maanantai 20. toukokuuta 2019

Polttarit takana

Huh huh, mikä viikonloppu takana! Tänään on töissä meinannut vähän ihan hullun paljon väsyttää, mutta olihan se sen arvoista. Lauantaiaamuna minut siis haettiin kotoa polttareiden viettoon. Polttareiden paikaksi paljastui pian Turku, jossa sain viettää ikimuistoisen viikonlopun.

Kerron polttareistani tarkemmin, kunhan toivottavasti saan lisää kuvia mukana menossa olleilta. Nyt oli vain pakko tulla päivittämään, kuinka hauskaa oli! Olo on kiitollinen. Minkä vaivan ihanat kaasot olivatkaan monien muiden avulla polttareideni eteen nähneet! Kaikki oli niin minun näköistäni ja viimeisen päälle suunniteltua. Olivat saaneet säänkin suunniteltua aivan täydelliseksi. ;)

Toki minua vaivaa myös pieni haikeus siitä, että polttarit ovat nyt takana päin. Vaikka itse en polttareideni eteen mitään tehnytkään, olen ehtinyt niitä jo kovasti odottaa (välillä tuntuu, että enemmän kuin häitä). Voin siis vain kuvitella, millainen haikeus ja tyhjiö häiden jälkeen tulee. Tai ehkä pitää vain hankkia sellainen stressi, että tuntuu vain huojentavalta, että ne ovat ohitse. :D

4 kommenttia:

  1. Jee, kiva päästä lukemaan taas polttaritekstiä, ja kerrankin Turussa järjestetyistä polttareista! :)

    VastaaPoista