lauantai 11. toukokuuta 2019

Vihkisormukseni

Kihlasormukseni
vappukäsissä
Vihkisormuksen osalta meidän ei tarvinnut tehdä etsintöjä eikä pohdintoja, sillä kaikki oli mietitty valmiiksi jo kihlaa teetettäessä. Teetimme siis kihlasormukseni Kultaseppä Tarkkasella. Koska kaikki sujui Mikan kanssa asioidessa paremmin kuin hyvin ja lopputuloksena oli kihlasormus jota edelleen ihaillen tuijottelen, ei vihkisormuksen teettämistä tarvinnut pähkäillä. Vihkisormuksen mallikin oli jo kihlaa suunniteltaessa tiedossa.

Kävimme maaliskuun puolivälissä polkaisemassa vihkisormusprojektin teettämisosan Mikan kanssa käyntiin. Valmiin lopputuloksen sain käteeni (siis vain hetkeksi) toissapäivänä. Prosessi olisi ollut paljon nopeampikin, jos olisimme tehneet virallisen tilauspyynnön heti emmekä olisi vatvoneet kaiverruspäätöstä. Sormuksen teettämisen kanssa ei siis ole niin hirveää hoppua kuin esimerkiksi mekon kanssa, vaikka toki suosituilla kultasepillä kesän alku on melko kiireistä. Tarkkasellakin lähdetään juhannukselta todennäköisesti lomille, minkä takia minun pitää käyttää kihlasormus kiillotettavana jo ennen juhannusta ja yrittää varjella sitä pari viikkoa.

Minun sormusyhdistelmäni näyttävämpi osapuoli on kihlasormus. Tämän vuoksi vihkisormus ei ehkä aiheuttanut sellaista valtaisaa ihastustunneryöppyä yksinään. Yhdessä sormukset kuitenkin muodostavat kauniin, melko klassisen yhdistelmän. Odotan kovasti, että saan molemmat sormukset sormeeni, mutta pari kuukautta pitäisi vielä malttaa.


Olin itse jotenkin ajatellut, että sormusten pitojärjestys on se, että ensin tullut on alempana. Tähän ei ilmeisesti ole mitään virallista protokollaa eikä minua sellainen kiinnostaisikaan. Kun ryhdyin vihkisormusta kihlan pariksi sovittelemaan, totesin sormusten näyttävän paremmilta siten, että vihkisormus on alla ja kihlasormus päällä (jos ajatellaan sormen juuresta päin). Vihkitoimituksen aikana vihkisormus tietysti pujotetaan kihlan päälle, mutta vaihdan varmaan vaivihkaa sormusten järjestystä ainakin ennen kuvien ottamista. Toki pitää ehkä vielä muutama varmistussovitus tehdä. ;)

Kultaseppäämme Mika on sitä mieltä, että joskus tähän voisi vielä lisätä kolmannen sormuksen esim. hääpäivänä, jolloin kihlasormus jäisi kahden identtisen rivisormuksen väliin. Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että nakkisormeni kestäisivät kolmannen sormuksen, mutta eihän sitä tiedä, mihin mieli muuttuu. Minusta on ikävuosien karttuessa tullut melkoinen harakka kaiken kimmeltävän suhteen.


Vihkisormuksen hinnaksi tuli 1250€. Sormuksessa on 20 pientä timanttia, yhteensä 0,2ct. Kihlasormus oli kolme vuotta sitten lähempänä 2000€, koska siinä on isompi keskikivi (0,25ct) ja 16 pientä sivukiveä (yhteensä 0,15ct). Ihan tarkasti en muista valmiiden sormusten hintoja, koska niitä ei nyt vihkisormusasiassa edes tutkittu. Mutta en usko teettämisen tulleen valmista sormusta ainakaan paljoa kalliimmaksi. Itselle on myös tärkeä asia, että tietää sormuksen olevan suomalaista käsityötä. Lisäksi sormuksia kuuluu käydä näyttämässä kultasepällä vuoden välein, jolloin timanttien istutukset tarkistetaan ja sormus hiotaan ja putsataan. Tämä palvelu kuuluu myyntihintaan.

Mika Tarkkasta ja hänen tiimiään voin edelleen suositella lämpimästi! Sen lisäksi, että kyseessä on rautainen, hyvän silmän omaava ammattilainen, on Mika valloittava tyyppi, jonka kanssa on ilo asioida.

8 kommenttia:

  1. Kaunis yhdistelmä! Minäkin jäin pohtimaan tuota sormusten järjestystä, kun olin nähnyt sun instagramissa kuvan, jossa vihkisormus oli alempana. Mäkin oon aina kuvitellut, että ensiksi tulleen on "pakko" olla ensin, mutta onpa kiva jos sen voi itse päättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ainakaan nopealla googlaillullakaan löytänyt, että tuohon olisi edes kovin vakiintunutta käytäntöä, vaikka perinteinen versio varmasti on se, että sormukset tulevat sormeen järjestyksessä.

      Poista
  2. Sopivat tosi kauniisti yhteen! :) Mä luultavasti päädyn perinteiseen ”ensin tullut alempana”, mutta sovittelin kyllä molemmin päin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin testailin molemmin päin, mutta jollakin tavalla tämä järjestys näytti kauniimmalta.

      Poista
  3. Nuo muodostavat yhdessä kyllä tosi kauniin yhdistelmän 😍 Minunkin mielestä sormusten järjestyksen saa ihan itse päättää enkä ole ikinä ajattellut, että kihlan pitäisi olla alempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei siihen tosiaan varmasti mitään sääntöä ole, mutta ehkä totuttu tapa.

      Poista
  4. Nuo sun sormukset on kyllä hurjan kauniit ja ihanaa, että ne mätsää just eikä melkein! Mä pidän sormuksia myös ns. väärinpäin. Jotenkin vihkisormus tuntui istuvan paremmin kihlasormuksen alapuolelle, joten en näe ainakaan itse siinä mitään ongelmaa, että sormukset ovat näin päin. Toki olettamus tietysti on, että kihlasormus on ensin ja vihki sen päällä, joten häissäkin taisin kyllä mainita varmaan kaikille, ketkä sormuksiani ihastelivat, että kumpi on kumpi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä ihan kiva, että kultaseppä oli heti kihlasormusta suunniteltaessa tarkka sen kanssa, että sormukset sopivat myöhemmin yhteen.

      Ja onhan se tärkeää kaikkien tietää, mikä sormus edustaa mitäkin asiaa. ;)

      Poista