torstai 11. heinäkuuta 2019

Hääviikko: Keskiviikko

Eilenillalla nukkumaanmenosta ei oikein meinannut tulla mitään, vaikka univelka aiheuttikin aikamoista väsymystä. Sykkeet olivat aika korkealla, kun stressi ei ottanut laantuakseen. Tänä aamunakin tunnelma oli aika kireä eikä sekään helpota asiaa, että olemme molemmat syöneet aika huonosti.

Vielä tuunaamattomat korvikset.
Sulhanen lähti aamulla tekemään viimeiset laserleikkuut. Vaihdoimme lennosta aamulla suunnitelmaa hääprinttien osalta. Emme teekään niitä kutsujen tapaan polttamalla, sillä menusta meinasi olla vähän vaikea saada selvää. T:llä oli kuitenkin kisailupisteisiin liittyvää leikattavaa, joten hän lähti kirjastolle.

Minä kulutin aamupäivän uusia printtejä suunnitemalla. Nappasin avuksi Canva-ohjelman, jota monet ovat kehuneet. Ja hyvähän se olikin! Euron hinnalla saimme käyttöömme teemaan sopivat kehykset, joista latasin pari eri versiota. Kirjoittelin menun, iltapalan, ohjelman ja drinkkibaarin drinkit sekä muokkailin niistä kivat printit. Nyt illemmalla tein vielä käyntikorttikokoisina kaikki ruokalajit yksitellen, jotta saamme jokaisen ruoan eteen allergiatiedoilla varustetut lappuset. Aamupäivällä tuunasin myös korvakoruparia, joka on toinen vaihtoehto hääkorviksiksi. Kaasot saavat antaa mielipiteensä perjantaina siitä, kumpiin päädyn...

Välissä kävimme vierailemassa Keilanimessä juhlapaikallamme. Siellä pidimme palaverin Elisan kanssa, joka iloksemme on paikalla myös perjantaina, kun koristelemme sekä lauantaina juhlassa. Kävimme läpi vielä viimeisen kysymyslistan ja muistuttelimme kaikille mieleen muutamat sovitut asiat. Elisa myös vilautti laskelmaa, jossa on lähes lopullinen summa pitopalvelun hinnaksi (joka meillä siis sisältää myös tilavuokran). Vähän vajaa viisi tonnia tulemme pulittamaan tilasta, ruoista, tarjoilusta sekä siivouksesta.

Juomat mahtuivat yllättävän hyvin kaappiin.
Saimme myös kanniskella jo eilen haetut alkoholijuomat Keilaniemen jääkaappiin, mikä oli tosi hyvä! Poikien ei tarvinnut eilen purkaa pakettiautoa kokonaan kylmäkellariimme/kotiimme, vaan juomat odottelivat yön yli autossa.

Tapaamisen jälkeen suuntasimme Prismaan, josta ostimme alkoholittomat juotavat: limut, kivennäisvedet, drinkkitarpeet sekä alkoholittomat oluet, siiderit ja kuoharit. Sitäkin ostettavaa riitti kahden kärryllisen verran. Lisäksi ostelin muutamia juttuja vessakoriin. Tämän jälkeen haimme ruoat mukaan ja tulimme kotiin.

T. otti tässä välissä päikkärit minun kirjoitellessani ruokalappusia. Tämän jälkeen hän lähti hakemaan bestmaniltaan panojengin panemat hääoluet sekä A-kyltin, johon rustailemme tervetulotoivotuksen vieraille. Minä puolestani jatkoin puuhastelua paikkakorttien kanssa, jotka viimein alkavat olla tulostusta vaille. Vähän ne vaativat askartelua vielä senkin jälkeen.

Illan viimeiset tunnit olemme käyttäneet aikataulun varmistamiseen sekä vihkijän osuuden miettimiseen. Mitättömiä pikkujuttuja siis... Paljon hommaa on huomiselle, mutta ihan tuhottomasti en joutunut sinne asioita tältä päivältä jättämään.

Huomenna saan onneksi oman pienen rauhoittumishetken, kun menen sokerointiin ja kasvohoitoon, joka ainakin kuukausi sitten oli aivan ihanan rentouttava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti