Kakkujuttuja

Palataanpas taas hääasioihin: Minä olen hirveän perso makealle ja tykkään leipoa. Voisi siis luulla, että hääkakku on suurin piirtein niitä ensimmäisiä asioita, joita olen alkanut häävalmisteluissa miettiä. Mutta ei, oikeastaa hääkakku on minulle varsin yhdentekevä asia. Joo, kyllä minä hääkakun haluan ja haluan myös, että varsinainen hääkakkumme on sellaista, jota itse voin syödä (vehnätön). Eli en halua, että meillä on hääkakku ja sitten minulle joku korvaava leivos.

Kun kysyin sulhaselta, onko hänellä jotakin erityisiä kakkuhaaveita, en yllättynyt hänen vastatessaan, että eipä ole kummempia. T. muistelee aina kakuista puhuttaessa jotakin vadelma-kinuski-kermakakkua tms., jonka olivat joskus tehneet äitinsä kanssa isänpäiväksi. Muita toiveita hän ei ole osannut esittää.

Kun vertailimme pitopalveluhintoja, tuli väkisin vertailtua myös kakkujen hintoja. Ja kakut ovat aikamoinen kustannuserä. Ravintolassa, johon olemme mahdollisesti päätymässä, kakku maksaa 5,90€/hlö, mikä tarkoitaisi melkein 450€, jos vieraita olisi 75. Ihan järkyttävä summa jälkiruoasta! Kakun saa kyllä paikkaan viedä muualtakin, mutta maksaa sekin.

Rupesimmekin puhumaan mahdollisuudesta, että järjestämmekin jälkiruokajutut itse. Olin jo aiemmin tavallaan ihastunut ajatukseen kakkubuffetista, mutta jotenkin se ei kuitenkaan ihan iskenyt. Ajatus siitä, että hääviikko menisi kakkuja väsätessä (plus niiden säilytys pitäisi miettiä), tuntui ahdistavalta. En ole myöskään ihan varma, uskaltaisinko jakaa vastuuta asian suhteen. Lisäksi minulla on pieni ongelma kakkujen suhteen: Osaan tehdä superhyvänmakuisia kakkuja, mutta ne näyttävät yleensä ihan järkyiltä.

Olen kuitenkin nyt alkanut pohtia uudelleen itse tehdyn hääkakun mahdollisuutta. Olen seuraillut muiden bloggareiden (esim. Kristan ja Tanjan) hääkakkuharjoituksia, ja pohtinut, osaisinko sittenkin tehdä järkevän näköisen kakun. Ja herranjestas, onhan tässä yli puolitoista vuotta aikaa treenata.

Itse olisin ehkä enemmän juustokakun tai vaikka muodikkaan moussekakun kannalla, niistä kun saisi mahdollisesti helpommin kauniita ja värikkäitä, mutta sulhoa kiehtovat enemmän perinteisemmät kakut. Katsotaan siis, millaiseen lopputulokseen päädymme. Ehkä kompromissina voisi olla se kakkubuffet, mutta sitten on kuitenkin se mahdollisuus, ettei joku saakaan haluamaansa...

30-vuotisjuhlat: Juhlatilan etsinnän vaikeus

Koska hääjärjestelyissä ei ole tarpeeksi hommaa, pitää suunnitella myös muita juhlia. Minä nimittäin täytän kahden kuukauden päästä 30 vuotta. Rakastan juhlien emännöintiä, mutta jotenkin noita syntymäpäiviä on viime vuosina tullut juhlittua ihan säälittävän pienin menoin. Ja onhan 30 vuotta jo sellainen ikä, että sietää juhlia. :) Eli tässä parin kuukauden aikana kerron myös näiden juhlien järjestelyiden etenemisestä. Joku varmasti saattaa saada tästä aineksia hääideointiinkin.

Ajatuksissani on järjestää isot kekkerit, joihin kutsun kaikki kaverini, sellaisetkin joiden kanssa tulee nähtyä vähemmän. Eli lista kutsuvieraslista tulee olemaan jopa pidempi kuin häissä. Tämän vuoksi syntymäpäiviä ei voida juhlia meillä kotona: 70 neliötä alkaisi tehdä tiukkaa, varsinkin kun osa neliöistä menee saunaan ja vaatehuoneeseen. Toinen vaihtoehto olisi tietysti vuokrata jokin tila. Haluan kuitenkin tarjota synttärivieraille jotakin syötävää, mikä tulee kustantamaan jo pitkän pennin. Tämän vuoksi en oikein haluaisi pistää rahaa enää tilavuokraan, joka pienimmissä ja ruppaisimmissakin tiloissa pääkaupunkiseudulla on vähintään pari-kolmesataa euroa.

