sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kampauskokeilua

Keskiviikkona kävin keskustelemassa hääkampaajani Noora Toiviaisen kanssa siitä, mihin malliin hiukseni hääpäivänä asetellaan. Esittelin Nooralle Pinterestiin ja Instagramiin tallentelemiani ideakuvia ja hän tuntui hyvin saavan kiinni siitä, mitä haetaan. Noora kyseli paljon tarkentavia kysymyksiä, osan sellaisia, joita en ollut osannut ajatellakaan.

Olin vähän alustavasti huolissani hiusteni riittävyydestä sopivaan kampaukseen. Pituus on siis ahkeran kasvattelun vuoksi kunnossa, mutta paksuutta saisi olla tuplasti lisää. Nooran mukaan hiusten ohuus ei niinkään ole ongelma. Se, että hiuksissani on vain oma väri, tekee hiuksista kuitenkin lerput. Tämä oli minulle yllätys. Hyvällä pohjatyöllä tähänkin löperöpäähän Noora saa kampauksen kuitenkin luotua.

Hiuksiani vähän kreppailtiin ja sinne suihkuteltiin ja tuputeltiin varmaan puoli kiloa erilaisia aineita. Noora käskikin minun kokeilla hiuksia käsillä ponnarille, kun oli pohjatyöt tehnyt. Hiuksia tuntui toden totta olevan puolet enemmän.

Lähtökohtani kampauksen suhteen oli se, että hiukset tulee nostaa pois niskasta. Olen aiemminkin tainnut mainita päähikoilustani, eli varmaan 70% erittämästäni hiestä poistuu pään ja naaman kautta. Helteisenä heinäkuun päivänä olisi siis aikamoinen kampausitsemurha laittaa avonainen kiharakampaus. Toisaalta en halua kuitenkaan tiukkaa nutturaa, vaan sellaisen fiiliksen, että hiuksia on päässä runsaasti. Tämä onnistuu jonkinlaisen ison, kiharaisen nutturan avulla.


Noora kokeili hiuksieni laittoa ja nutturan paikkaa, mutta varsinaista koekampausta hän ei ehtinyt tehdä, sillä vähän turhan myöhään kyselin häneltä aikaa tähän hommaan. Kuvissa näkyvä kampaus on siis vain nopea kokeilu, jotain sinne päin. Sen pohjalta keskustelimme vielä nutturan koosta ja paikasta sekä kiharaisuudesta. Uskon, että lopputulos hääpäivänä on erinomainen! Vielä pitäisi päättää, laitanko jotakin kukkia tms. Se riippuu vähän myös korvakoruista, joiden etsintä on vielä työn alla.

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää tuokin kokeilu 😊 itsellenikin tulee kiharainen niskanuttura, mutta enemmän toiselle sivulle kuin keskelle niskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuollainen toispuolinen niskanuttura on myös varmasti aivan ihana!

      Poista