perjantai 15. helmikuuta 2019

Kutsut postitettu

Nyt on yksi iso etappi hääjärjestelyissämme saavutettu. Kuten jo edellisessä tekstissä kerroin, ovat hääkutsut olleet nyt aktiivisesti työn alla. Työtä niihin vielä tällä viikolla tarvittiinkin, mutta nyt kaikki kutsut ovat postissa matkalla vastaanottajilleen. Työmäärästä jotain kertoo se, että sulhanen totesi eilen ennen kutsujen viimeistelyä, että jos olisi tiennyt, miten paljon töitä tässä on, hän ei olisi menossa lainkaan naimisiin. :D

Kutsuprojekti oli tosiaan melko monivaiheinen. Ensinnäkin kutsut piti tietysti tehdä. Kutsujen tekemisestä kirjoittelen tarkemmin, kunhan esittelen kutsut myöhemmin. Kutsujen lisäksi kuoriin tuli myös infolappunen eli päädyimme lopulta paperiseen hääinfoon. Me käytimme itse kutsuihin kaikki paukut, joten energiaa ei juurikaan jäänyt infolappuihin. Tulostimme infot vain tylsästi peruspaperille A5-koossa: sopiva fontti, suorat kehykset ja se oli siinä.


Kuoriin panostimme taas hieman enemmän. Olimme leikanneet laserleikkurilla perhosia, joita liimailin kuoriin koristeiksi. Osoitteet kirjoittelin kuoriin käsin horjuvalla kaunolla. Keskittyminen ja selän kunto eivät riittäneet kovin tarkkaan kalligrafiointiin. Sulhaseni halusi myös sinetöidä kuoret, kun meillä oli niin hieno nimillämme varusteltu leimasin jo valmiina. Näitähän monet tilailevat nykyään Etsystä tai muualta, mutta meillä on ihan sulhasen itsensä tekemä sinettileimasin. Eilen illalla sitten sinetöimme kuoria hienolla liukuhihnasysteemillä, jossa sulhanen sulatti sinettivahaa kuumailmapuhaltimella ja minä painoin leimasimella. Ja kyllähän niistä hienoja tuli! Kesken sinetöinnin T. kyllä ehti todeta mm.: "Ei v**** mitä hommaa! En ois kyllä ikinä uskonut tällaiseen ryhtyväni!"



Tänään kävin sitten viemässä kuoret Postiin. Olimme kuulleet, että sinetilliset kuoret kannattaa leimauttaa käsin, jotta sinetit eivät koneella leimatessa hajoa. En ole varma, onko tässä perää, mutta pyysin Postissa käsinleimauksen. Sitä en tiennyt, että käsinleimaus täytyy suorittaa itse. Onneksi olin varannut hyvin aikaa postikäyntiin.

Meillähän tätä koko hässäkkää mutkisti vielä se, että kutsuja ja infoja oli kahdenlaisia. Meillähän on kahdet hääjuhlat: ensimmäiset kavereille, toiset suvulle. Perheemme osallistuvat molempiin. Meinasi siis olla vähän stressiä siitä, tuleeko kaikkiin kuoriin varmasti oikea kutsu ja oikea infolappu. Enkä ihan sataprosenttisen varma voi olla lopputuloksesta. Toivotaan kuitenkin, että kaikki vieraat saavat oikean juhlan kutsut!

Tajusin vasta tänään, että tämähän tarkoittaa sitä, että jo ensi viikolla saattaa joku ilmoittautua tulevaksi häihimme. Jännää!

4 kommenttia:

  1. Siis mitä, pitikö teidän tosiaan leimata kutsut itse?? :o Mitä kummaa... Kun vein meidän kutsumme postiin ja pyysin käsinleimausta, virkailija otti kuoret huomaansa ja lupasi käsitellä niitä oikein hellävaroen. Teillä on ollut vähän nihkeämpi postitäti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postisetä... Joo, vähän kummeksuin asiaa, mutta kun ei ollut parempaa tietoa asiasta, en osannut sanoa vastaankaan. Toisaalta toi on Postin toimipiste Cittarin infossa, joten se voi vaikuttaa asiaan.

      Poista
  2. Teidän kutsuista tuli varmasti upeat ja ihanaa, että olette jaksaneet panostaa niiden tekemiseen noin paljon 😊 minäkään en kyllä ole kuullut, että tuon leimauksen joutuisi, saati edes saisi, tehdä itse.. aika mielenkiintoista 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin perheeltä on tullut positiivisia kommentteja kutsuista. Uskon, että kannatti panostaa. Minustakin tuntui vähän hassulta kuoria leimailla...

      Poista