perjantai 28. syyskuuta 2018

Mitä hääpuvun alle?

*Teksti sisältää yhteistyölinkkejä*

Hääsuunnittelussa moni morsian pitää hääpukua yhtenä tärkeimmistä elementeistä. No, ainakin puku ja sen ostaminen herättävät suuria tunteita. Yksi tärkeä asia vain tuntuu monilta unohtuvan tai sitä mietitään liian myöhään, nimittäin alusvaatteet. Okei, puvun alle laitettavat pikkuhousut voi ostaa vaikka häitä edeltävällä viikolla, mutta ne rintaliivit ovatkin sitten toinen juttu. Etenkin, jos kuppikoko, kuten minun tapauksessani, ei löydy sieltä aakkosten alkupäästä.

Jos olisin lähtenyt ostamaan hääpukua liikkeestä, olisin ensin käynyt katsastamassa, millaisia liivejä on tarjolla. Koska tässä häitä ennen on tarkoitus pudottaa painoa, en olisi liivejä vielä ostanut, mutta olisi ollut hyvä tietää, mitä vaihtoehtoja on. Isorintaisilla kun ei ole samanlaista valikoimaa, jota löytyy vaikkapa A-D -kupeille. Minun rintojani tukemaan olisi ihan turha yrittää tunkea mitään kananfileitä.

Jo vuosia sitten, ollessani ostoksilla luottoliiviliikkeessäni Funky Ladyssa (jolta löytyy isorintaisille suunnattu myymälä Fredrikinkadulta Helsingistä), myyjä totesi, ettei hän suosittele kenellekään isorintaiselle naiselle olkaimetonta pukua, koska sopivia liivejä on tosi vaikeaa löytää. Tämän ohjenuoran mukaan lähdinkin sitten omaa pukuani teettämään, sillä en ole vuosiin löytänyt tarpeeksi tukevia olkaimettomia liivejä. En myöskään uskalla laskea sen varaan, että saisin tissini kinesioteipattua tukevasti, kuten jotkut Facebookin hääryhmässä suunnittelivat. Totesin ompelijalle, että puvun pitää olla sellainen, että saan sinne olkaimelliset rintsikat alle.


Itse ainakin priorisoin mukavuuden sen yli, että saan juuri tietynlaisen olkaimettoman tai avoselkäisen puvun. Ymmärrän, että joku on juuri tietynlaisesta puvusta haaveillut, eikä suostu haaveesta luopumaan, mutta tällöin kannattaa ainakin testata tulevat rintsikat tai teippausmekanismit huolella ennen puvun ostoa. Olisi ikävä ylläri, että liiveistä pullahtavatkin rinnat esiin kun vähän intoutuu tanssimaan, tai että teipit rupeavatkin valumaan ensimmäisen hikikarpalon noustessa jännityksestä rintojen väliin.

Teettämistä suunnitteleville (ja miksei muokkauksia pukuunsa tekevillekin) taas vinkiksi, että lopulliset liivit tulisi olla mukana ainakin parilla viimeisellä sovituksella, sillä liivit ja muutkin alusvaatteet (esim. litistävät sukkikset) vaikuttavat puvun istuvuuteen melko lailla.

Voin lämpimästi suositella ihan kaikenkokoisen rintavarustuksen omaaville tuota Funky Ladya, josta olen saanut erinomaista ja asiantuntevaa palvelua jo vuosia. Heiltä löytyy myös ihania uima-asuja. Tänä syksynä löysin myös uuden tuttavuuden MerittaBra -verkkokaupan. Sieltä löysin suosikkejani PrimaDonnan liivejä hieman edullisemmin. Lisäksi löysin uuden, PrimaDonnaa edullisemman, liivituttavuuden Anitan Rosa Faian, joka osoittautui laadukkaaksi. Aluksi vähän jännitin, saisinko tilattua oikeita kokoja, mutta onneksi otin riskin, sillä liivit sopivat erinomaisesti. Merittalla on valikoimissaan myös rintateippejä, joissa pitoa pitäisi löytyä H-kuppiin saakka. Olen joskus tilannut liivejä myös Lumingerielta, joka on erikoistunut liiveihin D-kupista ylöspäin. Sieltä löytyy myös kattava valikoima erilaisia liivejä.

Kaikenkaikkiaan oma suositukseni olisi, että hääpäivän ulkonäköasioita mietittäessä lähdetään alta päälle ja mukavuus edellä. Toisaalta meitä on moneen junaan. Osa on varmasti valmis kärsimään korkeampien korkojen tuomaa kipua tai epäsopivien alusvaatteiden tuomaa epävarmuutta tietäessään näyttävänsä paremmalta. Itse tiedän nauttivani päivästä enemmän, kun tällaisiin asioihin ei tarvitse kiinnittää huomiota.

12 kommenttia:

  1. MerittaBrassa sai tosi hyvää palvelua! Viiime viikolla kävin ihan liikkeessä ostoksilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Olen ajatellut, että pitää ehkä joskus tehdä retki vähän kauemmas liiviostoksille, sillä heillä tuntuu olevan hyvä valikoima!

      Poista
  2. En halua edes ajatella liivien ostoa hääpuvun alle. Vihaan muutenkin liivishoppailua, koska sopivia on mahdotonta löytää, niin saati sitten hääpuvun kanssa käytettäväksi. :D Mukavuus edellä aion kyllä mennä, mutta tietenkään liivit ei saa myöskään näkyä puvun alta. Luultavasti (puvusta tietysti riippuen) ommellaan kupit lopuksi kiinni mekkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En tiedä, missä olet käynyt ostoksilla, mutta jos et vielä ole käynyt kunnon liikkeessä, niin suosittelen menemään. Itselle liivishoppailu ei ole enää lainkaan niin ikävää puuhaa, kun tietää, että myyjä kyllä kiikuttaa sovituskoppiin oikeanlaisia liivejä. Keväällä kyllä meinasi taas tulla ongelmia kokojen kanssa, kun painoa oli tullut reilusti lisää. Yleensä ainoa ikävä homma liiviostoksilla onkin enää ollut maksaminen. :D

      Tuo kuppien ompelu liiveihin on varmaan ihan toimiva tapa, jos on avonaisempi puku.

      Poista
  3. Itse en ole rintavarusukselta pienimmästä, mutta en myös suurimmastakaan päästä. Elättelenkin toivetta, että hääpuvun yläosa olisi tarpeeksi tukeva niin, että sen alle ei tarvitsisi laittaa mitään 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että löydät sellaisen puvun, jossa toive toteutuu!

      Poista
  4. Hyvä esillenosto!:) Alusvaatteet on supertärkeät ja saa naisen kuin naisen tuntemaan olonsa hyväksi ja varmaksi, kun on _oikeasti_ laadukkaat ja tukevat alusvaatteet päällä. Vaikka omat C-kupit ei supersuuret olekaan, niin kyllä silti olen myös päättänyt panostaa alusvaatteisiin. Täytyisikin pian suunnata ostoksille alusvaateliikkeisiin, josko tammikuussa pääsisi sitten kokeilemaan niitä hääpuvun kanssa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, kyllä ero laadukkaiden alusvaatteiden ja rättikauppojen vastineiden välillä on aika huikea, vaikken itse jälkimmäisiä pystynyt vuosiin enää harkitsemaankaan. :) Jos ei muuten raaski panostaa alusvaatteisiin, niin kannattaa ainakin hääpäivän!

      Poista
  5. Oma rintavarustukseni ei myöskään kuulu aakkosten alkupäähän, ja siksi hieman arastelinkin kun tajusin ostaneeni olkaimettoman mekon. Edellinen omistaja oli myös suht kookkaalla rintamuksellaan mennyt ilman liivejä joten niin minäkin päätin uskaltaa. Toki kokeilin pukua pariin otteeseen ja totesin että liiveittä on paras olla.
    Puvussa oli itsessään kupit toki, mutta sen lisäksi käytin myöskin teippausta, ja koska puvun yläosa oli tukeva ja tiukalle nyöritetty niin ei ollut kyllä kertaakaan semmoista hetkeä että olisin pelännyt rintamuksen hyppäävän ulos, vaikka hypin tanssilattiallakin ihan muiden mukana. :)
    Mutta kyllä, siihen on hyvä panostaa että on oikeasti hyvä olla eikä tarvii miettiä näkyykö jotain liikaa ja muutoinkin kunnon alusvaatteet on aina hyvä panostus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sait puvun pysymään halutulla tavalla eikä päivä mennyt tissiasioista huolehtiessa! :) Itse en voisi kuvitellakaan olevani ilman liivejä, mutta mitäpä on tullut jojoiltua painon kanssa...

      Poista
  6. Oikeanlaiset, ja erityisesti juuri oikean kokoiset alusvaatteet ovat kyllä mielestäni ehdottomasti a ja o kaikessa pukeutumisessa. :) Erityisesti hääpäivänä tämä korostuu, mutta itselleni tekee kyllä pahaa välillä nähdä kuinka joka joutuu kokoajan nostelemaan olkaimiaan, tai päinvastoin tuskailee painaumia hartioissa, ja sitä että ei voi esimerkiksi lenkkeillä rintojen vuoksi. Eli lämmin suositus alusvaateliikkeille myös täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo yläosan ylösnykiminen on kyllä ikävännäköistä. Ja silloin ei ole ongelmana edes pelkästään rintaliivien istuvuus, vaan koko puvun. Onneksi tuosta oikeankokoisten liivien hankkimisesta on viime vuosina kirjoiteltu niin paljon, että luulisi jo aika monen naisen osaavan ostaa rintsikoita tai ainakin kysyä apua. Oma juttunsa on sitten laadukkaiden rintaliivien hinta, joka välillä kyllä hirvittää.

      Poista