maanantai 10. kesäkuuta 2019

Sulhasen puvun etsintä

Pari kuukautta sitten minua alkoi jo salaa vähän huolestuttaa, että aikookohan sulhanen aktivoitua hääpukeutumisensa suhteen. Onneksi T. alkoi lopulta itsekin puhua, että kyllä nyt täytyy varmaan ruveta tekemään jotain puvun suhteen. Ja ilmeisesti olimme ihan kohtalaisen hyvissä ajoin liikkeellä. Sulhaset näemmä aktivoituvat näihin asioihin vähän myöhään eikä ilmeisesti ole ihan tavatonta, että pukua mennään kyselemään hääviikolla.

Ensin piti tietysti miettiä, ostetaanko vai vuokrataanko. Ja alussa itse asiassa pohdittiin sitäkin, laittaako sulhanen vain viime vuonna väitöstilaisuuteen ostetun hyvin istuvan mustan puvun. Tästä ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, koska musta puku olisi ollut vähän tylsä vaihtoehto. Mallina etsittiin pääasiassa ihan perinteistä tummaa pukua, koska frakki, saketti tai bonjour-pukukin olisi liian fiini rennohkoon hääjuhlaamme eivätkä ne oikein miellytä kumpaakaan meistä.

Sulhanen päätyi lopulta siihen, että etsinnät ainakin aloitetaan vuokrapuvuista. Hän toivoi puvulta vähän jotain eksotiikkaa, jolloin sen ostaminen olisi mahdollisesti turhaa, koska uudelleenkäyttömahdollisuudet vähän erikoisemmalla puvulla olisivat mahdollisesti melko vähäiset. 

Aloitimme etsinnät kotia lähimpänä sijaitsevasta miesten pukuvuokrausliikkeestä, Tapiolan juhlapuvusta, joka itse asiassa sijaitsee aivan minun työpaikkani lähellä Pohjois-Tapiolassa. Menimme liikkeeseen ilman ajanvarausta, mutta aika keskellä päivää, joten saimme olla ihan omassa rauhassa. Palvelu liikkeessä oli asiantuntevaa. Myyjä halusi nähdä kuvan minun (vielä keskeneräisestä) puvustani ja ehdotteli sen perusteella vaihtoehtoja sulhaselle sanoen ajoittain myös vahvasti oman mielipiteensä. Pari ihan hyvää vaihtoehtoa löytyikin, mutta ei kuitenkaan vielä aivan täydellistä pakettia. Hinnat olisivat olleet todella kilpailukykyiset ja palvelu tuntui toimivan muokkaustenkin osalta, joten on vähän harmi, ettei täydellistä pukua tuolta löytynyt.

Seuraavana päivänä lähdimme keskustaan ja kävimme Niinatar-hääpukuliikkeessä Kampin lähellä. Niinatar on tunnetumpi naisten hääpukuliikkeenä, mutta heidän Instagramistaan olin saanut selville heidän laajentaneen myös miesten pukuihin, joten ehdotin sulhaselle siellä käymistä ja hän varasi sovitusajan. Niinattaressa vuokrapukujen valikoima oli yllättävän suppea, mutta palvelu pelasi täälläkin ihan hyvin ja sovitustilat olivat mukavat. Ihan mukiinmenevännäköinen sininen puku sulhaselle Niinattaresta löytyikin, ja jos olisimme siniseen pukuun päätyneet, olisi tämä saattanut olla se oikea vaihtoehto.

Näiden sovitusten jälkeen sulhanen lähti viikoksi työmatkalle, joten pukuasia jäi vähän hautumaan. Katsastimme, mitä sellaisia puvunvuokrausliikkeitä olikaan vielä jäljellä, joissa kannattaisi piipahtaa. Varasimme yhden iltapäivän, jolloin suuntasimme keskustaan puvunetsintätehopäivän muodossa.

