lauantai 28. lokakuuta 2017

Kalvosimet isälle plus arvonta

Tämä juttu on tehty yhteistyössä Lahja- ja juhlaliike Pirteän Paketin kanssa, mutta mielipiteet ja teksti ovat täysin omiani.


Sain alkuviikosta postissa Pirteän Paketin Katrilta kahdet morsiamen isälle tarkoitetut kalvosinnapit tutustuttavaksi ja blogissani arvottaviksi. Kalvosimille meinasi jo käydä huonosti, kun ne oli pakattu suojaavaan paperiin, joissa jätin kalvosimet pöydälle myöhempää tutustumista odottamaan. Puoliso oli todennut mytyt roskiksi ja heittänyt asiaankuuluvaan paikkaan. Onneksi huomasin nopeasti ihmetellä katoamistemppua, ja kalvosimet löytyivät vielä keittiön roskiksesta, hyvin papereissaan suojassa, joten itse napit säilyivät siisteinä. :D

Erilaisia hääparin vanhemmille tarkoitettuja tuotteita löytyy netin syövereistä pilvin pimein. Itse kuitenkin arvostan sitä, että tekstit, jotka on tarkoitettu rakkaille ihmisille, ovat suomeksi. Nämä kalvosimet on Suomessa valmistettu. Vastaavia ei kuulemma muualta saa. Pirteän Paketin nettikaupasta löytyy myös esim. morsiamen äidille, isälle tai tulevalle anopille kirjaillut nenäliinat, joissa tekstit ovat suomeksi. Itse harkitsen, josko lähempänä häitä tilaisin molemmille äideille tuollaiset nenäliinat. Minun äitini ainakin on sellainen itkupilli, että käyttöön tulisi.

Minusta on ihana idea muistaa hääparin vanhempia jollakin pienellä lahjalla hääpäivänä, vaikka esimerkiksi meillä on tarkoitus kustantaa häät itse. Arvostan myös sitä, että isä on huomioitu, koska monissa tilanteissa tuntuu, että aina muistetaan vain äitiä (esim. lyyran osto ylioppilaaksi valmistumisen yhteydessä). Minä kuitenkin olen niin isän tyttö, että haluan ehdottomasti kiittää isääni. Onhan hän toiminut tietyllä tavalla myös roolimallina tulevan aviopuolison valintaa ajatellen. En siis tarkoita, että olisin valinnut puolisoksi isäni kopion, mutta kun isä on antanut hyvän puolison ja isän mallin, ei huonompi minulle olisi kelvannut.


Minun isältäni ei löydy kalvosinnappiarsenaalia, joten uskon, että nämä tulevat meillä oikeasti käyttöön. Napit ovat myös sopivan sirot ja huomiota herättämättömät, joten koruja kaihtava mieskin kehtaa niitä käyttää. Kiitokset siis näistä Lahja- ja juhlaliike Pirteälle Paketille!

Jos sinulla olisi käyttöä napeille, voit osallistua arvontaan. Lähetän yhdelle onnekkaalle toisen saamani parin. Käy kurkkaamassa, mitä kaikkea ihanaa tuolta Pirteän Paketin verkkokaupasta lötyy. Kommentoi alle, mitä kaipaisit sinne vielä lisää. Lisää mukaan myös sähköpostiosoitteesi, niin saan sinuun varmasti yhteyden. Aikaa osallistua on perjantaihin 3.11. klo 24.00 saakka.

6 kommenttia:

  1. ...okei, kirjotin pitkän tekstin kuinka haluan noi kalvosinnapit ja ne ois täydelliset isälle sekä mitä kauppa tarvitsisi lisää, mutta blogger kadotti tekstin postaamis hetkellä, joten round 2 lyhennetysti:

    Eli meidän häissä on hieman tuo peili-teema, joten kaikki peiliaiheiset koristeet ja häätavarat olisi tervetulleita.:) missään ei ole, tiedä sitä onko edes olemassa...
    Toiseksi etsiskelen irtosydämiä: muodossa, paperia, confettia, kovempia ja kimmeltäviä ym ym. Mieleisiä on ollut vähän hankala löytää...

    Mutta siis kalvosinnapit kelpais mun parhaista parhaimmalle isälle kiitokseksi kaikesta. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Typerä tietotekniikka! Kiitos kuitenkin tästä vastauksesta! :) Toivotaan arpaonnea!

      Poista
  2. Ompa kiva idea! Tosin mulla kyseiset napit menis tulevaisuudessa isäpuolle joka on hoitanut tämän tehtävän biologista paremmin:)

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan. Tyttäreni varmaankin haluaisi antaa nämä isälleen häittensä aattona, koska on aina ollut isin pikku prinsessa.

    VastaaPoista
  4. Voi tuolla kaupassa oli vaikka mitä ihanaa �� en todellakaan tiedä mitä vielä tarvitsisi olla.
    Nuo napit on aivan parhaat! Mie oon semmonen isin tyttö että haluun kanssa isiä jotenkin muistaa ��

    Outi.kolhonen at gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa :) Omalle tytölle! <3
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista