maanantai 1. heinäkuuta 2019

Kakkumaistelua

*Kakuista saadaan pieni alennus blogiyhteistyönä.*

Perjantai-iltapäivällä pidimme sulhasen kanssa pienen herkkuhetken, kun suuntasimme Chictastic Baking -leipomoon Suomenojalle maistelemaan hääkakkuja. Minullahan oli ollut suuruudenhulluja suunnitelmia leipoa itse hääkakut, mutta päätin, että jos löydän sopivan tekijän, en kyllä vaivaudu. Ja sopivahan löytyi! Olin kiinnittänyt jo aiemmin häämessuilla huomiota Chictasticin tekemiin kakunkoristeisiin, jotka ovat aivan ihania! Otin siis jokin aika sitten yhteyttä yrityksen takaa löytyvään Pinjaan.

Näytteitä kakunkoristeista, jotka odottivat perjantaina
vitriinissä kakkuihinpääsyä.

Päädyimme siihen, että vaikka emme itse kakkuja teekään, tulee meille silti kakkubuffet kolmella eri kakkumaulla. Päädyimme kolmeen makuun, jotka löytyvät ihan Chictasticin peruskakkuvalikoimasta: tuplasuklaatäytekakku, vadelma-valkosuklaamoussekakku sekä mango-passionjuustokakku. Kävimme siis perjantaina ostamassa maistiaispalat näitä kaikkia ja maistelimme niitä hieman, jotta voisimme tarvittaessa vielä tehdä muutoksia ajatukseen. Chictastic järjestää joka perjantai kakkuperjantain, jolloin myynnissä on tiettyjä kakkuja paloittain. Olimme tälle perjantaille saaneet toivoa haluamiamme kakkuja, jotta saimme niitä maistella. Aivan mahtavaa palvelua, etenkin kun minua varten kaiken piti olla gluteenitonta ja vehnätöntäkin! Kannattaa käydä kurkkaamassa Chictasticin Facebook-sivuilta, mitä kakkuja, leivoksia ym. on tulevana perjantaina aina tarjolla. Heillä on myös herkullisenkuuloisia lounaslistoja!


Päädyimme pysymään maisteltaviksi valituissa kakkumauissa, mutta pientä viilausta niihin vielä tehdään. Sulhasen suosikiksi nousi yllätyksettömästi suklaatäytekakku, joka tehdään häihimme vielä vähän vadelmaisempana versiona. Itse ihastuin eniten mango-passionjuustokakkuun. T:n ilme oli maistellessa vähän miettiväinen, joten kysyin, onko jotain hampaankolossa kakkujen suhteen. Hän totesi, että mousse- ja juustokakkujen pohjat (jotka olivat ohuet ja täytekakkumaiset) olivat vähän turhan höttöiset hänen makuunsa. Pinjalla oli heti tähän ehdotus: Tehdään pohjat digestivekekseistä. Minustakin tämä oli hyvä parannus, ja olen itse tehnyt juustokakkuihin aina jonkin keksipohjan.


Maistelun ohella sovimme tapaamisessa myös kaikista yksityiskohdista sekä vegaanisesta kakusta, joka tulee olemaan myös mango-passionjuustokakkua. Otamme kakut kuljetuksella, koska se on meille huomattavasti helpompaa ja oli hyvin sopuhintaista. Leipomon kautta järjestyvät myös kakkutelineet. Täytyy muuten vielä tässä yhteydessä todeta, että mielestäni Chictasticin hinnat ovat mielestäni todella kilpailukykyiset, mikä oli meille yksi tärkeä valintakriteeri, kun kakut eivät olleet panostuslistamme kärkipäässä. Näillä hinnoilla en todellakaan rupea itse vääntämään kakkuja (ja koekakkuja).

Kakut nautiskelimme loppuun myöhemmin kotisohvalla. Hääkakku ei oikeastaan ollut meille mitenkään erityisen tärkeä osa-alue häistä, mutta odotamme kyllä molemmat innolla, että pääsemme kakkuja syömään. Olen todella tyytyväinen kakkuihimme sekä yhteydenpitoon ja palveluun, jota olemme saaneet!

3 kommenttia:

  1. Muuten kiva postaus - kakku on aina sydäntä lähellä, mutta eikö maininta yhteistyöstä pitäisi olla jo postauksen alussa? Tuosta jäi vähän ikävä maku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Harmi, jos jäi ikävä fiilis! Olen yhteistyölinkkejä sisältävissä teksteissä laittanutkin huomion aina alkuun, mutta tässä se tuntui itsestä kivemmalta lopussa. Mietin käytäntöä jatkossa, jos tästä tulee sellainen olo, että on tullut huijatuksi jollakin tavalla. Teksti kun on kuitenkin ihan aidosta hyvästä asiakaskokemuksesta (ainakin tähän saakka) lähtöisin.

      Poista
    2. Siirsin nyt tiedon yhteistyöstä tekstin alkuun, niin ei tarvitse kenenkään muun pahoittaa mieltään.

      Poista