maanantai 18. syyskuuta 2017

Apu morsiusdieettiin: Sulamo

Aivan aluksi haluan sanoa, että tätä tekstiä ei ole kirjoitettu yhteistyössä palveluntarjoajan kanssa, joskin kysyin luvan kuvankaappausten käyttöön. Teksti perustuu omiin, erinomaisiin kokemuksiini, jotka halusin jakaa kanssanne toivoen, että tästä on jollekin apua. Itse nimittäin en ollut kyseiseen palveluun törmännyt, vaikka seurailenkin painonhallinnan tuulia mm. liikunta- ja hyvinvointilehtiä lukemalla.

Kyse on siis nettisivustosta nimeltä Sulamo, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti energiansaannin seuraamiseen. Syötyjen kaloreiden laskemisen on todettu edesauttavan painonpudotuksessa- ja hallinnassa onnistumista. Itselläni on ollut erilaisia tapoja kirjata syömäni ja kuluttamani kalorit: Olen käyttänyt mm. Kiloklubi-palvelua, Fineliä sekä sulhaseni minulle tekemää Excel-taulukkoa. Pari kuukautta sitten T. luki Tekniikan maailmasta (joo, minä en ollut Fitissä tai Sportissa törmännyt palveluun) Sulamosta ja vinkkasi minulle. Kun kilot sitten vain jatkoivat nousuaan kovasta halusta huolimatta, päätin, että nyt on aika ottaa avuksi jotain kättä pidempää.

Sulamo on maksullinen palvelu, mutta hinnat ovat mielestäni varsin maltilliset, ja kokeilemaan pääsee jo 1,90€:n tutustumishinnalla. Tämä myös takaa sen, ettei sivuilla näytetä mainoksia.

Monista ruokien merkkaileminen on tosi hankalaa ja puuduttavaa eikä sitä siksi jaksa tehdä kovin pitkään. Olen itse nyt merkkaillut syömiseni säännöllisesti muutaman viikon ajan ja homma sujuu tosi nopeasti. Itse olen vähän perfektionisti ja huono arvioimaan, joten punnitsen ruoat aina kun pystyn (koulussa oppilaiden kanssa syödessäni en siihen ryhdy). Perstuntumallakin pääsisi varmasti johonkin asti, mutta jos ei ole koskaan ruokiaan punninnut, suosittelen alussa grammanvahtimista. Kirjaan syömiseni ensin pikakirjoituksella vihkoon. Joku tekisi homman ehkä suoraan tabletille, kännykälle tms. Itse olen kokenut tämän helpommaksi, joskin se vie enemmän aikaa.

Se, mikä erottaa Sulamon aiemmin käyttämistäni palveluista, on nopeus ja helppous. Ohjelma muistaa aiemmin kirjaamani ruoka-aineet ja alkaa muodostaa niistä minulle suosikkeja. Se myös tarjoaa ensimmäiseksi sellaisia tuotteita, joita olen kirjannut aiemminkin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse aina erikseen hakea Valio Edam 17%, vaan jo kirjoittaessani riville ed, ohjelma löytää minulle oikean tuotteen. Sulamosta ovat tähän mennessä myös löytyneet lähes kaikki ruoat, joita sieltä olen hakenut. Sinne voi myös itse lisätä ruokia, jos ne vielä palvelusta puuttuvat. Sulamoon voi myös tehdä omia reseptejä.

Sulamo kertoo minulle myös informatiivisesti sen, paljonko minun tulisi saada energiaa, paljonko olen kirjaamistani ruoista sitä saanut ja paljonko pitäisi/saisi vielä syödä. Lisäksi ohjelma kertoo, miten energiansaantini jakautuu ravintoaineiden välille (hiilihydraatit, rasva, proteiini ja alkoholi). Se antaa suosituksen tavoitteellisesta jakaumasta. Ohjelma huomioi valintojen mukaan, jos noudattaa esim. vähähiilihydraattista ruokavaliota. Liikunnat saa tietysti myös kirjattua Sulamoon, ja ne vaikuttavat energiansaanti- ja jakaumasuositukseen.

Sulamossa on myös foorumi keskustelulle, jossa saa tsemppiä muilta sekä bloginpitomahdollisuus (hyvin yksinkertainen sellainen). Itse en ole näitä palveluita hyödyntänyt. Jos kuitenkin joku kanssamorsio innostuu Sulamoa kokeilemaan, voi minulle laittaa viestiä, niin perustetaan vaikka yhteinen tsemppiryhmä. :)

Tuntuuko syömisten kirjaaminen osana morsiusdieettiä liian uuvuttavalta vai voisiko se olla avain onnistumiseen?


6 kommenttia:

  1. Kalorien laskeminen on ehkä maailman rasittavinta puuhaa... Mutta siinä on kyllä se hyvä puoli, että kun päättää kirjata kaiken ylös, ei ehkä tule niin paljon syötyä ruokavalion ulkopuolisia asioita, koska nekin täytyy dokumentoida. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Mun täytyy myös yllättäen tarkkailla sitä, että syön tarpeeksi kunnollista ruokaa. Välillä huomaa, että tulee syötyä liian vähän ja se kostautuu karkin ym. mussutuksena.

      Poista
  2. Itsekin pitäisi painoa pudottaa, mutta toistaiseksi olen tyytynyt tekemään ryhdistysliikkeen (=herkut pois, turhan tiukka en kuitenkaan ole, satunnaisesti saa ja pitää herkutella). Voi olla, että vuoden vaihteen jälkeen aloitan myös jonkinlaisen laihduttamisen. Kovasti tsemppiä sulle ja kiitos tästä vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinnekin! Joo, toi herkuttelun vähentäminenhän se monesti on avainasia. Mulla se vaan vaatii vähän tällaiset kurinalaisemmat otteet. :)

      Poista
  3. Hei kiitos tästä vinkistä, mulla on mennyt Sulamo ihan ohi.
    Täällä olis myös yks morsiuskuntoon halajava ens kesän morsian, ja nyt pitäis vaan saada se iso vaihde päälle. :)
    Mekkoja en halua mennä katsomaan ennenkuin oon saanut edes jotain pudotettua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos oli apua! Mä myös haluan saada vähän pois ennen kuin alan kokeilla pukuja, ettei iske ahdistus.

      Poista