tiistai 22. elokuuta 2017

Hääperinteistä

Häihin liittyy valtavasti erilaisia perinteitä. Naimisiin.info:n nettisivuilla on kattava tietopaketti hääperinteisiin liittyen. Se kannattaa kahlata läpi, jos kaipaa ideoita tai haluaa vain tietoa siitä, mistä mikäkin perinne on saanut alkunsa.

Itselleni tutuimpia hääperinteitä ovat morsiamen saatto alttarille isän toimesta, kimpun, sukkanauhan ja riisin (tai nykyaikaisempien ja lintuturvallisten korvikkeiden) heitto, jotain sinistä..., hääkakun leikkaus, häävalssi sekä morsiamen ryöstö. Nämä varmaan tulevat monille muillekin mieleen, kun hääperinteistä puhutaan.

Mitä näistä perinteistä aiomme kunnioittaa omissa häissämme?

Morsiamen saatto alttarille isän toimesta
Haluan ehdottomasti, että isäni saattaa minut tulevan aviomieheni luokse. Alttaria sen sijaan häissämme ei nähdä, sillä kuten olen kertonut, menemme naimisiin siviilivihkimisellä. Jotkut ajattelevat, että alttarille saattaminen on vanhahtava perinne, jossa nainen luovutetaan yhden miehen omaisuudesta tai huolellettavuudesta toiselle. Itse en näe asiaa näin enkä usko elämäni miestenkään tätä ajattelevan. Minulle vain on tärkeää, että isäni on tässä perinteisessä roolissa omana tärkeänä päivänäni.

Kimpun ja sukkanauhan heitto
Tämän perinteen kohdalla minulla ei ole suurtakaan intohimoa suuntaan taikka toiseen, emmekä ole keskustelleet sulhasen kanssa, mitä aiomme tehdä. Toisaalta kimpun ja sukkanauhan heitto on ihan hauska perinne, mutta ehkä kuitenkin jo hieman väljähtänyt... Hyvä ystäväni lahjoitti oman kimppunsa ennalta valitsemalleen henkilölle heittämisen sijaan. Tällä tavalla hän halusi osoittaa uuden kälynsä tärkeyden elämässään. Toisen ystäväni häissä taas sattui ohjelman juontajalle moka, jonka seurauksena morsian heitti sukkanauhan ja sulhanen kimpun, mikä olikin oikeastaan tosi hauskaa! Olipa vaan vuosien kimpunmetsästyksen jälkeen hankalaa arvioida, mihin sukkanauha lentää. ;)


Riisin heitto
Riisi on jo monissa häissä jäänyt pois heitettävien aineiden listalta ihan kirkkojen ja kaupunkien ohjeistusten johdosta. (Linnut ilmeisesti eivät oikein siedä riisiä elimistössään.) Niiden sijaan kirkon ovella tervehditään tuoretta avioparia nykyään mm. saippuakuplia puhaltamalla, kukkien terälehtiä heittelemällä, erilaisia huiskuja heiluttamalla ja varmasti muillakin mielikuvituksellisilla tavoilla. Meille tällaista tervehtimistä ei välttämättä tule aivan tilaisuuden luonteen vuoksi: Emme todennäköisesti tule "ulostautumaan" erityisesti mistään, kun kirkko-osuutta ei ole. Voisi kuitenkin olla kiva jollakin tapaa näyttäytyä ensimmäistä kertaa avioparina, ja siihen saattaisi sopia joku vieraiden tervehdys. Juhlapaikka varmasti vaikuttaa tähän asiaan paljon. Jos tulee hyviä ideoita, niin vinkata saa!

Jotain uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä
Tämä tuntuu olevan sellainen perinne, josta harva morsian luopuu. Eli se, että morsiamella tulee hääpäivänään olla jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin sinistä. Enköhän minäkin näitä asioita tule itselleni haalimaan. Inohttaisi ajatella, että avioliitto kaatuu siihen...

Hääkakun leikkaus
Hääkakku on perinteisesti leikattu tuoreen avioparin toimesta yhdessä. Samalla kisaillaan siitä, kumpi perheessä määrää kaapin paikan, polkaisemalla jalkapohja lattiaan mahdollisimman nopeasti kakkulapion kolahdettua alustaan (ei siis tallota puolison varpaita, kuten jotkut ilmeisesti luulevat). Itse en tästä perinteestä niin perusta. Meillä tiedetään, kumpi kaapin paikan määrää: Molemmat luulevat olevansa itse se henkilö. Ehkä on siis parempi pitää tämä illuusio yllä. ;) Jos sulhaseni tämän perinteen kuitenkin haluaa säilyttää, ei se minua kauheasti haittaakaan.

Häävalssi
Häävalssin haluan sulhaseni kanssa tanssia. Ja todennäköisesti ihan oikeana valssina eikä mitään uudenaikaista häätanssia. Minulla ei siis ole mitään sitä vastaan, että muut hylkäävät valssin jonkin muun tanssilajin tieltä, mutta itse jotenkin haluan sen valssin. Sitä, minkä valssin tahtiin ensimmäisen aviotanssimme keinumme, ei vielä ole päätetty.

Morsiamen ryöstö
Morsiamen ryöstö tuntuu olevan monille morsiamille sellainen ehdoton ei. Minä kuitenkin vähän haluaisin tulla ryöstetyksi. :D Minulla on myös pieni idea siitä, millä tavoin palaan sulhoni luokse, mutta siitä lisää joskus toiste... Perinteisesti sulhasen on suoritettava jokin tehtävä, jolla hän saa tuoreen rouvansa takaisin. Itse näkisin, että olisi kiva, jos tehtävä olisi sellainen, jossa sulhanen saisi loistaa eikä mikään nolo tai sulhaselle vaikea juttu.

Tällaisia ajatuksia siis tutuimmista hääperinteistä. Onko teillä samanlaisia ajatuksia vai eroaako jossakin asiassa mielipide vahvasti?

4 kommenttia:

  1. Olin kerran häissä, joissa vihkiminen tapahtui hääparin olohuoneessa. Siellä oli pöytä, jonka eteen hääpari tuli vihittäväksi. Kun heidät oli julistettu aviopuolisoiksi, he kääntyivät vain ympäri ja saivat vieraiden heittämän konfettisateen niskaansa. Tämä oli pieneen sisätilaan ihan hauska vaihtoehto, ja konfetit sai näppärästi imuitua pois juhlien jälkeen. :) Ulkosallahan niitä ei toki kannata nakella, koska niitä ei varmaan saa millään noukittua pois luonnosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konfetti on varmaan kivan näköistä, mutta sekä mulla että puolisolla on ns. konfettiallergia. Musta turhan paperisilpun viskely on vähän epämiellyttävä ajatus...

      Poista
  2. Mä kans haluan vähän perinteitä mukaan! Jotain sinistä, uutta, vanhaa ja lainattua on ihan pakko. Häitä edellinen yö vietetään erillään ja nähdään vasta alttarilla jne. Mutta on myös paljon asioita, jotka saa lähteä: morsiamen ryöstö, häävalssi (joka kuitenkin tulee kun sulhanen haluaa)... Kaiken kaikkiaan kuitenkin nautin perinteistä ja yritetään ottaa mahdollisimman monta mukaan. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä häät on jotenkin sellainen juhla, että jotain perinteitä pitää olla! Tai siis kukin tyylillään, mutta itse haluan jotakin, vaikkei kaikkia ottaisikaan mukaan.

      Poista