sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Karkkilakko


Kirjoittelin aiemmin aikeestani ryhtyä pudottamaan painoani hitaasti kohti hääkroppaa. Pistinpä itselleni pienen haasteenkin, jonka palkintona olisi se, että saisin teettää itselleni hääpuvun. No, mites on sujunut?

Kuva täältä
Ei siis kovin hyvin. Olen onnistunut tässä viime aikoina lisäämään painoani parilla kilolla. Vatsanseutuni alkaa olla melko turpeassa kunnossa. Sitä todistaa myös se, että yksi ekaluokkalaiseni kysyi, onko minulla vauva vatsassa. En siis liioittele, kun sanon, että pudotettavaa on.

On aika ryhtyä radikaalimpiin toimiin. Minun ongelmistani suurin ovat karkit, joita pystyn mussuttamaan yli-inhimillisiä määriä kerralla. Päätin siis, että huomisesta alkaen jätän karkit kauppaan ja muiden mutusteltavaksi aina jouluun saakka. Jep, luit oikein: jouluun saakka. Tai sanotaan nyt vaikka niin, että joululomaan, joka minulla alkaa tänä vuonna pari päivää ennen aattoa.

Monet ovat sitä mieltä, että totaalikieltäytyminen on typerää. Monien ihmisten kohdalla väite pitää varmasti paikkansa, mutta itse olen vuosia ylipainon kanssa kamppailtuani todennut, että minulle sopivat tällaiset hyvin kurinalaiset toimet. En pysty neuvottelemaan itseni kanssa tai huijaamaan itseäni.

Tänään kävin kaupassa ja ostin pienen jäähyväissatsin karkkeja, jotta ei jää mitään himoja hampaankoloon. Tai siis ihan varmasti herkkuhimo iskee, mutta jotenkin minun on henkisesti helpompi aloittaa, kun tiedän, että viimeiset karkit muutamaan kuukauteen on nyt syöty.

Lupaan raportoida, jos repsahdan! ;)

6 kommenttia:

  1. Mä oon myös ihan toivoton herkuttelija ja kauhea syöppö muutenkin. Oon kamppaillut painonhallinnan kanssa koko nuoruuteni ja aikuisikäni, koska en näytä sisäistävän käsitettä 'kohtuus' ja jojoilen helposti. Koska en tunnu pääsevän herkuista ikinä eroon kokonaan, olen tässä vuosien varrella kerännyt aika repertuaarin terveellisiä herkkureseptejä, joita käytän viikolla (herkkuja sitten viikonloppuaikaan). Olisivatkohan hääblogien lukijat kiinnostuneita lukemaan niistä, jos kirjoittelisin postauksen aiheesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kohtuus nimenomaan minultakin puuttuu. Mä olen kans yrittänyt keksiä terveellisiä vaihtoehtoja, mutta varsinkin väsyneenä ja nälkäisenä jotenkin mieli sanoo, että vain karkki kelpaa. Mutta kyllä minua ainakin kiinnostaa, jos kirjoittelet aiheesta, ja uskon muidenkin arvostavan. Kyllä pieni kiinteytyminen taitaa kuulua useimpien morsianten häävalmisteluihin, valitettavasti...

      Poista
  2. Karkit on myös mun heikkous! Rakastan kaikkea makeaa ja voin oikeasti mättää aivan hurjia määriä kerralla... Olen totaalikieltäytymisen kannattaja myöskin: jos haluan pitää taukoa karkista, sen on oltava totaalinen tauko, muuten touhu lipeää. Häiden kannalta minulla haasteena on pysyä suurin piirtein samoissa mitoissa, koska mekko on tosiaan jo ostettu, plus olen sellaisissa mitoissa, joissa suurin piirtein haluankin painoni pysyvän. Kunnossa ja erityisesti lihaskunnossa on kuitenkin paljon petrattavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa hullu, jonka mielestä kokonaan ilman on parempi!

      Poista
  3. Tsemppiä! Mun pitäis varmaan myös ruveta näin radikaaleihin toimenpiteisiin, että jonkinlaisia tuloksia sais aikaiseksi! Omalla kohdalla myös tuo totaalikieltäytyminen taitaa olla ainoa vaihtoehto, muuten tulee lipsuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin kummasti sitä aina itselleen saa jotenkin selitettyä, miksi tänään on ihan ok syödä vähän (Jope Ruonansuu-äänellä: paljon) karkkia... Kun ei ole neuvotteluvaraa, ei tarvitse edes miettiä.

      Poista