perjantai 21. heinäkuuta 2017

Pinterestin käyttö hääsuunnittelussa

Pinterest on varmasti yksi eniten käytettyjä apuvälineitä häitä suunniteltaessa. Monilla naisilla taitaakin olla Pinterestiin piilotettuna hääaiheinen kansio jo ennen kuin kosintaa on kuulunutkaan; joillakin jopa ennen kuin sitä oikeaa on löytynytkään.

Itse loin myös hääaiheisen kansion heti kihlautumista seuraavana päivänä. Vaikka yhdessä oli tuolloin oltu jo lähes kymmenen vuotta, en ollut antanut itseni kunnolla unelmoida häistä ennen kuin kihlautuminen oli tapahtunut. Tein kuitenkin tuolloin pahemmanlaatuisen virheen, jonka korjasin vasta tänään. Loin nimittäin tosiaan vain sen yhden hääkansion. Nyt kun hääideakuvien keräilyä on takana jo pidempi aika, aloin huomata, että merkintöjä on sen verran paljon, että yhdessä kansiossa niitä on liikaa, ja tilanne on sekava.

Suosittelenkin tulevia morsiamia, sulhasia ja/tai hääpareja tekemään Pinterestiin oman kansionsa häiden eri osa-alueille. Itseltäni löytyy Pinterestistä tällä hetkellä seitsemän hääaiheista kansiota. Omat kansionsa olen luonut ideoille häiden koristelusta ja hääpuvusta, jotka ovat selkeästi suurimmat. Lisäksi minulta löytyvät kansiot ideoille kampauksista, ruoasta ja juomasta (sisältää hääkakut), valokuvauksesta sekä kutsuista. Yksi kansio on nimeltään "Hääsuunnittelu" ja sinne olen tallentanut mm. erilaiset listat aikataulun laatimisen tueksi. Muita mahdollisia kansioita voisi olla esim. ohjelmalle, vihkisormusidoille, hääajoneuvolle, kukille ym. Minulla näille ei nyt ole ollut tarvetta. Itse olen pitänyt häätauluni salaisina, sillä jotenkin en halua, että kaikki tietävät, millaisia suunnitelmia minulla on.


Eniten hakutuloksia Pinterestistä saa, kun käyttää hakusanoja englanniksi. Aluksi voi tietysti hakea ihan pelkällä wedding-sanalla, mutta siihen kannattaa toki lisätä erilaisia adjektiiveja lisäksi (esim. teemavärejä tai teemaa kuvaavia sanoja). Ei kannata kuitenkaan unohtaa hakea kuvia myös suomeksi. Tällöin nimittäin löytyy mahdollisesti paremmin oikeasti toteutettavissa olevia ideoita ja omaan hääkulttuuriimme sopivia juttuja. Kannattaa myös pelkkien yksittäisten kuvien tallennuksen sijaan oikeasti käydä niillä sivuilla, joita kuvien taakse on linkitetty. Osa kuvista on toki vain ideoita sellaisinaan, mutta joidenkin linkkien taakse piiloutuu lisää ihania ideoita ja ohjeita.

Pinterestiä selaillessa pitää muistaa pitää mukana jonkinlainen maltti. Itselle ainakin meinaa käydä niin, että ihastun niin moniin ideoihin, että häistä uhkaa tulla liian rönsyilevät. Tekisikin melkein mieli järjestää useammat häät. :) Jottei häistä tule seitsemän teeman juhlaa, jossa jokaisessa pöydässä on kukkia, kynttilöitä ja origamilintuja, täytyy osata rajata ja miettiä, mikä oikeasti toimii omassa juhlatilassa ja erityisesti omalla budjetilla. Mutta onhan Pinterestiin uppoutuminen ihanaa ja inspiroivaa!

Hauskoja pinnailutuokioita! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti