perjantai 25. tammikuuta 2019

Häämessuilla sulhasen kanssa

Pink Lemonin messupiste
Onpahan ollut melkoinen työviikko, minkä vuoksi viime viikonlopun messuhulinoista raportointiin ei ole energiaa riittänyt. Nyt junassa matkalla Turkuun on kuitenkin aikaa palata viime viikonlopun Love me do -messuihin. Näistä messuista pääsinkin nauttimaan kahtena päivänä ja aloitan sepustuksen kronologisesti lauantaista, jolloin kiersimme messut sulhasen kanssa.

Tämä oli T:lle ensimmäinen (ja melko varmasti viimeinen) kokemus häämessuista. En joutunut häntä messuille pakottamaan, ja hän oli oikein aktiivinen tutkimaan tarjontaa. Erityisesti kiertelimme katselemassa T:lle sormusvaihtoehtoja, sillä hän vähän harkitsee, pitääkö kihlasormuksensa vai vaihtaako sen johonkin vähän persoonallisempaan vihkisormukseen. Lisäksi puhutimme varmaan kaikkia miesten pukeutumiseen erikoistuneita messuesittelijöitä, sillä sulhanen ei ollut ennen messuja juuri lainkaan pohtinut pukeutumisasioitaan. Nyt tämäkin asia on siis laitettu vireille. Lisäksi jututimme muutamaa messuilla mukana ollutta häämuusikkoa. Myös esiintyjien palkkaaminen häihimme on vasta pohdinta-asteella, mutta ainakin yhdeltä duolta pyysimme tarjouksen.


Näihin Bewoodenin rusetteihin T ihastui.

T'uomo Menswearin pisteellä T. päätyi jopa
sovittelemaan kenkiä.

Näytteilleasettajia oli messuilla laajasti ja paljon kaikkea mielenkiintoista sattui silmään. Sen sijaan esimerkiksi esillä olleet kukat ja kattaukset eivät meitä inspiroineet. Jos joku on keskusteluamme sivusta seurannut, on saanut hyvät naurut tai paheksunut ankarasti, kun olemme kilvan kauhistelleet kattausten tylsyyttä ja kukkakimppujen hautajaistunnelmaa.

Ihan kiva idea, että hiukopalat voisi kantaa kimpussa,
mutta toteutus ei nyt ihan osunut kohdilleen...
Ehkä johtuu osittain mustasta taustakankaasta,
meille tulivat mieleen ennemmin hautajais-
kukat kuin hääkimput.
Tässä ihan kiva paikkakortti-idea, joskaan ei meidän
häidemme tyylinen.
Tässä taas ennemmin hilpeyttä herättänyt yksityiskohta.
Sulhasen kommentti tähän taisi olla: "Vittu, mitä paskaa!"
Pahoitteluni tekijälle...
Itse jututin muutamaa floristia, sillä halusin vähän kuulla, tietävätkö he kukkiensa alkuperää ja mistä niitä tulee. Gardenlivingin pisteellä oli esillä vihreitä köynnöksiä, joiden alhainen hinta yllätti minut. Yhden noin metrin-puolentoista pituisen köynnöksen hinta oli kuulemma vain pari-kolme euroa. Tämä saattaa siis olla varsin varteenotettava vaihtoehto Kiinasta tilaamilleni muoviköynnöksille (tilasin siis vain muutaman kokeeksi). Kyseinen liike sijaitsee Mankkaalla eli aivan työpaikkani lähimaastossa, joten käymme varmasti siellä pistäytymässä.

GardenLivingin kattaus: Nämä toivat taas mieleeni
rituaalimurhat. Onkohan vika kuitenkin minussa...?

Sain hyviä vastauksia Pukinmäen puutarhan pisteellä kysymyksiini kukkien alkuperästä ja eettisyydestä ja vakuutuksen siitä, että kukkien alkuperä on selvitettävissä.

Hauska, vähän erilainen gerbera.
Kaikenkaikkiaan messukäynti sulhasen kanssa oli todella antoisa, vaikkemme varsinaisesti sen perusteella vielä päätöksiä tehneetkään. Keskustelua kuitenkin saimme aikaan ja ehkäpä näistä ideoista vielä jotain poikii.

10 kommenttia:

  1. Hei hyvä, nyt sain selityksen sille, mikä mullakin niissä melkein kaikissa kimpuissa tökki! Vaaleat kukat mustalla taustalla ei jotenkin tuo hilpeää hääfiilistä... Ja haha, voin niin kuvitella, että insinöörisulhanen ei näe solmuksi vedetyn lautasliinan funktiota. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tajusin vasta kuvia katsellessani tuon mustan taustakankaan merkityksen. Ei iskenyt kyllä minuun mikään kimppu erityisesti. Paitsi ehkä vähän tuo, jossa oli karkkia... :D

      Poista
  2. Mahtavia kommentteja, tää oli hauska! :D Oli varmaan kiva kokea messut kerran yhdessäkin!

    VastaaPoista
  3. Eikää! Mahtava meno ollut teillä messuilla. Kerrankin sivuun ainainen ah oli niin ihania ja inspiroivia juttuja (ei sillä kiva että niitäkin löytyi), mutta kyllä aidosti oudoksittavista ja itseen ei yhtään nappaavista jutuista voi sanoa aivan suoraan :D Suosikki oli tuo solmuliinakommentti :DD Paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun yhdessä vielä muisteltiin, niin se oli erityisesti tuo "pikku risu" tuolla solmun sisällä, joka eniten sulhoa häiritsi. :'D Joo, kyllä meillä sanotaan aika suoraan...

      Poista
  4. Hahah olipa hauska lukea raadollisen rehellisiä mielipiteitä. :D Tässä huomaa miten ihanan erilaisia ihmiset ovat makuasioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut, että minulla (ja sulhasella) on monissa asioissa vähän eri mieltymyksiä kuin monilla muilla. Mutta onneksi hääskenessäkin alkaa olla vähän kaikille jotain.

      Poista
  5. Ihanan rehellisiä mielipiteitä!:D Mä puolestani tykkäsin tuosta mustasta taustakankaasta, koska kukat ja etenkin värit jotenkin pomppasivat hyvin esiin sitä vasten. Ja mä nyt toki muutenkin tykkään mustasta. Kimpuissa ja kattauksissa mua kuitenkin vähän häiritsi, että ne olivat jotenkin liian samankaltaisia tyylillisesti. Toki erilaisiakin löytyi, mutta osa oli sitten taas jo vähän liian erilaisia mun makuun:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan mustalla taustalla puolensa värikkyyden taustana. Minun näkövinkkelistäni kimpuissa vain oli yllättävän vähän väriä tai vain haaleita sellaisia, mikä ehkä aiheutti nihkeän vastaanoton.

      Poista