Sukupuoliroolit parisuhteessamme

Koska hääsuunnittelumme ei tällä hetkellä etene, ajattelin kirjoittaa ylipäätään meistä vähän erilaisesta näkökulmasta. Aiemminhan olen kirjoitellut historiastamme sekä lässytekstin yhteiselostamme. Mielestäni perinteiset sukupuoliroolit ovat monessa asiassa Suomessa jo vähän murenemassa, mutta tietyt asiat pitävät edelleen kutinsa monessa heterosuhteessa.

Joku voisi ajatella, että on ihan vanhanaikaista enää edes puhua sukupuolirooleista. Ehkäpä onkin, mutta itse on kuitenkin monta kertaa tullut peilattua omaa suhdetta sellaiseen perinteiseen mielikuvaan. Meidän suhteessamme nimittäin on asioita, jotka noudattelevat hyvinkin stereotyyppistä jakoa parisuhteessa miehen ja naisen välillä. Toisaalta taas jotkin asiat heittävät täysin häränpyllyä yleiseen ajattelutapaan. En aio nyt joka kohdassa toistella, että tämähän nyt on karsea yleistys ym., pidä se mielessä lukiessa.

Perinteistä

Kodin askareiden jakautuminen: Minä teen ruokaa ja pesen lattiat. T. taas korjaa asioita, huolehtii teknisistä laitteista ja vaihtaa lamput. Meillä ei ole mitään tarvetta murtaa tätä asetelmaa. Minä laitan mielelläni ruokaa (kun voin samalla töllätä kaikkea tyhjäpäistä telkkarista) eikä minulla ole paloa korjailla kodin pikkuasioita tai selvittää, millainen olisi hyvä imuri. T. taas käy mieluusti valmiiseen pöytään ja nauttii nikkaroimisesta ja asioiden selvittämisestä. Toisaalta esim. pyykeistä ja tiskeistä huolehdimme melko tasapuolisesti.

Auton ajaminen: Miehet yleensä ajattelevat olevansa naispuolista puolisoaan parempia kuskeja. En tiedä, kuinka usein tämä pitää paikkansa, mutta meillä tämä luulo on täysin oikeutettu. Minulla on ajokortti, mutta en ole koskaan ajanyt säännöllisesti. Viime keväänä ja kesänä vähän harjoittelin ajamista uudelleen vuosien tauon jälkeen. Se oli kamalaa. Kesän Lapin-reissulla ajoin melkein puolet matkasta. Itkin vain neljästi. Nyt en ole taas ajanut kohta vuoteen. Enkä aio opetella, ennen kuin T. ostaa suunnittelemansa sähköauton (=ei vaihteita).

Hellyydenkipeys: Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Ei ehkä enää pidä ollenkaan paikkaansa eikä kyllä T:nkään kohdalla. Mutta kyllä minä olen meistä se, jolla halipula on kroonisempaa. T. joutuu välillä toppuuttelemaan, että nyt pitää tehdä muutakin kuin pussailla. Meidän perheessä minä olen myös se romanttisempi tyyppi. T. on paljon käytännöllisempi.

Ei niin perinteistä

Penkkiurheilu: Minä olen viettänyt lapsuuteni katsellen kaikkea mahdollista urheilua: jääkiekkoa, mäkihyppyä, formuloita, yleisurheilua ym. (isin tyttö...) Penkkiurheiluhulluus on pysynyt myös aikuisena, vaikka en jatkuvasti seuraakaan mitään sarjoja. Tätä kirjoittaessa taustalla pyörii HIFK-Kärpät liigavälierä. Ja taustalla vain siksi, että minun joukkueeni on TPS. Olympialaisten aikaan voin seurailla kaikkea ammunnasta taitouintiin ja kelkkailusta curlingiin. T:n mielestä urheilun katselu on aivotonta ajanhukkaa. Miten olenkin onnistunut löytämään yhden niistä kolmesta suomalaismiehestä, jotka eivät osaa arvostaa urheilunkatselusta innostunutta naista? Parisuhteessa on kuitenkin tehtävä uhrauksia: T. antoi minulle 30-vuotislahjaksi omatekoisen lahjakortin, jolla lupaa viedä minut ensi vuoden jääkiekon MM-kisoihin.

Siivousnipotus: Moni mies naureskelee puolivitsillä (tai enemmän tosissaan) siivouksesta niuhottavasta puolisosta: "Nosta sukat." "Astiat koneeseen." "Hyi kun on sotkuista." "Nyt pitää siivota." Ei meillä. T. on kanssani hätää kärsimässä, sillä minun toleranssini sotkuisuudelle on omaa luokkaansa. T. tekee kanssani ihmiskokeita: Kuinka kauan menee, että huomaan villapaidan keskellä eteisen lattiaa tai löydän mädäntyneen kurkun jääkaapin lokerosta? Yleensä hän luovuttaa ennen kuin huomaan. Ei siis ole kyse pelkästään laiskuudesta, vaikka kyllä silläkin oma osansa on. Minä en vain kiinnitä tuollaisiin asioihin huomiota. Meillä siivouksesta nipottaa siis mies. Ja ihan aiheesta, myönnän...


Mitenkäs teillä? Vai onko ihan pöhkö aihe edes pohtia? :)