sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kirjasto apuna hääjärjestelyissä

Ja nyt ei siis puhuta siitä ilmeisimmästä asiasta eli hääkirjoista, joita kirjastoista myös voi lainailla. Kirjastot (ainakin pääkaupunkiseudulla) ovat nimittäin viimeisen kymmenen vuoden aikana monipuolistuneet aivan valtavan uskomattomiksi paikoiksi. Joko tiesit, että kirjastosta voi kirjojen ohella lainata ainakin ompelukoneen, työkaluja, sukset tai vaikka lautapelejä, muutamia esimerkkejä antaakseni?

Mitä kirjasto voisi antaa häitään järjestäville pareille? Vastaus lyhykäisyydessään: Vaikka mitä! Erityisesti häiden askartelu- ja koristelupuoli hyötyvät kirjaston palveluista, jos niitä osaa käyttää. Ja mikä parasta, ilmaiseksi tai pelkkien materiaalien hinnalla. Alla muutamia ideoita, miten kirjastoja voisi hyödyntää hääjärjestelyissä. (Valitettavasti tämä teksti on hyödyllisempi pääkaupunkiseudun asukeille kuin muille, mutta aina voi yhdistää Helsingin-reissuun myös kirjastokäynnin, eikö totta? Ja kannattaa toki tarkistaa oman lähiympäristön kirjastojen tarjonta.)

Kuvat ja kuvaus
Valokuvat ovat monilla häissä keskeinen teema. Kirjastosta löytyy erilaisia palveluita kuvien suhteen: Esimerkiksi kunnon kuvankäsittelyohjelmat saattavat olla sen verran hintavia, ettei niitä viitsi ostaa itselleen. Jos kuitenkin haluaa esimerkiksi kutsuja tai hääjuhlaa varten muokata kuviaan laadukkailla ohjelmilla ja näytöillä, löytyy kirjastoista apuja tähänkin. Paperisia kuvia voi digitoida tai skannata. Kirjastoista löytyy myös väritulostimia, joilla saa tulosteltua menuja ym. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, paljonko yksi ihminen saa tulostaa (ilmaiseksi). Kirjastoista voi myös lainata videokameran esimerkiksi häiden taltiointia varten.


Tämä 3D-tulostettu lisko koristaa keittiömme kattoa
peittäen samalla vanhan lampunreiän.
3D-tulostus
Miltä kuulostaisi itse suunniteltu kakunkoriste? Tai pöytänumerot? 3D-tulostimella sellainen olisi aivan mahdollista toteuttaa. 3D-tulostinta ei kuitenkaan välttämättä löydy kotoa, töistä tai lähipiiristä, joten kirjastosta löytyvä 3D-tulostin on mahtava palvelu.

Laminointikone
Jos haluaa toteuttaa esim. häiden ohjelmalehtisiä tai menun vähän siistimmin, mutta vähäeleisesti ilman kehyksiä, on laminoiminen hyvä idea. Esim. valokuvaseinän voisi toteuttaa myös laminoiduin kuvin. Laminoinnissa paperi sujautetaan muovikalvon sisään, joka kuumentamalla sulatetaan siistiksi päällykseksi. Itse laminoin töissä jatkuvasti asioita, mutta koska kaikkien työpaikoilta ei laminointikonetta löydy, kannattaa suunnata kirjastoon.

Itse värityskuvasta taiteilemani pinssi
Rintanappikone
Miltä kuulostaisivat vieraslahjaksi tai vaikka varaa päivä -ilmoituksiksi pinssit tai magneetit? Yhtenäiset pinssit voisivat olla kiva lisä myös polttareihin... Myös tällaisia voi tehdä itse, kun välineet ovat kunnossa. Kirjastolta saa ostettua materiaaleja, mutta he osaavat myös neuvoa, mistä voi ostaa vähän isompia eriä tukkuhintaan. Itse olen töiden puolesta lainannut pinssikoneen koululle, joten jos haluaa askarrella oman kodin suojissa, kannattaa kysellä, saisiko koneen lainaksi.


Vinyylileikkuri
Vinyylileikkurilla voi leikata omia tarroja tai kangaspainatuksiin tarkoitettua vinyyliä. Joistakin kirjastoista löytyy myös lämpöprässejä, joilla vinyyliä voi lämmöllä painaa kankaalle. Saisiko juhlapaikalle laittaa seinään häiden ajaksi parin monogrammin tarrana? Tai voisiko hääparin pöytäliinassa olla jokin painatus?

Laser-leikkuri
Laser-leikkurilla pystyy leikkaamaan hyvinkin pikkutarkkaa kuviota ja mikä parasta, tietokoneohjatusti. Jos siis oma saksikäsi ei ole kovin vakaa ja leikattavaa on paljon, kannattaa ehdottomasti miettiä, sopisiko laser-leikkuri tähän tarkoitukseen. Itse toteuutamme todennäköisesti omat kutsumme osittain laserilla leikaten.

Tämä onnittelukortti on Hong Kongista, mutta tällaisia
kuvioita voi tehdä laser-leikkurilla.

Muut leikkurit
Korttipohjien ym. leikkely käsin oikeankokoiseksi on ihan hullua hommaa eikä todennäköisesti tyydytä tarkimman askartelijan silmää. (Nimimerkillä: Kokemusta on) Isot kartonkiarkit kuitenkin saattavat tulla merkittävästi valmiiksi leikattuja pohjia halvemmiksi. Ja aina ei löydy juuri haluattua muotoa laajastakaan korttipohjavalikoimasta. Kirjastoissa on tarjolla erilaisia leikkureita, yksinkertaisesta paperileikkurista kuvioleikkuriin. Ilmeisesti kuvioleikkureilla pystyy myös kohokuvioimaan paperia.

Kampasidontalaite = kierrevihkolaite
Jos haluaakin tehdä häiden paperituotteista, esim. menusta, ohjelmasta, ym. informaatiosta yhtenäisen lehtisen, voisi olla hauskaa tehdä niistä kierrevihko. Toimii ehkä paremmin vähän pienemmissä häissä, mutta ideaa voi jalostaa. Tällä tavalla voisi toki tuottaa myös esim. polttarikirjat. Kirjastoissa voi siis käyttää myös tällaista kierrevihkojen tekoon tarjoitettua sidontalaitetta.

Työkalut ja ompeluvälineet
Jos hääparista kumpikaan ei omista laajaa työkaluvalikoimaa, mutta esimerkiksi opastekylttejä olisi kiva tehdä itse, voi katsastaa kirjaston tarjonnan myös tältä osin. Työkaluja toki saa usein lainaksi myös tutuilta, mutta joskus kirjasto voi olla lähempänä ja helpompi vaihtoehto. Kirjastoissa saa käyttää myös ompelukoneita, saumureita ja kirjontaompeluun tarkoitettuja koneita, jos hääjärjestelyihin haluaisi sisällyttää ompelua, mutta omaa konetta ei löydy eikä keneltäkään jouda lainaksi.


Ainakin Elielinaukion Kaupunkiverstaasta, Ison Omenan palvelutorilta sekä Entressen, Soukan, Tapiolan ja Sellon kirjastoista löytyy yllä olevia palveluita. Tarkempaa infoa saat helmet.fi -sivustolta. Moni laitteista vaatii vähän opastusta, joten ota kirjastoon yhteyttä ja varaa itsellesi aika, jolloin henkilökunta on opastamassa sinua laitteiden käytön saloihin. Ota myös etukäteen selvää, tarvitsetko mukaan omia materiaaleja tai kannattaako tarpeita ostaa ennemmin jostakin muualta kuin kirjastoista (esim. pinssipohjat, laminointitaskut, 3D-muovi). Tarkista kuitenkin materiaalien sopivuus kyseisen laitteen kanssa. Kirjastoissa ei pyritä tekemään voittoa materiaalien myymisellä, mutta voi silti olla edullisempaa ostaa isoja eriä muualta. Kirjastoa ei myöskään ole varsinaisesti tarkoitettu massatuotantoon, joten ota selvää, mikä on sallittua.

6 kommenttia:

  1. Enpä tiennyt, että kirjastoista löytyy nykyään tälläisiä palveluja! :) Todella mielenkiintoista ja monipuolista, olispa Sveitsissäkin tälläisiä kirjastoja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä meidän suomalainen kirjastolaitoksemme on aika ainutlaatuinen maailmassa. :)

      Poista
  2. No ohhoh! Aikamoista. :o Luulen näiden tietojen olevan melko monelta pimennossa, joten hyvä kun toit mahdollisuudet julki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kiva jos tuntuu siltä! Itselle nämä ovat tulleet vähän töidenkin kautta tutuiksi, mutta en tosiaan ole ollenkaan varma, kuinka laajalle levinnyttä tieto on. :)

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus! En tiennyt puoliakaan näistä kirjaston palveluista, kiitos! Tästä on varmasti monelle apua.

    VastaaPoista