maanantai 3. kesäkuuta 2019

Vieraat varmistuneet ja päivät täyttyneet hääpuuhilla

Odotettu kesäloma on alkanut viimein, ja keskittyminen hääjuttuihin on viime viikkoja helpompaa. Loman alun juhlistamisen lisäksi viimeiset pari päivää ovatkin sujuneet hääasioiden parissa.

Perjantaina oli Espoon hääjuhlamme osalta viimeinen päivä ilmoittaa meille osallistumisesta. Määräaikaan mennessä 59 vieraastamme kahdeksasta ei ollut vielä kuulunut mitään. Laitoimme kaikille heille eilen viestit ja saimme vastaukset parissa tunnissa. Lopputulema on se, että kaksi pariskuntaa ja kaksi puolisoa eli kuusi ihmistä ei pääse paikalle lomamatkojensa ym. vuoksi. Kun kyse on heinäkuun puolivälin lomakaudesta, on lukema mielestäni varsin hyvä. Olisi ollut liikaa odottaa, että aivan kaikki olisivat päässeet paikalle.

Oppilailta ja vanhemmilta saatu upea kiitoskimppu.

Vieraiden varmistuminen tarkoittaa siis sitä, että voimme ilmoitella pitopalvelulle lopullisen vierasmäärän sekä erityisruokavaliot. Emme ole itse asiassa vielä varmistaneet menuammekaan, sillä sen viilaaminen on jäänyt meiltä vähän roikkumaan. Eilen istuimme tämän asian kanssa alas ja pohdimme, olemmeko tyytyväisiä Keilanimen viimeisimpään ehdotukseen. Pienenpieniä muutoksia aiomme vielä ehdottaa ja pari asiaa tarkentaa.

Toinen asia, jota pohdimme, olivat hääkakkujemme maut. Kirjoittelen hääkakkuasiasta vielä tarkemmin erikseen, mutta jo nyt voin paljastaa, että hääkakkumme tulevat espoolaiselta Chictastic Baking -nimiseltä konditoria-ravintolalta. Heillä on useita houkuttelevankuuloisia makuja ihan peruskakkuvalikoimassa, joten kyse on vain siitä, mitä valitsemme. Tarkoitus olisi myös vähän maistella kakkuja etukäteen.

Eilenillalla nukkumaanmenomme venähti vähän turhan myöhään, kun intouduimme T:n kanssa lisäilemään biisejä hääsoittolistoille. Homma meinasi loppuvaiheessa lähteä vähän käsistä, kun sulhaseni intoutui kuuntelemaan YUP:ta ja Egotripin varhaistuotantoa sekä Seminaarimäen mieslaulajia, mutta pääsääntöisesti olemme musiikista hyvin samoilla linjoilla. Vihkimisen sisääntulomusiikki/-musiikit aiheuttavat vielä päänvaivaa, vaikka pari hyvää vaihtoehtoa on valmiina.

Tänään vietimme hauskan päivän Heli-kaasoni kanssa kattoon tulevia koristevanteita näpertäen. Vanteet koristelemme silkkinauhalla, jonka kieputus sujuu helpommin kahdelta, joten siihen kaipasin apukäsiä. Nyt kaikki jo ostetut vanteet on silkkinauhoitettu, ja ensimmäinen vanne on perhosineen päivineen valmis.

Vanteet tulevat häissämme vähän eri asentoon.

Seuraavana työlistallani on useampien sähköpostien lähettäminen: Keilaniemeen pitäisi lähettää menuasiasta viestiä ja kakkujen osalta pitäisi tiedustella maistelumahdollisuuksia. Nyt alkaisi olla myös jo korkea aika varailla aikoja koekampaukseen ja -meikkiin sekä sopia tapaamista valokuvaajien kanssa. Neljäkymmentä päivää ennen häitä hujahtavat varmasti varsin nopeasti. Onneksi olen niistä jokaisen lomalla. ;)

2 kommenttia:

  1. Ah mikä ihana lomarupeama sulla on edessä! Tosiaan, todella hyvä vierasluku munkin mielestä, kun kuitenkin lomasesonki on kuumimmillaan. Tuo vanne on tosi ammattimaisen näköinen, odotan innolla että saadaan nähdä koristelut koko komeudessaan :) (Ja muuten, Semmarit on huippuja! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja Semmarit on huippuja, mutta häälistaa niillä ei ainakaan kokonaan viitsi täyttää. :D

      Poista