Aloitimme tämän katselmuksen Frakkipalvelu NAM:ista Helsingin jäähallin nurkilta. Palvelu oli täälläkin hyvää, joskaan mitään omia ideoita myyjä ei meille tuonut. Sulhanen kokeili täällä harmaata ja sinistä kokonaisuutta, jotka eivät kuitenkaan oikein osuneet. Sininen puku, jota sulhanen kokeili, oli liian arkisen näköinen, sillä kankaassa ei ollut oikein mitään kiiltoa tms. ja harmaa puku istui huonosti.

Tämän jälkeen piipahdimme nopeasti Suomen pukuvuokraamossa Kruununhaassa, jossa valikoima oli kuitenkin painottunut mustiin pukuihin ja juhlallisempiin pukuihin kuten frakkeihin, jotka olimme poissulkeneet. T. kokeili nopeasti sinistä puvuntakkia, vaikka minä totesin kyllä heti sen olevan sama tylsähkö malli kuin edellisessä paikassa.

Viimeisenä suuntasimme Gasell GP-liikkeeseen Iso-Roballe. Tästä liikkeestä minulla oli nettisivujen perusteella paras fiilis, lähinnä pukujen valikoiman suhteen. T. soitti liikkeeseen aiemmin päivällä ja kysyi, onko samalle iltapäivälle sovitusaikoja. Meille löytyi puolen tunnin rako, joka meitä palvelleen Petrin mielestä ei riittäisi mihinkään, mutta voisimme kuulemma aloittaa. Petri aloitti tapaamisen kyselemällä häidemme paikasta sekä luonteesta ja katsomalla kuvia puvustani. Hän otti alusta asti tilanteen erinomaisesti käsiinsä ja lähti pukemaan sulhastani kysellen hänen tuntemuksiaan, mutta ehdotellen vahvasti omia visioitaan. Puoli tuntia venähti tunniksi ja kokeilimme sopivan puvun löydyttyä vähän eri asustutsvaihtoehtoja.

Ja näinpä sulhaselleni löytyi sopiva asukokonaisuus, jonka pieniä yksityiskohtia vielä lähempänä ehkä mietitään. Nyt toivon, että T. on myös laittanut Petrille viimein varausviestin. Valikoitu kokonaisuus oli siis todella hyvä, mutta myös huomattavasti hintavampi kuin muut pohtimamme vaihtoehdot, minkä vuoksi päätös ei syntynyt salamana. Puku on kuulemma todella hyvälaatuinen eikä vastaavaa muualta saa, joten pienen pohdinnan jälkeen sulhanen päätyi kuin päätyikin tähän kokonaisuuteen. Ja jäähän hinta silti vielä kauas minun pukuni hinnasta...


Nyt on kuitenkin sulhasenkin asu pääasiassa päätetty ja yksi asia ruksittu pois tehtävälistalta. Pidetään kuitenkin sulhasenkin lopullinen tyyli salassa. Onko veikkauksia, millaiseen pukuun lopulta päädyimme?

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla kokemuksia myös sulhasen puvun valinnasta, tämä kun olisi edessä päin myös vielä meillä.. :D Minä veikkaan, että päädyitte johonkin klassisen tyylikkääseen pukuun, jossa kuitenkin on jokin värikäs/räväkkä yksityiskohta esimerkiksi erivärisen sisäkankaan/liepeiden muodossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä etsintään! Kiva, jos tekstistä oli jotakin apua. Etpä ihan hutiin veikkauksellasi osunut. ;)

      Poista
  2. Sulhaset selkeästi tuppaa välillä oleman vähän hitaita syttymään näihin häähommiin:D Meillä itse puku sentään saatiin hommattua varsin hyvissä ajoin, mutta päätös liivistä ja sen sekä paidan hankinta puolestaan jäi roikkumaan ihan loppumetreille. Mä veikkaan kans, että jonkunlaista väriä on myös sun sulhasen pukuun tulossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää myös yrittää suht hyvissä ajoin ahdistella vielä noiden yksityiskohtien miettimistä, ettei se jää viimeiselle viikolle, kun muuten oltiin lopulta ihan hyvissä ajoin liikkeellä. :)

      Poista