sunnuntai 25. elokuuta 2019

Morsiamen ulkonäkö: Kengät ja asusteet

Osaa teistä alkaa jo varmaan ärsyttää nämä loputtomat morsiamen ulkonäköä koskevat tekstit. Minusta yksi teksti vain ei olisi riittänyt kertomaan kaikista yksityiskohdista ja upeista tekijöistä. Hääpäivän ulkonäköni teemaksihan muodostui vähän vahingossa suomalainen käsityöosaaminen. :) Tämä on kuitenkin viimeinen. Esittelyvuorossa ovat tällä kertaa hääkenkäni sekä muut asusteet.

Kuva: Valo Films

Aloitetaan kengistä: Kuten maaliskuussa kerroin vuotta ennen häitä ostamani Eccon nahkakengät olivat minun makuuni vähän tylsät. Olin onneksi löytänyt Ronja Rikissan eli Ronja Hautamäen, joka monen muun taiteilun ohella maalaa myös kenkiä. Niinpä lähetin kenkäni Ronjan koristeltavaksi. Kengistä tuli aivan upeat ja tylsyys oli tiessään! Vaikka kenkien yksityiskohtiin moni ei varmaan hääpäivänä ehtinyt kiinnittää huomiota, olivat maalaukset minulle tärkeä elementti. Vähän valkoiset kengät ottivat kaksien hääjuhlien tuoksinassa iskua, mutta pitää yrittää saada likatahroja jollakin irti pilaamatta maalauksia.

Kuva: Valo Films

Hääjuhlan tuoksinassa kengistä ei tullut otettua oikein kunnon kuvia. Jos haluat nähdä, miltä kenkäni näyttivät vastamaalattuina, käy kurkkaamassa Uniikki askel -Facebook-sivu, josta vähän alas rullamalla löytyy kuvia kengistä.

Tässä kuitenkin pari yksityiskohtaa. Kenkien teema sopi mielestäni täydellisesti sekä minun muuhun ulkonäkööni että koko hääjuhliemme koristeisiin.


Valkoiset sandaalit eivät olleet ainoat hääpäivänä käyttämäni kengät. Kerron pian tarkemmin potrettien ottamisesta, ja sieltä selviää, miksi tarvittiin myös kumisaappaita. Onneksi keltaiset Hai-saappaat sopivat väreihin erinomaisesti.  ;)



Jo useissa kuvissa ovatkin vilahdelleet korvakorut, jotka valitsin häihin. Ratkaisin korvakoruasian lopullisesti kaasojen avustuksella vasta häitä edeltävänä iltana. Olimme kaikki sitä mieltä, että nuo perhoskorvikset sopivat paremmin juhlaan ja sulhasenkin oransseihin yksityiskohtiin.

Kuva: Valo Films
Jouduin tekemään hieman salapoliisin työtä, koska en muistanut, kenen tekemät nämä korvakorut olivatkaan. Löysin kuitenkin tiedon tänään vähän muistia ja internetiä kaivelemalla. Löysin korut Mai Niemi Finnish Fairytale shopista ja ne ovat Minkan eli Minna Kytösen tekemät. Kannattaa muuten pyörähtää esim. Helsingin Tuomiokirkon vieressä sijaitsevissa Torikortteleissa ja muutenkin suomalaisia käsitöitä myyvissä liikkeissä, jos hääkorut (tai korut ylipäätään ovat hukassa). Suomi on täynnä taitavia tekijöitä ja kivijalkaliikkeet tuppaavat nykyään vähän unohtumaan nettikauppojen viidakossa.

Kuvan ottanut Pyhäjärven juhlissa Oona-kaaso.

Muita koruja korvisten lisäksi en osannut kaivata, paitsi tietysti sormukset. Sormukseni esittelinkin jo aiemmin. Sekä kihla- että vihkisormukseni teetettiin Tarkkasella ja rakastan niitä edelleen. Nyt reilun kuukauden käytöllä olen jo tottunutkin kahteen sormukseen hyvin. Pitää varmaan vielä käydä liittämässä sormukset yhteen, sillä jonkin verran niitä joutuu aina korjailemaan ja yhdistettyjä sormuksia olisi helpompi käsitellä.

Kuva: Valo Films

Kuva: Valo Films

Häälaukku meni minulla pihistyslistalle, sillä tiesin, etten sitä juurikaan tarvitse. Onneksi minulla sattui olemaan entuudestaan väreihin sopiva pikkulaukku, johon mahtuivat kännykkä ja korjausmeikit.

Kuva: Valo Films

6 kommenttia:

  1. Ei missään nimessä kyllästytä, aivan ihania yksityiskohtia! Todella hienosti loppuun asti mietitty kokonaisuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että näitä jaksetaan lukea! :) Kiitos! Hauskaa on, että loppujen lopuksi kokonaisuus loksahti kohdalleen vähän kuin itsestään.

      Poista
  2. Samaa mieltä, ei kyllästytä ollenkaan! Nuo kengät ovat kyllä ihan super upeat, niin sinun tyyliset ja näköiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, ettei kyllästytä! :) Kengistä tuli kyllä aivan huiput ja ne jäävät kyllä käyttöön!

      Poista
  3. Ei todellakaan ärsytä! Sulla oli mieletön häälook. Niin ihanan erilaista, rohkeaa ja taatusti omaa tyyliäsi. 😍

    Tulen nyt sitten tässä ensimmäisen kommenttini myötä myös ulos kaapista lähes samannimisen blogini kanssa. Keväällä mietin blogini nimeä ja tutkiskelin, mitä sillä löytyisi googlesta ja lopulta eksyin sinun blogiisi. Ahmaisin koko höskän lähes yhdeltä istumalta... Mukava lukea sujuvaa tekstiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Paula! Itse bloggailua aloitellessani luin samalla tavalla muutaman blogin lähes yhteen soittoon alusta loppuun. Mahtavaa kuulla, että oma blogini on voinut olla samalla tavalla innostajana! Ja kiitos erityisesti tekstin sujuvuuden kommentoinnista. Pidän itse luettavuutta ja oikeakielisyyttää hirveän tärkeänä (vaikka varmasti tyylini ei kaikkia miellytä), mutta jotenkin suosittuja blogeja lukiessa tulee sellainen olo, että olen vähemmistössä...

      Kävin heti kurkkaamassa blogisi, ja tyylisi kirjoittaa vaikuttaa ihanalta! Pitää tutustua paremmin. Valtavasti tsemppiä hääsuunnitteluun ja -järjestelyyn sekä iloa bloggaamiseen! :)

      Poista