuston onnistuvan, edes nyt 90-prosenttisesti. Noita hääalan toimijoita kun on ollut välillä vähän vaikea hakea löytää ilman tuntikausien nettihakusessioita. Sivusto vaikuttaa varsin selkeältä ja helppokäyttöiseltä. Eli itse ainakin seurailen jatkossa, miltä siellä alkaa näyttää.


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Voisin itsekin laittaa blogin listalle :)

    VastaaPoista
  2. Mäkin sain eilen viestiä ja lisäsin blogini jo sinne myös! Kuulostaa huikealta sivuston tavoite, toivottavasti onnistuvat!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että millään onnistuu täysin, mutta toivotaan parasta, koska vaikuttaa ihan hyvältä sivustolta!

      Poista