perjantai 17. huhtikuuta 2020

On aika hiljaa kiittää


Mielestäni hääblogin kuuluu päättyä häiden jälkeen. Kuinka pian, se tietenkin vaihtelee kirjoittajan mukaan, mutta itse en ainakaan jaksa lukea vuosia häiden jälkeen kirjoitettuja blogeja. Niinpä on tullut aika jättää jäähyväiset myös tälle hääblogille. Joitakin asioita jäi varmasti vielä kertomatta, mutta pääasiassa olen tyytyväinen siihen, miten paljon hääpäiväämme vielä häiden jälkeenkin purin. Kysyä saa edelleen, jos jotain tulee mieleen.

Aloitin tämän blogin päähänpistosta: En ollut ehtinyt vielä hääblogeja paljoa lueskella enkä nimenkään keksimiseen käyttänyt kovin paljoa aikaa. Olen vähän sellaista innostu ja unohda -tyyppiä monien asioiden kohdalla, mistä kertovat keskeneräiset käsityöt, päiväkirjat ja kodin projektit. Hääblogi tuli kuitenkin elämääni jäädäkseen. Muutamia hiljaisia jaksoja ja viime kuukausien innon lopahtamista lukuunottamatta olen kirjoittanut blogiani ahkerasti ja intohimolla.


Olen päässyt osaksi ihanaa hääbloggarijoukkoa. Lähes kaikki bloginsa lopettavat aina kehuvat kilvan tätä porukkaa, enkä minäkään välttämättä yksikseni olisi näin innokkaasti jaksanut kirjoittaa. Mutta se, kun on tavannut kollegoita, päässyt osaksi ihania tapahtumia ja jakanut tätä hääaikaa muiden samanhenkisten kanssa, on aidosti tehnyt bloggaamisesta harrastuksen.

Hääblogien paikka blogimaailmassa on kirjoitusvuosieni aikana vahvistunut ja niiden arvostus kaupallisella kentällä on noussut. Tämä on luonnollisesti hyvä asia, mutta on sillä varjopuolensakin. Toivon, että positiiviset puolet kuitenkin kantavat ja hääblogiyhteisö pysyy sellaisena positiivisena ja toisiaan arvostavana joukkona kuin se nytkin on ollut.


Oma blogini ei ole mikään mestariteos, mutta oman jälkeni minäkin olen hääblogimaailmaan jättänyt. Niin ikään päähänpistosta alkunsa saanut hääblogipäivä, joista ensimmäisen järjestin pääosin itse, on saanut jatkoa ja jatkanut elämäänsä ilman minua. Sydämeni on täyttynyt lämmöllä, kun olen saanut lukea tuon ensimmäisen tapahtumapäivän jääneen muidenkin paikallaolijoiden mieleen hyvänä muistona hääblogiuralta.

Kuva: Valofilms

Olisi ehkä runollista jatkaa tätä blogia vielä reilun viikon verran, jolloin blogin ensimmäisen tekstin julkaisusta olisi kulunut kolme vuotta. Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet kohti uutta.

Sillä en minä bloggaamista lopeta, vaikka tämä blogi saakin nyt päätöksensä. Jo viime kesänä alkoi herätä ajatus kirjoittamisen jatkamisesta häiden jälkeen. Bloggausinto kuitenkin hieman hiipui, kun hääaihe ei enää tuntunut ajankohtaiselta. Meidät kaikki pysäyttänyt korona-aika on kuitenkin lisännyt kirjoitusintoani ja viimeiset pari viikkoa olen työstänyt uutta lifestyle-blogia. Tämä uusi kun ei syntynyt mistään päähänpistosta, vaan nimeä ja etenkin ulkoasua on viilattu sitten ihan urakalla. Jos on tullut päivätyössä digiloikittua, niin niin on muuten blogipuolellakin. :)

Jos siis rouviintuneen elämäni seuraileminen kiinnostaa jatkossa, klikkaa muistiin osoite https://www.eiihantytto.fi. Sen takaa löytyy uusi blogini, joka kantaa nimeä Ei ihan tyttö enää.


Ja ne kiitokset: Ensisijainen kiitos kuuluu kaikille lukijoille! On ollut ihana huomata ja kuulla, että joku näitä tekstejä lukee ja välillä kommentoikin. Kiitokset jo mainituille blogikollegoille! Vertaistukenne on ollut korvaamatonta ja seuranne mahtavaa! Kiitokset myös kaikille yhteistyötahoille, joiden kanssa sekä oman blogin, tapahtumien että omien häiden myötä olen päässyt yhteistyöhön!

Haikein, mutta päättäväisin ottein naputtelen tämän blogini viimeiset sanat. Aivan kuivin silmin ei tämän tekstin kirjoittaminen sujunut, sen verran iso osa elämääni tämä blogi on kuluneiden kolmen vuoden ajan ollut. Hymyillään, kun tavataan!

Kuva: Valofilms

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä blogista. Olen ehkä aiemminkin sanonut, mutta niin ihanaa lukea sujuvaa tekstiä ja hyvää kieltä! Uusi blogi menee ehdottomasti lukulistalle. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Yritän pitää tason korkealla jatkossakin. :D

      Poista
  2. Kiitos kivasta blogista, joka on oman blogiurani alkuajoista asti ollut yksi suosikeistani ja mielessäni myös yksi "the" hääblogeista! En ole viime aikoina lukenut blogeja aktiivisesti, joten luin nyt kerralla kaikki tämän vuoden puolella kirjoittamasi tekstit. Sukujuhlanne kuulosti tosi rennolta ja mukavalta ja jotenkin ihanan "perinteiseltä" pihoineen ja peleineen - ja tämä on ehdottomasti hyvällä tarkoitettu, jos se ei siltä kuulosta! Järjestämäsi blogipäivä on yksi lempimuistoistani hääbloggaukseen liittyen, ja olen tosi iloinen että pääsin mukaan, vaikka olin silloin aivan uunituore bloggaaja! Varmasti otan myös uuden blogisi seuraukseen 😊 Hyvää jatkoa teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Siiri, ihanasta kommentista!

      Sukujuhla oli tosiaan tarkoituksellakin perinteinsempi ja siitä tuli tosi lämminhenkinen ja ihana päivä!

      Silloin pari vuotta sitten tuollaisen hääblogipäivän järjestäminen tuntui jotenkin helpolta. Ja minähän olin ihan uuno kaikista blogiyhteistöihin liittyvästäkin, mutta luulen, että päivästä juuri siksi tuli niin onnistunut, kun ei menty niin kaupallisuus edellä (vaikka se toki yhteistyötahojen kannalta tärkeää olikin). Ei kyselty mediakortteja tai laskettu lukijamääriä, kunhan nautittiin ja sitten kirjoitettiin. :)

      Toivottavasti kaikki käy hyvin myös teidän häidenne kanssa! Yritän silloin tällöin kurkkia teidän vanhojen tuttujen kuulumisia, vaikkeivät hääblogit jaksa samalla tavalla aktiivisesti enää innostaa.

      Poista