lauantai 12. tammikuuta 2019

Messutunnelmia tuoreeltaan

Olo on tällä hetkellä todella kiitollinen! Kiitollinen erityisesti siitä, että sain joskus päähäni ruveta bloggaamaan häistä ja että blogini avulla olen päässyt osalliseksi niin kivoihin juttuihin! Tänään päivä on suhahtanut kuin siivillä ihanien bloggarikollegoiden kanssa hurmaavilla Mennään naimisiin -messuilla.


Päivän parasta antia oli muiden morsianten ja jo rouviintuneiden messuemäntiemme Saran ja Essin kanssa höpöttely. Saimme kuitenkin nauttia tietysti myös itse messuista ja aivan loistavasta hääpukunäytöksestä! Pukuja vain tuli ja tuli, vaikka luuli jo näytöksen loppuneen. Muutenkin hääpuvut olivat erinomaisen hyvin edustettuina messuilla, joten jos puku on vielä hakusessa, suosittelen mahdollisuuksien mukaan piipahtamista messuilla huomenna.


Itselle ei messuilta mitään maailmaajärisyttävää löytynyt, koska mitään ei varsinaisesti ollut hakusessakaan. Harkitsen kyllä vakavasti noita Fentimansin limuja alkoholittomiksi juomiksi. Ovat nättejä, maistuivat hyvältä ja tuovat juhlavuutta myös alkoholittomiin vaihtoehtoihin.


Saimme myös matkaan messuhistoriani ihanimman goodiebagin, jonka ehdoton helmi olivat Pretty by Flormarin meikit, joita pääsen kokeilemaan. Päivän kruunasi Valo Filmsin kuvaajanaisten ihana ylläri, kun sain Floramoren minua varten blogini värimaailman pohjalta tehdyn kukkakimpun. No, kuvasta näette, kuinka hyvin kimppu osui kantajalleen.


Palailen messutunnelmiin vielä tarkemmin myöhemmin. Nyt piti vain tulla fiilistelemään. Vaikka enää huomenna en messuilemaan mene, ei hääintoilu tämän viikonlopun osalta vielä tähän lopu. Huomenna nimittäin saan vieraakseni ihanat kaasoni. En varmaan vieläkään osaa antaa heille tehtävälistaa, mutta vähän olemme saaneet sulhasen kanssa suunnitelmia tarkennettua ohjelman ja koristelun osalta.

6 kommenttia:

  1. Ihana yllätys tuo kukkakimppu, ja niin kaunis! <3 Kiva että sullakin oli mukava päivä, harmi kun ei törmätty tällä kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava muistaminen! Teilläkin oli ilmeisesti kivaa! Harmi tosiaan, kun ei törmätty, mutta ensi viikonloppuna sitten. :)

      Poista
  2. Me harkitsemme myös noita Fentimansin limsoja alkoholittomien juomien joukkoon. Tuo ruusulimppari on ihan yksi omista lemppareistani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ollut ennemmin maistanut, mutta oli ihanan raikkaita ja Häät-lehdessä oli noista vielä mocktail-ohjeita, joilla saa tuunattua kivoja drinksuja.

      Poista
  3. Kiitos messuseurasta! Olipa ihanaa nähdä ja höpötellä, lisää sit ensi viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Mahtavaa kyllä, että päästään jatkamaan heti ensi viikonloppuna! <3

      Poista