keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Häätrendien haistelua

Minusta on tavallaan hullunkurista, että edes yritän kirjoittaa tulevista trendeistä, sillä yleensä olen autuaan tietämätön muodista mitä tulee vaatteisiin, hiuksiin, meikkiin, sisutukseen ym. Minua ei suoraan sanottuna edes kiinnosta. Eikä minua oikestaan kiinnosta omia häitä ajatellen sekään, mikä häissä on muodikasta. Mielestäni häissä ei ole tarkoitus olla muodikas. Onhan sangen yhdentekevää, mikä juuri silloin on muodissa, kun itse menee naimisiin, kun häät ovat kuitenkin melko ainutlaatuinen tilaisuus ihmiselämässä.

Toisaalta taas häämuoti vaikuttaa siihen, mitä mediassa (erityisesti sosiaalisessa sellaisessa) on näkyvillä ja mistä saa ideoita, kuten olemme jo huomanneet maalaisromantiikan osalta. Trendit myös säätelevät jonkin verran sitä, millaisia pukuja, sormuksia, koristeita ym. on helposti ja runsaasti saatavilla. Muodin näkymisen omassa elämässäni ainakin huomaan parhaiten siitä, että olen yleensä talvikaudella lähes kykenemätön vaateostoksiin, kun kauppojen hyllyt ovat täynnä violettia, ruskeaa ja tummanvihreää sekä erilaisia mustan ja harmaan sävyjä (yöks!). Vain satunnaiset oranssin ja keltaisen ruskasävyt säästävät minut alastomuudelta.

Hääasioita on kuitenkin viime aikoina tullut seurattua sen verran tarkkaan, että väkisinkin on tullut aavistuksia siitä, mikä on mahdollisesti nyt tai tulevana kesänä muotia. Häät-lehteä lukiessa totesin, että maalaisromantiikka alkaa olla ehkä korvautumassa boheemiudella. Boheemius morsiamen puvussa ja hiuksissa on ollut jo jonkin aikaa näkyvillä, mutta olen huomaavinani, että trendi on lisääntymässä myös koristelussa ja sulhasen pukeutumisessa. Boheemius näkyy luonnonläheisissä väreissä sekä rentoudessa.

Muodissa tuntuu olevan myös aiempaa pienempien häiden pitäminen. Suurten yli satahenkisten häiden sijasta monet parit tuntuvat suosivan intiimimpiä reilun viidenkymmenen hengen häitä. Tämä tietysti vaatii rajaamista vieraslistasta, mutta ehkä tämä on positiivinen asia: Ehkei tulevaisuudessa tarvitse käydä sitä uuvuttavaa "kukahan tästä loukkaantuu?" -mietintää, jos totutaan siihen, etteivät häät olekaan enää automaattisesti koko suvun tai laajan kaveripiirin juhla.

Hääpuvuissa muotia tuntuu olevan läpinäkyvyys. Sitä on näkynyt puvuissa jo muutamia vuosia, mutta erilaiset läpinäkyvien pitsien ja alastonta ihoa mallailevien osien kuuluminen osaksi hääpukua tuntuu lisääntyneen. Mielestäni hääpuvuissa ovat lisääntyneet myös eriväriset elementit sekä puvusta ulkonevat 3D-kuviot. Värit sekä musta näkyvät myös asusteissa.

Yksittäisenä elementtinä muodissa tuntuvat olevan valokirjaimet, joissa näkyy esimerkiksi bar-sana ohjaamaan juomien pariin, morsiusparin nimikirjaimet tai koko nimet tai jokin mietelause (yleesä englanniksi). Ainakin erilaiset valokirjaimet ja -taulut tuntuvat olevan jatkuvasti myyjiltä lopussa, ja näitä näkee suunniteltavan eri blogeissa. Kristallihäät-blogin Krista on tehnyt hyvät ohjeet bar-kirjainten tekoon, jos tämä ilmiö kiinnostaa.


Muutoinkin valojen käyttö häissä tuntuu olevan koko ajan suositumpaa. Ainakin siitä päätellen, kuinka paljon erilaisia valoja hääkirppareilla liikkuu. Loppukesästä tuntuivat jatkuvasti olleen lipputankovalot kysynnässä.

Paljon muutakin tähän voisi varmasti listata. Miltä kuulostaa? Menikö pohdintani ihan metsään vai allekirjoitatko huomioitani?

4 kommenttia:

  1. Mielestäni olet kyllä ihan oikeilla jäljillä. Minä halusin ostaa mekkoni jo nyt, kun mieleistä tyyliä oli vielä saatavilla. Pelkäsin, että jos jätän puvun hankinnan ensi vuoden puolelle, ei ole valittavissa mitään muuta kuin boheemia. :D Kyllähän tietysti aina jostain löytyy erilaistakin tarjottavaa, mutta esimerkiksi pitkään muodissa ollutta pitsistä merenneitoa on kyllä ihan joka paikka täynnä, ja sitä minä nimenomaan en halunnut.

    Tuollaiset pahvikirjaimet kyllä haluaisin meillekin, vaikka ne kuinka olisivat muodissa. x) Jos joku trendijuttu iskee, niin miksipä ei sitten toteuttaa sitä, vaikka kaikilla muilla olisikin samanlaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hääpuvuissa onneksi tuntuu löytyvän aina vähän valinnanvaraa ihan kuumimman muodin seuraksi, koska esim. nuo merenneidot eivät vain yksinkertaisesti joka kropalle (esim. allekirjoittanut) passaa.

      Muotijuttujen nappaamisessa häihin ei sinäänsä ole mitään pahaa, jos se tuntuu omalta. Minäkään en vierasta noita valokirjaimia, vaikka luulen, ettei meillä niitä nähdä. Muuten sulho saattaa kyllä intoutua valosuunnittelusta. :)

      Poista
  2. Boheemiuden ja luonnonlapsilookin nousun olen itse myös laittanut merkille ja tyyli kyllä iskee minuun visuaalisesti, mutta ei minun häissäni! :D Huomaan ihastelevani todella paljon juuri bohotyylin hääpukuja, mutta siltikään en voisi yhtään kuvitella pukeutuvani sellaiseen hääpäivänämme, koska kaipaan hääpäivään enemmän ns. juhlavaa jäykkyyttä. Mutta kaikkiaan tyylisuuntana boho ja intiimit häät sopivat minulle oikein hyvin maalaisromantiikan seuraajiksi!

    Kiitos muuten maininnasta noiden kirjainten kohdalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samoilla linjoilla. Boheemius, keijukaismaisuus ym. miellyttävät silmää, mutta eivät kuitenkaan edusta sitä tyyliä, mitä haluan nähdä omissa häissäni. Ja juurikin sen vuoksi, että vaikka haluan meillekin tunnelmaltaan rennot häät, haluan kuitenkin koristeluun ja omaan pukeutumiseeni enemmän juhlavuutta.

      Poista