maanantai 7. toukokuuta 2018

Häät hotellissa

Kun lähdimme tekemään juhlatilatutkimusta, päädyimme siihen, että me haluamme juhlapaikan, jossa ei ole A-oikeuksia. Jos tämä ei ole suurempi kynnyskysymys, suosittelen ehdottomasti tutustumaan ravintoloihin ja hotelleihin juhlatiloina. Hääjärjestelyissä säästää melkoisesti aikaa ja hermoja, kun tila, ruoka ja juoma hoituvat samaa kautta. Myös muita yhteistyötahoja, kuten valokuvaajia ja floristeja voi olla mahdollista löytää yritysten suosittelemina.

Kuva: Valoisia kuvia
Vietimme muutama viikko sitten hääblogipäivää hotelli Radisson Blu Plazassa, joka osoittautui todella tunnelmalliseksi ja kauniiksi hotelliksi, joka sijaitsee vieläpä aivan Helsingin ytimessä. Meidän käytössämme oli ns. Juhon sali/Bar 7 Blings (en ole nyt ihan varma virallisesta nimityksestä) sekä Kirjastobaari. Juhon sali oli lasimaalauksineen aivan älyttömän komea tila ja sitä vuokrataan pieniä hääjuhlia varten. Saliin mahtuu istuvia vieraita n. 40. Se, missä saattaa syntyä jopa säästöä tällaisten "pakettiratkaisujen" kohdalla on se, että esim. Juhon salille ei ole vuokrahintaa, vaan myyntitakuu, joka on todella inhimillinen 500€. Hotellin suurempaa ravintolapuolta voi hyödyntää isommissa hääjuhlissa.


Radisson Blu Plazassa järjestettiin maaliskuussa myös suurempi talvihäätapahtuma, jossa vietettiin viisiä häitä kerralla. Parit vihittiin vuoronperään Juhonsalin kirkkomaisten lasimaalausten ääressä, minkä jälkeen seurueille oli varattu omat tilat ravintolasta ja juhlat jatkuivat biletyksen merkeissä DJ:n tahteihin. Ja mikäs sen kätevämpää kuin siirtyä viettämään hääyötä yläkerran huoneeseen tai sviittiin. Jos siis kiinnostaa oikeasti vain päästä naimisiin kivoilla juhlilla, mutta koristeiden miettiminen tms. ei kiinnosta vähääkään, on tämä oikein mahdollinen ratkaisu. Ei ehkä meille, mutta varmasti monille muille.

3 kommenttia:

  1. Hei ja kiitos kivasta blogistasi! Täällä lueskelee syksyn 2019 morsian. Mitä tuo myyntitakuu siis tarkoittaa? Ymmärsinkö oikein, että jos tilaat syötäviä/juotavia 500€ yhteensä niin ei tarvitse maksaa vuokraa? Vai niin, että etukäteen tilattuja ruokia/juomia ei lasketa siihen mukaan, vaan illan aikana tilatut juomat tulee mennä yli sen 500€? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Myyntitakuu tarkoittaa yleensä sitä, että ylipäätään kaikki (ennen tai aikana) ostetut juomat lasketaan siihen. Jos takuu ylittyy, ei vuokraa peritä. Tuo kuulostaa tosiaan hääjuhlaan naurettavan pieneltä tuo Radissonin myyntitakuu, mutta näin se heilläkin menee. Eli kun miettii pääkaupunkiseudun tilavuokria, ihan kelvollinen diili, vaikka toki alkoholi maksaakin enemmän kuin vaikka itse ostettuna.

      Poista
  2. Tämäpäs hyvä idea. Nyt kun muistelen niin meillä oli kerran kokous tällaisessa kivassa hotellissa. Miksipä ei siis häätkin. Kirkkomaisus on kyllä upea lisä tuolla.

    VastaaPoista