tiistai 1. tammikuuta 2019

Tänä vuonna naimisiin


Hyvää uutta vuotta kaikille ihanille lukijoilleni! Ja ihanista ihaninta häävuotta kaikille tänä vuonna naimisiin meneville! Vuosi 2019, joka vielä toissakeväänä hääsuunnittelun aloitusvaiheessa tuntui kaukaiselta, on viimein täällä.

Häihimme on tosin vielä reilu puoli vuotta aikaa, joten ihan nurkan takana häämme eivät onneksi ole. Tehtävää kun on vielä aika paljon. Viime aikoina suunnittelu ei ole juurikaan edistynyt, mutta eiköhän homma tässä taas käynnisty, sillä kaikkea kivaa hääaiheista on tammikuu minun osaltani täynnä.

Tammikuu on tunnetusti häämessukuu. Jo ensi viikolla koittavat Mennään naimisiin -messut, jossa näytteilleasettajia riittää ympäri maan ja näytökset hurmaavat laadukkuudellaan. Viikko tästä eteenpäin onkin näytteilleasettajamäärällään huumaava Love me do, jossa paljastetaan Vuoden hääblogi 2019 -voittaja. Olethan muistanut äänestää? Kirjoittelen messuista vielä tarkemmin lähempänä. Jopa sulhanen totesi, että ehkäpä hänkin voisi jompaan kumpaan tapahtumaan kanssani osallistua. Tällä tavoin hän totesi tukevansa harrastustani tarkoittaen bloggaamistani, jota hän kutsuu tällä hetkellä mediaimperiumikseni. Minä kyllä huomautin, että meillä on ihan nuo hääsuunnitelmatkin puolitiessä, minkä vuoksi messukäynti voisi olla hyödyllinen...

Ihanat kaasoni taas ovat jo ahkerasti juonimassa jotakin pääni menoksi ja pistivät seuraavan kaasotapaamisen alulleen. Tapaammekin ensi viikon sunnuntaina hääsuunnittelun merkeissä. Tätä ennen olisi syytä pitää jonkinmoinen suunnittelusessio sulhasen kanssa, jotta osaan antaa tytöille tietoa esimerkiksi ohjelman suhteen. Kaikki kolme ovat edelleen innokkaasti kyselleet häistämme ja suunnitelmien etenemisestä. Välillä tuntuukin, että pitää itse vähän tsempata, jotta osaan antaa vastauksia. :D


Kaiken kaikkiaan uskon, että tämä vuosi tulee olemaan ihana ja toivon sitä myös kaikille teille! On ollut mukava lukea vastailijoiden toiveita uudelle vuodelle järjestämäni arvonnan yhteydessä. Osallistumisaikaa arvontaan on vielä 4.1. asti.

Jos taas messuliput kiinnostavat, Mennään naimisiin -messuille on lippuja tarjolla useammassakin eri paikassa. Sara arpoo blogissaan lippuja, mutta ole nopea, sillä osallistumisaika päättyy tänään, tiistaina. Ihanat Valofilmsin kuvaajat ikuistavat messut videomuodossa ja arpovat Instagramissa lippuja @valofilms. Ole nopea tämänkin kanssa; liput arvotaan huomenna. Hieman enemmän aikaa osallistua on Riikka Couturen Facebooks-sivuilla.

2 kommenttia: