lauantai 12. elokuuta 2017

Häämatkahaaveilua, osa 2

Ensimmäisessä häämatkaa koskevassa tekstissä kerroin ideastani suunnata häämatka Havaijille tulivuorten ja surfauksen perässä. Tällä kertaa kerron haavekohteesta, johon olemme puolisoni kanssa halunneet jo vuosikausia matkustaa, mutta raha on ollut esteenä. Kyseessä ovat Galapagos-saaret, jonne meitä vetää paitsi niiden eksoottinen maanpäällinen luonto myös vedenalainen maailma. Olemme jo kohta vuosikymmenen verran harrastaneet laitesukellusta, joten Galapagos-saaret olisivat ihanteellinen häämatkakohde eksoottisuudessaan ja ainutkertaisuudessaan.


Galapagos koostuu yhteensä noin paristakymmenestä saaresta ja kymmenistä pienemmistä luodoista, jotka sijaitsevat noin tuhannen kilometrin päästä Etelä-Amerikan mantereelta. Saariryhmä kuuluu Ecuadorille. Galapagos-saarethan ovat tunnettuja Charles Darwinin tutkimuksista ja eksoottisesta eläinkattauksestaan.

Sukeltajille Galapagos-saaret ovat unelmakohde, sillä erilaisia eläimiä on vaikka millä mitalla ja kuten maalta, myös merestä löytyy eläinlajeja, joita ei voi nähdä missään muualla maailmassa. Käsittääkseni eläimistö on myös hyvin runsasta, ja koska saariryhmä sijaitsee kaukana merellä, on siellä mahdollista nähdä isompiakin merieläimiä, kuten erilaisia haita, delfiinejä ja valaita.

Tämä kaveri tuli vastaan Filippiineillä.
Vaikka Galapagos on vierailulistamme kärjessä, emme vielä ole päässeet kyseiseen paikkaan. Esteenä on ollut pääasiassa raha. Saaret sijaitsevat kaukana Suomesta ja mantereesta, mikä tietysti aiheuttaa korkeita matkustuskuluja. Tämän lisäksi saarten parhaat sukelluspaikat sijaitsevat niin kaukana saarista, joilla voi yöpyä, ettei sukellusreissuja voi tehdä muutoin kuin ns. liveaboard-venereissuilla, mikä tarkoittaa sitä, että osallistujat asuvat veneessä ja tekevät sukelluksia veneestä pitkin päivää. Tämä taas ei ole halvinta mahdollista huvia, vaan muutaman päivän venereissuista saa pulittaa useita satoja euroja, luksusluokan paatissa puhutaan varmaan reilusta tonnista.

Teimme Filippiineillä neljän päivän sukellusreissun.
Galapagos-saaret olisivat kuitenkin siinä mielessä sopiva häämatkakohde, että reissu olisi taatusti ikimuistoinen. Häämatkaan myös voisi hyvällä omallatunnolla pistää vähän tavallista enemmän rahaa. Toinen juttu on sitten se, onko sitä rahaa kaikkien muiden hääkulujen jälkeen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti