torstai 1. elokuuta 2019

Häämatka Lemmenjoen kansallispuistossa

Koska häitämme vietettiin keskellä kesää, tuntui meistä hölmöltä lähteä häämatkalle ulkomaille, kun kelit Suomessa ovat yleensä parhaimmillaan. Olimme harkinneet kaupunkilomaa esimerkiksi Roomassa, mutta heinäkuun loppu olisi ollut varmaan pahin mahdollinen aika lähteä kuumaan ja turisteja vilisevään kaupunkiin.

Viime syksynä saimmekin ajatuksen häämatkavaelluksesta Lapissa. Pyhäjärvellä vietetyn sukuhääjuhlan vuoksi olimme vieläpä monta sataa kilometriä lähempänä Lappia kuin suoraan kotoa lähdettäessä. Hääkamppeiden lisäksi pakkasimmekin autoon myös vaelluskamat. Vähän meinasi meidän Ford olla täynnä.

Matkaa ei häähässäkän keskellä ehditty suunnitella juurikaan ja kohdekin valikoitui vasta jossain matkan varrella. Olemme pariin otteeseen käyneet Urho Kekkosen kansallispuistossa, joten päätimme nyt suunnata toisaalle, vaikka UKk ihana onkin. Lemmenjoen kansallispuistosta olin kuullut kehuja, joten pienen tutkimuksen jälkeen päätimme suunnata tällä kertaa Länsi-Lappiin.

Voiko näyttää typerämmältä pussatessaan?

Vietimme Pyhäjärvellä hääjuhlaa seuranneen yön ja seuraavana päivänä ajoimme lyhyen matkan Kiuruvedelle tätini syntymäpäiville. Siellä teimme ekstempore-päätöksen lähteä Kalajoelle T:n mummon luo. Siellä viivyimme yhden yön ja jatkoimme pikaisella päätöksellä matkaa iltapäivällä. Maanantai-iltana jaksoimme ajella Kemiin asti, joss yövyimme hotellissa yhden yön. Kemistä ajelimme seuraavana päivänä Njurkulahteen, josta valtaosa Lemmenjoen vierailijoista aloittaa matkansa. Olimme perillä vasta myöhään illalla, joten ensimmäinen vaelluspätkä lähimmälle leiripaikalle taivallettiin aamuyöllä. Meno tuntui yllättävän helpolta, vaikka liikunta on jäänyt tosi vähiin viime aikoina ja edelliseen vaellusreissuun nähden olen kerännyt taas jokusen kilon lisäpainoa.

Joen yli pääsee parista paikasta näillä itsepalveluveneillä.

Seuraava päivä ei sujunutkaan enää aivan niin leppeästi. Aluksi jatkoimme matkaamme merkityillä reiteillä, mutta joen yli päästyämme päätimme suunnata omia polkujamme tunturiin. Tai no, eihän siellä mitään polkuja mennyt, vaan umpivarvikossa sai tarpoa. Ylämäkeen kulkeminen melko matalassakin kasvustossa on yllättävän rankkaa, kun kävelyalustana on upottava sammal.


Olin nopeasti aivan piipussa. Lykkäsimme myös ruoan tekemistä tarpeettoman myöhäiseksi ja söimme liian vähän. Kuiva kesä teki meille pienet tepposet, kun vettä ei löytynytkään sieltä, missä sitä olisi pitänyt olla ja pienenpienen suunnistusvirheen vuoksi kiersimme tarpeettoman pitkän lenkin. Yritimme korjata erhettä oikaisemalla kartan mukaan helppokulkuisen suon läpi. T:n tutkiessa edeltä maastoa ilman rinkkaa minä tallustelin vähän rinkka selässä etsien sopivaa suonylityskohtaa. Tuloksena oli se, että upposin reittä myöden suohon enkä meinannut päästä irti. Hieman pelottava kokemus. Tämän ja jo ennalta vaivanneiden uupumuksen ja nestehukan seurauksena purskahdin itkuun ja ilmoitin aviomiehelle haluavani pois täältä. Hän saatteli hysteerisen vaimonsa pois suolta ja jatkoimme kiertoreittiä. Lopulta löysimme viimein vettä ja ihan mukavan yöpaikankin pienen lammen rannalta.

Näissä maisemissa vietimme pari yötä.

Seuraavana päivänä meillä ei sitten ollutkaan suurta hinku tehdä ennätyspäivämatkoja. Siirryimme vain lyhyen matkan vähän ylemmäs tunturiin ja löysimme sieltä oikein kivan pikku lammen, jonka lähellä virtasi pieni tunturipuro, josta saimme juomakelpoista vettä. Vietimme päivän pääasiassa lueskellen ja teimme pienen iltakävelyn tunturissa. Tuolle kävelylle lähtiessä vain huomasimme, että minun kengästäni repsotti pohja lähes kokonaan irti. Vaelluskengillä on ilmeisesti tapana salakavalasti hapertua, jos niitä ei aktiivisesti käytä. Minun vasemman kenkäni pohjalle oli käynyt näin. Tämä vähän mutkisti reittisuunnittelua.

Seuraavankin päivän vietimme pääasiassa lueskellen. Kiipesimme sentään lähimmän tunturin huipulle ja kiertelimme vähän lähiympäristössä. Maisemat olivat upeat! Ryhdyimme myös suunnittelemaan paluureittiä, sillä minulle itikoiden ja paarmojen syöttinä oleminen alkoi riittää. Luulen, että ensimmäinen päivä oli henkisesti ja fyysisestikin sen verran rankka, etten oikein osannut nauttia loppureissustakaan ihan täysin siemauksin, vaikka pääasiassa ihanaa olikin.


Seuraavana päivänä pakkasimmekin sitten leirimme kasaan ja suuntasimme paluumatkalle. Kenkäni hajottua päätimme, että menemme Lemmenjoen rantaan, josta kulkee päivittäin vene takaisin Njurkulahteen. Se säästäisi meiltä yhden päivän vaellusmatkan. Viimeisen päivän vaellus sujui mukavassa maastossa pääasiassa alamäkeen, joten meno oli leppoisaa. Venekyyti oli myös mukava kokemus ja päätimmekin tehdä seuraavalla kerralla siten, että otamme mennessä jo venekyydin kauemmas joelle, jolloin pääsemme nopeammin tunturiin.

Viimeisellä vaelluskilometrillä vasta onnistuimme
bongaamaan ensimmäisen poron metsässä. Tien
varsillahan näitä näkyi tullessa paljon.

Lauantai-iltana ajelimme Leville, missä viivyimme yhden yön. Otimme oikein saunallisen huoneen, jotta saimme metsän liat kunnolla pois, vaikka melko puhtaita olimmekin, kiitos lämpimän lampiveden, jossa oli mukava peseytyä illalla.

Että sellainen reissu oli meidän minihäämatkamme Lemmenjoella. Ei aivan täydellinen, mutta olihan se sukuloinnin jälkeen ihanaa viettää pari vuorokautta ilman, että näimme muita ihmisiä ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti