Tänään taas kuohuu, kun Love me do:n Vuoden hääblogiäänestyksen kaksikymmentä eniten nimeämisiä saanutta blogia on valittu. Oma blogini löytyy ilokseni listalta. Jee! Ja kiitos kaikille, jotka ovat blogiani äänestykseen ehdottaneet!
Mutta jotta homma ei olisi näin yksinkertaista, tarvitsemme vielä apuanne sen parhaan blogin selvittämiseksi. Ja olisi mahtavaa, jos se parhaaksi palkittava blogi olisi oikeasti sellainen, jota juuri te lukijat ja hääkansa arvostatte. Tämän takia suosittelen, että käytät vielä hieman aikaasi ja klikkaat tätä linkkiä, jonka kautta pääset suosikkiblogiasi äänestämään.
Olen kiitollinen, jos valintasi osuu omaan, minulle rakkaaseen blogiini, mutta loistavia ehdokkaita on paljon, kuten jo nimeämisvaiheesta mainostaessani mainitsin. Jos haluat perusteluja sille, miksi minua voisi äänestää, voit lukea ajatuksiani bloggaamisesta esim. blogini 1-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoittamastani tekstistä, viime vuoden kisaa varten kirjoittamastani mainospuheesta tai Miksi bloggaan häistä? -tekstistäni. Lisäksi voit tutustua tapahtumajärjestäjäminääni blogipäivästämme kertovassa tekstissä. Voit toki esittää minulle myös mieltäsi askarruttavia kysymyksiä. :)
Kiitos jo etukäteen mahdollisille äänestäjille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti