tiistai 12. syyskuuta 2017

Hääpaikan etsinnän viimeiset metrit

Olisiko tästä vihkipaikaksi?
Kävin katsomassa ensimmäisiä ehdokkaita häidenviettopaikaksemme kesäkuun puolessa välissä. Nyt ollaan syyskuun puolivälissä eikä päätöstä ole vielä tehty sen suhteen, missä häitämme juhlitaan. Tänään saimme kuitenkin nytkäytettyä jäähyllä olleen paikkojenkatsastuskierroksen uudelleen käyntiin. Kävimme katsomassa yhtä, varsin potentiaalista juhlapaikkaa. Toiseen, siskoni suosittelemaan paikkaan taas otin yhteyttä ja sovin katselmuksen ensi viikon torstaille.

Näillä näkymin tuo ensi torstain juhlatila olisi sitten viimeinen, jota käymme katsomassa. Sen jälkeen olisi aika tehdä päätöksiä. Tajusin jo onneksi hyvin varhaisessa vaiheessa juhlapaikkatutkimusta aloittaessani, että kompromisseja on pakko tehdä. Koska emme halua pulittaa juhlapaikasta älyttömiä summia, täytyy tyytyä joissakin asioissa vähän vähempään.

Toivomme selviävämme juhlatilan vuokrasta alle tonnilla. Tämä tarkoittaa pääkaupunkiseudulla sitä, että hienoimmat juhlatilat ovat herkästi yli tuplasti budjettimme. Vaihtoehtoja noin tonnin tai alle kustantavistakin juhlapaikoista kyllä löytyy, vaikka välillä näkee keskustelupalstoilla epätoivoisia tilityksiä. Mutta tällöin tosiaan joutuu yleensä luopumaan jostakin unelmastaan.

Minä olen onneksi valmis ja halukaskin juhlatilaa koristelemaan. Tämä lienee melkeinpä vaatimus, jos haluaa jonkinlaista juhlan tuntua edullisimpiin tiloihin. Monien juhlatilojen miljöö ei ole välttämättä se kaikkein kaunein, vaan piha saattaa olla melko olematon, rauhaton tai meluisa. Me joudumme tätä vähän pohtimaan, sillä olisi ideaalia, jos vihkimisen voisi suorittaa ulkona. Toisaalta meidän ei tarvitse miettiä kulkua kirkolta juhlapaikalle. Tämä on yksi muuttuja kirkkohäistä haaveileville pareille.

Tulen tekemään listaukset pääkaupunkiseudun juhlapaikoista, kunhan kaikki vaihtoehdot on katsastettu, oma tilanteemme selkenee ja saamme tilan varattua.

Morsian epätoivon partaalla juhlatilojen kanssa?

1 kommentti:

  1. Love me do:n syksyn häämessut ja Hääblogimiitti tulevat jälleen! Kutsumme sinut kutsuvieraana mukaan perinteiseen hääblogimiittiin 7.10.2017 Helsingin Kaapelitehtaalle. Laitathan meille postia jos haluat mukaan, niin lähetämme sinulle hääblogimiitti-infon!

    Lämpimin terveisin,
    Fanny
    fanny@lovemedo.fi
    www.lovemedo.fi

    VastaaPoista