Mikä rouvalle nimeksi ?

Olen kirjoittanut hääblogia sen verran kauan, ettei oikein meinaa pysyä enää päässä, mistä asioista olen jo kirjoittanut. Tämän vuoksi saattaa joistain asioista tulla vähän päällekkäisiä tekstejä, vaikka yritän toki tarkistaa, etten toista itseäni liikaa. Joskus käy kuitenkin niin, että jostain asiasta luulee jo kirjoittaneensa. Näin on käynyt minulle sukunimiasian kanssa.

Yksi merkittäviä, elämää muuttavia asioitahan naimisiin mennessä on (jos pari näin haluaa) toisen tai joskus molempien sukunimen muutos. Minulle asia on ollut alusta asti hyvin selvä, joten ehkä sen vuoksi olen luullut asioita täällä kirjallisesti pohtineenikin: Minä tulen ottamaan tulevan aviomieheni sukunimen.

Miksi? Jos joku haluaisi ottaa väittelykisan asiasta, en varmasti osaisi aukottomasti asiaa perustella, mutta onnekseni minun ei tarvitse. En ole sitä mieltä, että vaimon tulee ottaa miehensä sukunimi. Enkä ole sitäkään mieltä, että pariskunnalla tai perheellä täytyy olla yhteinen sukunimi. Mutta minä jostakin syystä haluan ottaa tulevan aviomieheni sukunimen. Haluan ikään kuin nimenkin perusteella olla tiivis yksikkö. Rissaset, Vataset, Pääkköset... Jotenkin siinä on sellaista kivaa kaikua. (Mikään mainituista ei ole tuleva sukunimeni. Viimeisen jätän taakseni.) Tämä ajatus on monilla vahvana, etenkin jos ajatuksissa on perheenlisäys. Me emme ole lainkaan varmoja, haluammeko kasvattaa perhettämme jälkikasvulla, mutta se ei mielestäni ole syy olla ottamatta yhteistä sukunimeä.

Totta kai sukunimen muutos aiheuttaa myös pientä kriisiä. Olenhan häidemme aikaan ollut noin 31,5 vuotta Pääkkönen. Uusi nimi vaatii totuttelua enkä ole (ihan oikeasti!) edes vielä alkanut harjoitella uutta nimmaria (pitää ehkä kohta aloittaa). Samalla myös irtaudun yhdellä tavalla omasta perheestäni, vaikka toki ensimmäinen irtiotto on tapahtunut jo sangen kauan sitten, kun muutin 16-vuotiaana pois kotoa, ja tuota suurempaa välirikkoa en toivo koskaan tapahtuvan.

Sukunimipäätöksen tekeminen olisi ehkä jotenkin selkeämpää, jos toinen nimi olisi toista kovasti kauniimpi tai jännittävämpi. Tulevan puolisoni sukunimi on kauniin kuuloinen, sisältäen A- ja L- kirjaimia. Nimi ei suoraan tarkoita mitään, mutta luo mielleyhtymiä, jotka taas eivät ole niin suloisia. Vanha sukunimi taas on melko arkinen eikä erityisen kaunis, joskaan ei kamalan rumakaan. Mutta tuo sukunimen muutos jotain käytännön hyötyä: Pääsen eroon ääkkösistä nimessäni. Ne kun ovat pikkuisen hankalia matkaillessa. Ei maailman suurin ongelma, mutta ei niitä ikäväkään tule.

Yksi vaihtoehto olisi tietysti ottaa molemmille uusi sukunimi: joko keksien täysin uuden tai jonkun suvun muun nimen ottaminen. Tämä ei olisi mahdoton vaihtoehto meillekään, mutta emme ole saaneet mitään ahaa-elämystä asiasta, joten tämä tuntuu vähän teennäiseltä. Vaikka olemme kyllä keksineet kaikenlaisia hassunhauskoja sukunimiä, jotka todennäköisesti kyllä meiltä evättäisiin nimilain vastaisina...

Huomenna tasan seitsemän kuukautta siihen, että sanomme tahdon ja minusta tulee rouva L. Tai kuten meillä vitsaillaan vanhanaikaista tapaa mukaillen: Rouva tohtori T.L.

P.S. Muistathan ehdottaa suosikkiasi Vuoden hääblogiksi perjantaihin mennessä.