Tulin siis siihen tulokseen, että järjestän juhlat jossakin baarissa, josta voin varata tilan omaan käyttöömme ainakin alkuillaksi juomatakuita vastaan ja jonne saisi tuoda ruoat itse. Juomatakuu voi olla jollekin vieras käsite: Ideana on se, ettei tilasta itsestään peritä vuokraa, mutta on asetettu jokin raja, kuinka paljon juhlijoiden on ostettava baarista tuotteita (yleensä siis juotavaa, mutta joissakin paikoissa myös ruoka lasketaan mukaan).

Mutta jos häille juhlatilojen kaivaminen netin syövereistä on hankalaa puuhaa, niin vielä vaikeampaa on selvitellä näitä baariasioita. Koska yksityistilaisuuksien pitäminen on harvalle baarille merkittävä osa tienesteistä, sitä ei joko harrasteta tai siitä ei mitenkään selvästi kerrota nettisivuilla. Monissa baareissa on kyllä kabinetteja tms. joita voi varata, mutta ne ovat auttamattomasti liian pieniä.

Olenkin siis käyttänyt aika hemmetin monta tuntia pääkaupunkiseudun baarien nettisivujen selaamiseen. Ongelmana näyttää olevan myös se, että nykypäivänä yllättävän monet juottolat tarjoavat jotakin pientä purtavaa tai catering-palveluita, joten omien ruokien tuomista tilaan katsotaan karsaasti. Minä kuitenkin haluan tehdä ruoat itse, sillä ulkopuolisten valmistamat ruoat tekisivät liian suuren loven budjettiini. T. kyllä sanoi, ettei ruokkiminen ole mitenkään pakollista, mutta minusta olisi kyllä tosi hassua kutsua ihmisiä paikalle ilman, että tarjoan heille mitään: Ostakaa itse juomanne ja nähkää nälkää. :D

Tänään sain ilokseni oikein lupaavan kuuloisen tarjouksen eräästä yökerhosta. Olen melko varma, että tartun siihen, koska juomatakuu on mielestäni oikein ihmillinen, tilaa olisi enemmän kuin tarpeeksi ja baari on sopivan persoonallisen oloinen. En ole kyseisessä paikassa ikinä käynyt, joten pitää käydä fiilistelemässä paikan päällä, mutta synttäreiden kohdalla en ole tilasta niin tarkka kuin häissä.

Tästä lisää, kunhan saan paikasta vähän kuvia ja päätän, vietetäänkö juhlat juuri siellä.

Toinenkin kaaso suostui tehtäväänsä

Jee! Minulla on kaksi ihanaa, innokasta kaasoa! Lauantain Tampereen vierailuun mahtui pieni kahdenkeskeinen hetki ystäväni Lauran kanssa. Meitä oli siis mukana kolme ystävystä, mutta ajattelin, että haluan pyytää Lauraa kaasokseni aivan kahden kesken, ja siihen tarjoutui tilaisuus juuri ennen kuin hyppäsin junaan kotiin päin. Kuten siskonikin kanssa, suoritin kysymykseni ilman sen suurempia krumeluureja.

Olemme Lauran kanssa tunteneet toisemme jo kaksikymmentä vuotta. Teinivuoden tuli pyörittyä tiuhaan yhdessä, ja Laura jos kuka tietää, millaisiin hyypiöihin olen nuorempana ollut ihastunut. Jostain syystä olin hieman jännittänyt, miten ystäväni pyyntöön vastaa. Laura on ihan pian tulossa äidiksi, joten muutoksia on luvassa. Mutta onneksi hän oli vain otettu ja vastasi innolla myöntävästi. Pyyntöni oli kuulemma myös yllätys.

Kahden ihanan ihmisen kanssa pääsen siis hääsuunnittelua jatkamaan, sulhasen lisäksi tietysti. Pääasiassahan varmaankin pidämme T:n kanssa narut omissa käsissämme, mutta on kiva saada myös muiden näkökulmia ideointiin. Vielä minulla on pieni kysymysmerkki, haluaisinko kolmannenkin kaason, joka asuisi täällä pääkaupunkiseudulla. Pitää varmaan vähän keskustella sulhasenkin kanssa tästä asiasta. Askarteluapua minulle on kaasojen lisäksi onneksi luvassa opeystävistä, vaikka en lisää kaasoja ottaisikaan. :)

Arvonta suoritettu

Reilu viikko sitten pistin pystyyn blogiurani ensimmäisen arvonnan. Arvonnassa palkintona olivat ihanat morsiamen isälle tarkoitetut kalvosimet, jollaiset minunkin isäni tulee aikanaan saamaan.

Osallistumisaika umpeutui viime perjantaina, joten nyt oli aika arpoa voittaja. Osallistujiahan oli hulppeat viisi kappaletta. Arpaonni suosi tällä kertaa Sandea, johon otan vielä henkilökohtaisesti yhteyttä. Kiitos osallistujille ja onnea Sandelle!

Vuosipäivän viettoa

Junassa

Eilen siis tuli täyteen yksitoista vuotta tapaamisestamme. Vietämme vuosipäiväämme tuona päivänä, sillä mitään sen lujempia sopimuksia ei koskaan tehty siitä, mikä suhteemme on. Se vain tapahtui, ilman draamaa, ja molemmat tiesivät, että yhdessä ollaan.

Vuosipäivämme ei mennyt ihan perinteisissä merkeissä, kun minä jouduin sopimaan samalle päivälle treffit kahden rakkaan ystäväni kanssa Tampereelle. Toisella on esikoisen laskettu aika kuukauden päästä, joten yhteisiä viikonloppuja ei ollut montaa, ja asumme kaikki eri paikoissa. Sovimme siis yhteisymmärryksessä sulhasen kanssa, että minä piipahdan Tampereella, ja nautimme toistemme seurasta illalla. Tähän väliin täytyy todeta, ettei T. ole mikään suuri romantikko, mitä tulee vuosipäiviin ym.

Viime vuonna juhlimme pyöreitä vuosia vähän suurellisemmin viikonloppureissulla Tallinnassa yöpyen Swiss-hotellissa, joka on ehdottomasti hienoin hotelli meidän normaalisti aika vaatimattomien majoituspaikkojen historiassa. Tänä vuonna mentiin vähän pienemmällä kaavalla. Teimme yhdessä ruokaa: sisäfilée-pihvejä, lohkoperunoita ja salaattia sekä jälkkäriksi mutakakkua. Aika herkkua, etenkin kun olen tällä viikolla aloitellut lihansyöntiä lihattoman lokakuun jälkeen.

Tänä aamuna jatkoimme vähän normaalia herkummalla aamupalalla, tai oikeastaan brunssilla. Eipä sitä muuta oikeastaan tarvittu kuin yhteistä aikaa hyvän ruoan parissa, kun T. on viime aikoina tehnyt melko pitkää päivää väitöskirjaansa viimeistellen. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin yhteisiin vuosiin.

Ja ehkä vuosipäiväviikonlopun kuitenkin kruunasivat lentoliput, jotka ostimme kesäkuuksi Portugaliin. :D

Mikä liimaa meidät yhteen?

Tänään tulee täyteen yksitoista vuotta siitä, kun hämyisen baarin tanssilattialla osuimme sulhaseni kanssa toistemme syliin. Minusta on vaikeaa uskoa siihen, että kaikille ihmisille on yksi oikea tarkoitettu. Mutta jotenkin minun on vahvasti uskottava siihen, että jokin ihmistä vahvempi järjesti asiat niin, että minä ja T. päädyimme kohtaamaan toisemme.

Meidän alkutaipaleemme ei ollut mikään Disney-satu, vaan hyvinkin arkinen rakkaustarina. Tapasimme baarissa, tekstailimme, sovimme treffit, toisetkin. Siitä se sitten lähti. Mutta tuosta arkisesta kohtaamisesta on kehkeytynyt yli vuosikymmenen kantanut rakkaustarina. Mitkä ovat ne avaimet, jotka parisuhteessamme pitävät meidät yhdessä?

Olemme T:n kanssa oikeastaan hyvin erilaisia ihmisiä. Hän on viimeiseen asti luonnontieteisiin vakaumuksensa perustava, harkitseva ja rauhallinen mies, joka viihtyy vanhojen, hyvien ystävien seurassa, mutta nauttii uusista kokemuksista. Minä taas olen erilaisia päähänpistoja seuraava, levoton sielu, joka nauttii esillä olosta sekä uusista ihmisistä ja tilanteista, mutta toisaalta on välillä liian laiska nousemaan sohvalta. Elämme kuitenkin seesteistä, hyvin vähäriitaista arkea, jossa molemmat saavat olla onnellisia omia itsejään.

Me emme ole toisiimme ripustautuva pari, joka nähdään jatkuvasti toistensa kyynärtaipeeseen kasvaneena. Emme kuitenkaan näytä vanhalta, jo toisiinsa tottuneelta parilta, joka on toistensa kanssa sen vuoksi, ettei nyt uuttakaan jaksa enää etsiä. Pussailu ja halailu kuuluvat jokaiseen päivään, jona toisemme vain näemme. Emme aina mene yhtä aikaa nukkumaan, mutta iltarutiineihimme kuuluu silti yhteinen köllimishetki sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Toinen (yleensä T) voi siitä sitten jatkaa omia iltapuuhiaan.

