lauantai 9. marraskuuta 2019

Muu ohjelma häissämme

Häidemme ohjelmasta ison osan muodostivat häälympialaiset, joiden lajeihin ihmiset saivat ottaa osaa oman kiinnostuksensa mukaan. Ennen ruokailua minä lauloin yllätyksenä sulhaselle. Tämän lisäksi meidän suunnitelemaamme ohjelmaa oli vain häävalssi, joka tanssittiin kahvin ja kakun jälkeen. Häävalssistamme kirjoitan erillisen tekstin myöhemmin.

Ruokailun ja kahvittelun välissä esiintyivät lapsuudenystäväni Turusta. Olin pyytänyt, että ystäväni Saara, joka säesti minun lauluani, laulaisi häissä ja hän onneksi suostui empimättä. Häntä säesti hänen miehensä, jonka kanssa olimme lähes koko alakoulun samalla luokalla. Heidän esittämänsä kappaleet olivat meille yllätys.


Kappaleet olivat Cascadan Everytime We Touch sekä Aviciin I Could Be The One, esiintyjille sovitettuina versioina. Molemmat kappaleet olivat upeita, eikä se ollut yllätys, kun näin taitavat esiintyjät ja muusikot olivat kyseessä. Minusta oli ihanaa, että saimme häihimme elävää musiikkia, vaikkemme bändiä halunneetkaan. Ja kappalevalinnat olivat aivan nappeja: sovitukset olivat kauniita, eivätkä kappaleet ole aivan perinteisimpiä häissä esitettäviä kappaleita.

Ruokailujen lomassa pidettiin myös puheita. En kerta kaikkiaan muista, missä välissä mikäkin puhe oli, mutta sisällöstä onneksi muistan enemmän. Ja sekä lauluesitykset että puheet meillä ovat videolla.

Puheita pitivät minun äitini sekä T:n isä. Lisäksi bestmanit pitivät yhteisen puheen ja kaasoista puheenvuoron käytti Laura. Kaikki puheet olivat erilaisia ja omalla tavallaan ihania. Äitini puhe oli melko pitkä, mikä saattoi tuntua minusta vielä pidemmältä, koska jutut olivat minulle tuttuja. Kaikki ystäväni, joiden kanssa olen jutellut asiasta, ovat kuitenkin sanoneet, ettei puhe tuntunut heistä pitkältä, koska jutut olivat hauskoja. Kaikki puheet saivat aikaan naurunremakoita yleisössä eikä kyyneleiltäkään vältytty. Olin erityisen tyytyväinen siihen, etteivät puheet olleet täynnä sisäpiirijuttuja, vaan koko kuulijakunta pystyi nauttimaan kaikista puheista. Puheita oli mielestäni oikein sopiva määrä.


Ohjelmasisältö oli mielestäni kaikenkaikkiaan oikein sopiva häihimme. Aikataulu ei ollut liian täyteen ahdettu, vaikka vähän kiire ryhmäkuvien ja iltapotrettien kanssa tulikin. Häälympialaisten ansiosta kuitenkin tekemistä oli kaikille niillekin, jotka eivät halunneet vain nauttia toistensa seurasta.

Ainoa minua on pikkuisen harmittamaan jäänyt asia on se, ettei meillä ollut oikeastaan mitään sellaista ohjelmanumeroa, missä me hääparina olisimme olleet vuorovaikutuksessa koko vierasporukkaan (kenkäleikki, joku tutustumisleikki, tms.) Minä yritin ehdottaa alkuun tutustumisleikkiä, jossa hääparin takana vieraille näytetään ohje, kenen pitää nousta seisomaan. Hääparin pitää sitten arvata, mikä on ollut nousemisen peruste eli vieraita yhdistävä tekijä. T. ei tähän jostain syystä lämmennyt, mutta jos nyt saisin tehdä jotain toisin, vaatisin tämän tai jonkin vastaavan ohjelmanumeron järjestämistä. Oppikaa siis virheistäni. :)

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että lapsuudenystävistänne löytyi niin lahjakkaita esiintyjiä. Meillä on juuri hieman vertailussa erilaiset esiintyjäpalvelut ensi kesän häihimme. Mekään emme halua aikataulusta liian täyttä, jotta aikaa rentoon rupatteluun jää varmasti.

    VastaaPoista