Me molemmat nautimme yksin olemisesta ja omista jutuista, mutta olemme pärjänneet yllättävän hienosti kolmen kuukauden reissuissa, joissa toinen on läsnä lähes 24/7. Matkailu onkin meitä yhdistävä asia, ja jaksamme jatkuvasti haaveilla tulevista seikkailuista. Huumorintaju meillä on eroistamme huolimatta samanlainen. Keskustelemme useinkin vakavista asioista ja suurista kysymyksistä, mutta väliin mahtuu pieruhuumoria ja niin epäkorrekteja vitsejä, ettei niitä kenenkään muun kuullen kehtaisi ääneen sanoa. Elämältä kaipaamme samoja asioita, pyörittelemme samanlaisia kysymyksiä tulevaisuudesta. Molemmat olemme myös kasvaneet ydinperheessä, ja molemmilla vanhemmat ovat edelleen naimisissa keskenään, mikä on nykyään harvinaista.

Minä olin kahdeksantoistavuotias, kun tapasimme. T. oli kaksikymmentä. Olemme siis kasvaneet toistemme kanssa aikuisiksi. Välillä sitä voisi miettiä, mistä me tiedämme, että tämä on se paras ratkaisu loppuelämäksi; emmehän ole juuri muuta kokeneet. Yksi tärkeä tekijä suhteemme onnistumisessa on se, että olemme molemmat itsevarmoja, mieleltämme terveitä ihmisiä. Molemmat olemme vahvasti sitä mieltä, että ei se toinen voisi parempaa löytää. Minä olen T:lle paras mahdollinen vaimo ja hän on minulle paras mahdollinen mies. Tämä vahva tunne on säästänyt meidät suuremmalta mustasukkaisuudelta ja turhalta draamalta.

Ja kun yhdentoista vuoden jälkeenkin toista tekee mieli rutistaa niin kovaa kuin pystyy ihan vain siksi, että sitä rakkautta ei oikein muuten pysty ilmaisemaan, niin onhan siinä jotain. Ja kun molemmat pystyvät kuvittelemaan käden toisen kädessä vielä ryppyjen ja maksaläiskien kanssakin, niin oikealla tiellä ollaan, kun häitä suunnitellaan.

Hääunia/-painajaisia

En tiedä, johtuiko siitä, että viimeisenä ennen nukkumaanmenoa lueskelin Mennään naimisiin -lehteä, että näin viime yönä aamuyön levottomina tunteina pitkästä aikaa unta häistä. Tuo uni oli jotain hyvän unen ja painajaisen väliltä.

Ihan kaikkia yksityiskohtia en enää muista, mutta unessani häävalmisteluissa oli mennyt monta asiaa pahasti pieleen. Muistin yhtäkkiä hääpäivän aamuna, että en ole varannut kampaajaa enkä meikkaajaa. Yhtäkkiä tajusin, että häiden alkuun on enää kolme varttia ja minä syön yöpaidassa aamupalaa enkä ole tehnyt ulkonäölleni mitään. Kulmakarvat olivat nyppimättä ja nenänpielessä komeili valtava finni (joita minulle tulee harvoin).

Hääkampaus oli unessani loppuviimein onnistunut. Minulla oli huntukin kampauksessa osana, vaikka oikeasti en aio huntua laittaa. Meikki sen sijaan oli katastrofi. Ihoni on sellainen, että se puskee kaikki nesteet herkästi ulos ja saatan pakkasellakin näyttää siltä, että kasvoni hikoilevat. Näin alkoi myös ennen unihäitä tapahtua ja yritin tuputella kasvopaperilla hikiä pois, mutta samalla lähti koko meikki.

Jotenkin unesta jäi kuitenkin ihan positiivinenkin muistijälki. Sulhanen oli kai ihan rentona kaikesta tunnelma iloinen ja rakkaudentäyteinen. Itse vihkimistä en kyllä enää päässyt todistamaan, sillä heräsin kesken kaiken.

Aamulla herätessäni minulla oli hyvin vahva fiilis siitä, että nyt täytyy oikeasti tehdä lista asioista, joita ennen häitä täytyy hoitaa. En ole vielä sellaiseen ryhtynyt, kun olen ajatellut, että hoidetaan nämä suuremmat linjat alta pois ja ruvetaan sitten miettimään. Mutta tuossa kun viime viikonloppuna sulhasen kanssa hääbudjettia aloimme ensimmäistä kertaa kunnolla hahmotella, huomasin, että meinasin unohtaa listata kuluihin juurikin ne kampaajan ja meikkaajan. T:n piti niistä minulle huomauttaa. Ehkä tästä juontaa siis tämä trauma. :)

Viikonlopun tehtävänä siis häähommien listausta.